Pilot

1x79o.png

“Nobody’s here but the FBI’s most unwanted.”

1×79 Pilot
Käsikirjoitus: Chris Carter
Ohjaus: Robert Mandel
Ensiesitys: 10.9.1993

Yhä 22 vuotta myöhemmin The X-Filesin pilottijakso on äärimmäisen vetoava. Jaksosta välittyy yhä tietynlainen tuoreus ja energia, joka nostaa pilotin monia muita pilotteja ikimuistoisemmaksi. Heti Bellefleurin metsissä tapahtuvasta alkukohtauksesta aina Pentagonin salaisilla käytävillä koittavaan loppukohtaukseen asti antaa pilottijakso lupauksen jostain sellaisesta, jota ei ole aiemmin televisiossa nähty.

Perustuu tositapahtumiin

Perustuu tositapahtumiin?

Yli kahden vuosikymmenen kuluminen on toki ilmeistä. Toteutus on hieman tökkivää, vaatetus on kammottavaa ja erikoistehosteet kehnoja. David Duchovny ja Gillian Anderson ovat rooleissaan hieman jäykkiä ja sivuroolien esittäjät suorastaan surkeita.

1x79xh

Kukas se siellä?

Mutta joskus vain kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Pilottijakso esittelee sujuvasti päähenkilöt ja heidän katsontakantansa luoden samalla koko sarjan kestävän jännitteen uskojan ja skeptikon välillä. Jaksona tämä täyttää kaikki onnistuneen pilottijaksolta mitat, eikä vuosien jälkeenkään ole menettänyt asemaansa. Päinvastoin, moni pilotissa nähty kohtaus toistuu myöhemmin uudelleen sarjan käännekohdissa. Pilottijakso on myös hämmästyttävän valmis, ja se esittelee monia pieniä asioita, jotka myöhemmin nousevat sarjassa tärkeiksi: Scullyn ristin, taustalla pahaenteisesti polttelevan tupakkamihen, I WANT TO BELIEVE –julisteen, yhdeksän minuutin katoamisen, implantit tai ylipäätään ajatuksen siitä, että hallitus peittelee kansalaisiltaan salaisuuksia.

Kuuluisa kohtaaminen

Chris Carter on rakentanut pilotin käsikirjoituksen todella hyvin. Katsojat tuodaan X-Arkistoon agentti Dana Scullyn kautta. Scullylle kerrotaan uusi tehtävä: liittyä FBI:n selvittämättömistä tapauksista koottuun X-Arkistoon ja todistaa tieteen avulla agentti Fox ”Spooky” Mulderin tutkimukset paranormaaleista ilmiöistä pelkäksi huuhaaksi. Henkilöiden esittely on hoidettu hyvin: kun Scully ensimmäisen kerran astuu sisään Mulderin kellaritoimistoon, kamera ja Scullyn katse kiertävät ympäri huonetta nähden I WANT TO BELIEVE –julisteen ennen kuin näköpiiriin osuu agentti Mulder.

Menestyneet TV-sarjat perustuvat yleensä johonkin yksinkertaiseen mutta nerokkaaseen ideaan. The X-Filesissa tuo idea on uskojan ja skeptikon välinen jännite. Jo ensimmäisessä Mulderin ja Scullyn yhteisessä kohtauksessa hahmojen oivallisuus käy selväksi: Mulder on traumojensa piinaama uskoja, Scully on järkevä ja kärkäs tohtori ja tiedenainen. Mulder ja Scully ovat kaikessa vastakohdat, jin ja jang: henkinen ja fyysinen, psykologi ja patologi, vaisto ja logiikka, intuitio ja rationaalisuus. Kun Mulder sanoo: “When convention and science offer us no answers, might we not finally turn to the fantastic as a plausibility?”, vastaa Scully: “The answers are there, you just have to know where to look”.

1x79xm

Hauskaa hautausmaalla

Esittelyn jälkeen Mulder johdattaa Scullyn ja katsojat Oregonin Bellefleuriin, tai oikeammin maailmaan, jossa Einstein ja fysiikan lait eivät päde. Joukko nuoria on Mulderin mukaan joutunut abduktoiduksi. Sitten kaivellaan hautoja, kävellään keskiyöllä kaatosateessa hautausmaalla ja juoksennellaan pimeissä metsissä. Jakson X-File ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta se on riittävän hyvä. Eihän jakson pääosassa olekaan tarina, vaan Mulder ja Scully.

Mulder menettää yhdeksän minuutta ja järkensä

Mulderin ja Scullyn roolihahmot ovat hämmästyttävän valmiita jo nyt. Totta kai seuraavissa jaksoissa hiotaan hieman hahmoja, mutta kummankin tunnuspiirteet näkyvät jo. Mulder on pinnalta huolettoman oloinen ja virallisille menettelytavoille kintaalla viittaava — käsikirjoituksen mukaan hän on enemmän MTV:n juontaja kuin agentti. Mulder hyppii sateessa kuin mielipuoli menetettyään yhdeksän minuuttia, koska ei juurikaan välitä siitä, että muut pitävät häntä Spookyna. Hahmon uskottavuuden kannalta on tärkeää, että Mulderin mainitaan olevan entinen tähtiagentti ja FBI:n historian paras rikosprofiloija, joka on vain sattumoisin pilannut maineensa, ei mikään herkkäuskoinen hullu. Scully on sitä vastoin tiukka sääntöjen noudattaja, joka vetoaa kaikessa järkeen ja logiikkaan.

Mulderin hotellihuoneessa tapahtuvassa keskeisessä kohtauksessa kuitenkin selviää, että tämä kaikki on vain pintaa. Scully paljastaa ensin oman haavoittuvaisuutensa näyttämällä järkytyksensä löydettyään alaselästään abduktiosta kertovat pisteet. Sen jälkeen Mulder paljastaa oman traagisen tarinansa siitä, kuinka hänen pikkusiskonsa kaapattiin avaruusolentojen matkaan. Tämä on ehkä jakson toiseksi parhas kohtaus heti Mulderin ja Scullyn tapaamiskohtauksen jälkeen. Ei pelkästään siksi, että se näyttää päähenkilöt uudessa valossa, vaan myös siksi, että se määrittelee suunnan Mulderin ja Scullyn suhteelle. Vaikka Scully päätyykin ensin riisuutumaan Mulderin edessä ja sitten Mulderin sänkyyn, kohtaus nimenomaan osoittaa, että romanssia ei ole näköpiirissä. Tosiasiallinen jännite syntyy siitä, että Scully on lähetetty vakoilemaan Mulderia ja romuttamaan tämän elämäntyö.

Scully Mulderin sängyssä

Scully tempautuu jaksossa yllättävänkin innokkaasti mukaan ufojuttuun, jopa niin että Mulderin on muistutettava Scullya hänen oikeasta tehtävästään. Jo seuraavassa jaksossa Scullyn hahmo ottaa hieman takapakkia. Tietysti lopussa kaikki todisteet tapahtumista katoavat, ja Mulder ja Scully jäävät tyhjin käsin.

1x79xa.png

Todisteita!

Seitsemään vuoden päästä, kun ympyrä sulkeutuu ja päähenkilöt palaavat Bellefleuriin, on elämä jättänyt jälkensä hahmoihin. Mutta tässä, kaiken tulevan kynnyksellä, Mulder ja Scully ovat vielä innokkaita ja vakuuttuneita, että  he voivat oikeasti napata kiinni totuuden.


”That’s why they put the ’I’ in ’FBI’.”


X-Fakta: Jakson mukaan Mulder ja Scully tapaavat 7.3.1992. Jatkossa tapaamisvuodeksi mainitaan yleensä 1993. Squeeze tapahtuu kesäkuussa 1993, ja Mulder ja Scully ovat silloin tuskin tunteneet jo puoltatoista vuotta, joten vuotta 1993 voitanee pitää oikeana pilotin ajankohtana.