S.R. 819

6x10a

”Your quest… it should have been mine.”

6×10 S.R. 819
Käsikirjoitus: John Shiban
Ohjaus: Daniel Sackheim
Ensiesitys: 17.1.1999
Tag line: The Truth Is Out There

S.R. 819 on vasta toinen mytologiajakso kuudennella kaudella. Juoni siihen on varastettu DOA – kuollut saapuessaan -elokuvasta (1950). Alun perin kuoleman kynsiin oli tarkoitus joutua Mulderin, mutta koska jännite siitä, kuoleeko tämä vai ei olisi ollut olematon, teaserin lopussa kuolleeksi julistetaan Skinner.

6x10c

Rankka päivä

Onnettoman (tai siis liian onnellisen) alkukauden jälkeen S.R. 819 on kuin raikas tuulahdus. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että kyseessä olisi varsinaisesti hyvä jakso. Itse asiassa S.R. 819:ssa on monia ongelmakohtia. S.R. 819 vain tuntuu ja näyttää X-Filelta enemmän kuin alkukauden jaksot yhteensä.

6x10d

Ongelmien alku ja juuri

S.R. 819 on tarina X-Arkistosta, vaikka Mulder ja Scully eivät siellä enää olekaan. Fowley ja Spender ovat, mutta heitä ei ole jaksoissa näkynyt oikeastaan ollenkaan. Ehkä siitä johtuen Mulderin ja Scullyn pakkoero X-Arkistosta ei ole tuntunut yhtä dramaattiselta kuin sen olisi pitänyt tuntua. Mulder ei ole tuntunut lainkaan murtuneelta, koko elämäntyönsä menettäneeltä mieheltä, vaan mieheltä, joka on viikosta toiseen järjestänyt itselleen ja Scullylle romanttisia seikkailuja. S.R. 819 melkein väittää, että vakavimmin X-Arkistojen salaisuuksien selvittämiseen suhtautuisikin Skinner. Skinner jopa kertoo jaksossa, että hänen olisi pitänyt käydä Mulderin ja Scullyn sijaan taistelu totuuden selvittämiseksi.

6x10j

Kerrankin tosissaan

Idea Skinnerin elimistöön ruiskutettavista nanoroboteista on kenties saatu Kevin J. Andersonin pari vuotta aiemmin kirjoittamasta The X-Files -novellista Antibodies. Nanorobotit ovat mielenkiintoinen käänne, mutta ne eivät varsinaisesti ikinä istu osaksi The X-Filesin mytologiaa. Tämä on jakson toinen heikkous. S.R. 819 on taas yksi ylimääräinen ja avoimeksi jäävä juonenkäänne sekoittamaan juonta.

6x10i

Kulkuri

Kolmas suuri heikkous jaksossa on ryysyissä ja hipputukassa paluun tekevä Krycek. Krycek on sarjan pahiksena äärimmäisen kiinnostava: koskaan ei tiedä, mistä ja milloin hän tupsahtaa esiin, kenen puolella hän on ja mitä hän haluaa. Edes käsikirjoittajilla ei näytä olevan tietoa siitä. Krycek on vain juonielementti, jonka voi kirjoittaa tekemään sitä, mikä jakson tarkoitusta parhaiten palvelee. Nytkään S.R. 819 ei paljasta Krycekin motiiveja, vaan käyttää häntä ainoastaan jakson antagonistina. Lähes saman kohtalon 1013:n marionettina kokee viimeksi kolmannella kaudella nähty senaattori Mathenson, jonka roolia ei myöskään käsitelty sarjassa perinpohjaisesti.

6x10k

Ilman hippitukkaa

S.R. 819 -jakson heikkoudet eivät siis ole oikeastaan itse jaksosta johtuvia, vaan ne kertovat sarjan perimmäisistä ongelmista. Skinnerin katumus taistelusta kieltäytymisestäkin jää yhdeksi hukatuista mahdollisuuksista. S.R 819 ei tarjoa oikeastaan mitään uutta: aikaisemminhan Skinner oli CSM:n ikeen alla, nyt Krycekin.

6x10g

Tunnelmavalaistusta

Kuudennella kaudella The X-Filesin elokuvaajana aloitti Bill Roe, joka osaa luoda todella upeita näkymiä. Aiemmissa jaksoissa se ei vain ole tullut kunnolla esille, koska niin monet kohtaukset ovat tapahtuneet päivänvalossa ja auringonpaisteessa. Pitkän huumoriputken jälkeen maisemat ovat jälleen hämäriä ja varjoisia. Kuvaus ja valaistus ovat S.R. 819:ssa todella kauniita. Naureskelen aina tunnelmavalaistuille laboratorioille, mutta kyllähän pimeys saa laboratoriot näyttämään hienoilta. Yllättäen Mark Snow sai Emmy-ehdokkuuden jakson musiikeista, vaikka musiikki on lähinnä peräisin Fight the Futuren soundtrackilta.

6x10e

Verinäyte

John Shiban ei yllä aivan The Pine Bluff Variantin tasolle. Juonessa ei ole hetkeäkään samankaltaista kiireellisyyttä, vaikka panoksena on Skinnerin henki.


”Every minute of every day we choose. Who we are. Who we forgive. Who we defend and protect. To choose a side or to walk the line. To play the middle. To straddle the fence between what is and what should be. This was the course I chose. Trying to find the delicate balance of interests that can never exist. Choosing by not choosing. Defending a center which cannot hold. So death chose for me.”


X-Fakta: Kynät ovat palanneet! Mulder nähdään taas Chingan tyyliin heittämässä lyijykyniä kattoon. Kynät voi huomata myös esimerkiksi jaksoissa Biogenesis, all things (Mulderin kotona!) ja WilliamI Want to Believe -elokuvassa sekä My Strugglessa. Kymmenennellä kaudella Mulder alkaa heitellä kyniä myös I WANT TO BELIEVE -julisteeseen.