The Post-Modern Prometheus

5x06t

”Scully, do you think it’s too soon to get my own 1-900 number?”

5×06 The Post-Modern Prometheus
Käsikirjoitus: Chris Carter
Ohjaus: Chris Carter
Ensiesitys: 30.11.1997
Tag line: The Truth Is Out There

The Post-Modern Prometheus on yksi sarjan suosituimmista ja pidetyimmistä jaksoista. Mutta miksi ihmeessä? Jos tämä jakso ei olisi mustavalkoinen, niin sen heikkouksiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Käsikirjoituksellisesti tässä jaksossa ei ole mitään ihmeellistä, samanlaista ponnetonta ja liian itsetietoista komediaa Carter yleensäkin on tehnyt. ”We need speak to the writer”, Mulder julistaa lopussa, kun kaikki ei menekään niin kuin pitäisi. Ja tarinahan on oikeasti ihan kamala: naisia tainnutetaan, raiskataan ja saatetaan raskaaksi. Huumorijaksossa! Jotain samanlaista tapahtui Small Potatoesissakinmutta silti tämä jakso on aina ollut minulle jotenkin ongelmallinen. Raiskaus on raiskaus vaikka sen millä sokerikuorrutteella kuorruttaisi.

5x06c

Mutato-hahmon käyttämiseen täytyi kysyä lupa Matt Groeningilta

The Post-Modern Prometheus alkaa kuvalla satukirjasta, ja mitä ilmeisimmin tarina on fiktiivinen kertomus Mulderin ja Scullyn tutkimuksista. Jerry Springer Showssa vieraillut Mulder kutsutaan Indianaan selvittämään, miksi Shianeh Berkowitz –niminen nainen on kahdesti tullut selittämättömästi raskaaksi. Nainen itse uskoo syyllisen olevan Great Mutato -niminen sarjakuvahahmo.

5x06i

Kun tutkimukset eivät mene putkeen

The Post-Modern Prometheus on omituinen yhdistelmä Frankesteinin hirviötä, Jerry Springeria, Cheria ja The Elephant Mania. Kun katselee kohtausta, jossa Mutato tanssii ja laulaa yksinään Cherin tahtiin, ei voi kuin miettiä, mitä Carterin päässä oikein liikkuu. Kuten muistakin Carterin huumorijaksoista voi todeta, mies ei hallitse hienovaraisuutta. Carter ei tunnu tietävän, missä on huumorin ja typeryyden raja ja koska liika on liikaa.

5x06j

Mustavalkoiset agentit

Mutta tällä kertaa tuo kaikki pelaa Carterin eduksi. Kerrankin Carterin omituinen lukuisista monologeista tuttu koukeroinen hienostelukieli palvelee jakson tarkoitusta. Kaikki hahmot ovat tarkoituksella stereotyyppejä, mutta idea, että sivuhahmot olisivat kuin eläimiä, ei ole täysin onnistunut. Henkilöt ovat suorastaan ärsyttäviä, suoraan Disney-elokuvista. Sitä vastoin harvinaiset julkkisvierailijat, Jerry Springer ja Cherin kaksoisolento (oikea Cher on kertonut katuvansa, ettei aikanaan vieraillut jaksossa), sopivat jakson outoon ilmapiiriin.

5x06n

Vankilaan vai tansseihin?

Parhaimmillaan The Post-Modern Prometheus on kommentoidessaan ihmisten halua saada 15 minuuttiaan julkisuudessa ja tehdä elämästään friikkishown aihe. Pikkukaupunki on täynnä kuuluisuutta tavoittelevia ihmisiä, ja ihminen on jotain vasta kun on päässyt Jerry Springer Showhun. Kaupunkilaiset seuraavat Mulderin ja Scullyn tutkimuksia lehtien välityksellä. Vuoroin agentit ovat niin suursuosikkeja kuin lehtien sylkykuppeja. Puoli vaihtuu nopeaa tahtia.

5x06e

Hullu tiedemies

Nykyajan mediakulttuuria kommentoiva puoli toimii, mutta kun on vuoro kertoa Frankestein-tarinaa, terävyys katoaa. Tietysti Mutato-mutantti (Chris Owens paksun maskin takana) on vain kiltti, yksinäinen Cheriä ihaileva hirviö, ja hullu geneettisiä manipulaatioita tekevän tiedemies varsinainen pahis. Salamat vain lyövät taustalla aina kun hullu tiedemies on kuvissa.

5x06d

Hirviö kadoksissa

Nyt tuntuu, että tästä tekstistä tuli liian negatiivinen. Päällisin puolin The Post-Modern Prometheus on upea ja tenhoava, yksi sarjan klassikkojaksoista. Sitä paitsi monet saduthan ovat oikeasti julmia: Punahilkan voi tulkita nuoren seksuaalisuuden heräämisenä ja Kultakutrin oidipaalisena kamppailuna. Puhumattakaan siitä, että nykyversiot saduista ovat sensuroituja — niinpä vaikka Lumikista tai Prinsessa Ruususesta on poistettu viitteet kannibalismiin ja raiskaukseen. The Post-Modern Prometheushan oikeastaan vain jatkaa tätä perinnettä.

5x06g.png

Kukkuu!

Teknisesti jakso hipoo täydellisyyttä. Mulder ja Scully näyttävät hyvältä mustavalkoisina, ja varsinkin Scullyssa on tiettyä filmnoirmaisuutta jopa jakkupuvussa. Kuvaaja Joel Ransom valaisee kauniisti mustavalkoista kuvaa. Erikoistehosteilla tehty tummentuva taivas näyttää upealta. Mark Snown valssi yksi ikimuistoisemmista. Jakso sai yhteensä seitsemän Emmy-ehdokkuutta. Miksei jaksoa siis rakastaisi?

Tarinan lopussa hirviö saa tietysti morsiamensa, kun Mulder ja Scully vievät Mutaton Cherin konserttiin. Mulderkin johtaa Scullyn tanssin pyörteisiin Walking in Memphisin tahtiin. Mutta se on vain pelkkää fiktiota, onnellinen loppu jonka satukirja vaatii.


Scully: Common sense alone will tell you that these legends, these unverified rumors, are ridiculous.
Mulder: But nonetheless, unverifiable and, therefore, true in the sense that they’re believed to be true.
Scully: Is there anything that you don’t believe in, Mulder?


X-Fakta: David Duchovny on usein maininnut, että The Post-Modern Prometheuksen loppu on hänen suosikkiloppunsa ja suosikkikohtauksensa sarjassa. Internetissä kiertävä kuva Mulderin ja Scullyn suudelmasta tässä kohtauksessa on kuvamanipulaatio, vaikka Frank Spotnitzkin on vahingossa väittänyt sitä aidoksi.