Tooms

1x20e

”You can get the next mutant.”

1×20 Tooms
Käsikirjoitus: Glen Morgan ja James Wong
Ohjaus: David Nutter
Ensiesitys: 22.4.1994
Tag line: The Truth Is Out There

Toomsissa The X-Files alkaa kiihdyttää kohti kauden loppuhuipennusta. Tooms on ehkä jopa Squeezeakin merkityksellisempi jakso, sillä se liittää ensimmäistä kertaa monsterijaksoon mukaan sarjan suureen pääjuoneen kuuluvia asioita, lähes mytologiahengessä. Fallen Angel ja E.B.E pääsivät tässä jo lähelle osumatta kuitenkaan vielä maaliin. Tarve muuttaa sarjan perusrakennetta ei kuitenkaan ollut lähtöisin tuottajien mielikuvituksesta, vaan se syntyi tosielämän tapahtumien pakottamana.

1x20j

Toomsin uhri

Toomsia kuvattaessa toivottiin sarjan palaavan syksyllä takaisin toisen tuotantokauden myötä. Yksi pieni ongelma oli kuitenkin ratkaistava: Gillian Anderson oli raskaana, ja hän olisi äitiyslomalla osan kauden alkupuolesta. 1013:n vastaus oli kääntyä entistä enemmän sivuhenkilöiden ja jo hetkittäin vilahdelleen suuren taustajuonen puoleen.

1x20a

Tilinteon aika

Jakson alussa Scully on tuotu apulaisjohtaja Walter S. Skinnerin (Mitch Pileggi) ja taustalla tupakoivan miehen kuulusteltavaksi koskien työn edistymistä X-Arkistossa. Sekavat toimintatavat, riittämättömät todisteet, nimettömät todistajat, tuloksettomat löydöt ja epätarkat mielipiteet eivät Skinneriä ilostuta. Scullyn tehtävä mitätöidä Mulderin työ tieteellä ei ole onnistunut odotetusti. Mulderin psykiatrien edessä täysin vakavissaan vetämä todistus yli 100-vuotiaasta horrokseen vaipuvasta mutanttimurhaajasta on siitä hyvä osoitus. Scullyn epäonnistumisen seurauksena Mulderille tuodaan uudeksi kovistelijaksi Skinner. Uhkaavaa karismaa huokuva Pileggi näyttelee Duchovnyn ja Andersonin kanssa paremmin yhteen kuin kukaan muu tähän mennessä. Pisteenä I:n päälle William B. Daviskin saa lausua CSM:n ensimmäiset sanat ”Of course I do”.

1x20g (2)

Mulder, Cigarette-Smoking Man, Skinner

Paitsi Eugene Victor Toomsin kosto, jakso on myös Morganin ja Wongin kosto. Erimielisyydet Squeezen ohjaajan kanssa jättivät Morganin ja Wongin tyytymättömiksi Toomsin ensiesiintymiseen. Jatko-osat ja vanhojen hirviöiden paluut ovat aina haastavia kirjoittaa kun alkuperäinen jakso on legendaarinen. Nytkin jakso on sen seuraamista, kuinka Tooms rakentaa pesäänsä ja etsii viidettä uhriaan voidakseen taas vaipua kolmenkymmenen vuoden horrokseen. Monelta osin Tooms on kuitenkin esiosaansa onnistuneempi. David Nutterin ohjaus on yksinkauden vahvempia. Tooms on visuaaliselta tyyliltään jo lähellä myöhempien kausien tyylikkyyttä.

1x20d

Tooms sapenkiilto silmissään

Toomsin hahmo on puolestaan muuttunut eläimellisemmäksi kuin Squeezessa. Hahmoon on tullut lisää kerroksia. Sen sijaan, että hän kostaisi Mulderille syömällä Mulderin maksan, hän lavastaakin Mulderin syylliseksi pahoinpitelyynsä. Tarina etenee paljon sujuvammin kuin Squeezessa, ja Morgan&Wong tuovat taas mukaan tarinaan samanlaisen paranoian kuin E.B.E:ssa. Squeezessa Spookyn pariskunnalle vain naureskeltiin, nyt heidän yllään on paljon suurempi uhka kuin maineen menettäminen.

1x20c

Toomsin piilopaikka

Yksi varhaisempia Mulderin ja Scullyn välisiä tähtihetkiä on keskustelu autossa Toomsia varjostettaessa. Kemia on käsinkosketeltavan sähköinen. Scully päästää suustaan F-sanan (Fox), sitten puhutaan maksamakkaravoileivistä, jääteestä, lojaaliudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta, Mulderin ja Scullyn urien vaarantamisesta X-Arkiston ja toistensa tähden. Kohtaus on samaan aikaan kevyt ja vakava, synkkä ja flirttaileva, niin kuin vain The X-Files osaa sen parhaiten tehdä.

               Mulder: If there’s an ice tea in that bag, could be love.
                Scully: Must be fate, Mulder. Root beer.

1x20b

”Mulder, I wouldn’t put myself on the line for anybody but you. ”

Mulder ja Scully ovat muuttuneet siitä, millaisia he olivat Squeezessa. Jos Squeezessa Scully oli vielä huolissaan siitä, että häntä pidetään Mrs. Spookyna, nyt hän puolustelee FBI:n apulaisjohtajalle avomielisempää lähestymistapaansa. Mulder puolestaan välittää entistä vähemmän maineestaan tai virallisista menettelytavoista. Pakkomielteinen Mulder on tässä jaksossa parhaimmillaan. Hän pitää naurettavan esityksen psykiatreille Toomsin mutanttivoimista, järjestää laittoman seurannan Toomsille eikä pysy varoituksista huolimatta erossa tapauksesta. Ainoa asia, josta hän kantaa huolta on Scullyn tulevaisuus. Mulderin repliikki ”I don’t care how it sounded as long as it was the truth” voisi olla hänen tunnuslauseensa.

1x21k

Muutos on tulossa

Loppuselvittely käydään tavaratalossa kun alaston Tooms ryömii liukuportaiden alta Mulderin kimppuun. Mutta varsinainen loppu on paljon uhkaavampi. Mulder ja Scully katselevat koteloitunutta perhosen toukkaa. Viittaus näköpiirissä siintävästä X-Arkistojen sulkemisesta törkkää sarjaa perinteisestä MOTW-kaavasta kohti mystisempiä vesiä. Toukasta on kuoriutumassa perhonen.


”You think they would have taken me more seriously if I wore the grey suit?”


X-Fakta: ”I even made my parents call me Mulder.” Tämä on ainoa kerta alkuperäisen sarjan aikana, kun Scully yrittää kutsua Mulderia etunimeltä. Toisen kerran Scully kutsuu Mulderia Foxiksi vasta 22 vuotta myöhemmin jaksossa Home Again. Sen sijaan Mulder on puhutellut Scullya etunimellä jaksoissa Beyond the Sea (x3), Lazarus (x2), The Field Where I Died, Bad Blood (x2), Trust No 1 The Truth (x2) ja My Struggle.