Requiem

7x22s

”It has to end sometime. That time is now.”

7×22 Requiem
Käsikirjoitus: Chris Carter
Ohjaus: Kim Manners
Ensiesitys: 21.5.2000
Tag line: The Truth Is Out There

Kauden päätösjaksossa koko tähtikaarti kokoontuu viimeiselle ehtoolliselle. Requiem on ehdottomasti kauden paras jakso, yksi sarjan tähtihetkiä ja nostalginen matka sarjan alkulähteille. Vielä nyt vuosien jälkeenkin Requiem tekee yhtä suuren vaikutuksen kuin keväällä 2000. Vielä yhä se tuo kyyneleet silmiin ja saa toivomaan, ettei Mulder astuisi avaruusalukseen.

7x22n

Viimeinen ehtoollinen

Kun Requiem kuvattiin, ei vieläkään tiedetty oliko kyseessä koko sarjan vai vain kauden päätös. Requiemin oli sovittava molempiin tarkoituksiin. Sarjan jatkamisen esti vain se, ettei David Duchovny ollut allekirjoittanut jatkosopimusta. Kun sarjaa päätettiin lopulta jatkaa vaikka ilman Duchovnya, uskottiin yleisesti, että avaruusalus veisi Mulderin mukanaan Requiemin lopussa. Duchovny kirjoitti lopulta sopimuksen osakaudesta kolme päivää ennen Requiemin esitystä, mutta avaruusolentojen matkaan Mulder silti joutui.

7x22d

Viimeistä kertaa X-Arkistossa

Carter tekee jaksossa hienoa työtä, vaikkei tarkkaan tiedäkään, mitä on kirjoittamassa. Jakso on monumentaalinen, suorastaan majesteetillinen. Ensihetkestä alkaen Requiemissa vallitsee painostava ja surumielinen tunnelma.

Seitsemän vuoden jälkeen X-Arkistossa tehdään tilinpäätöstä menneistä vuosista. Mitään ei ole saatu aikaan, yhtään juttua ei ole selvitetty ja vuosien työ ja paljon dollareita on heitetty hukkaan. Kohtalo kohtelee kaltoin kaikkia osallisia. Jopa itse CSM on vihdoinkin kohtaamassa vihollisen, jota ei voi paeta, kuoleman. Syndikaatin ja salaliiton kukoistuksesta on olemassa enää rippeet.

Koska sarjan periaatteen mukaan löytääkseen totuuden on kierrettävä ympyrä, Mulder ja Scully palaavat Bellefleuriin Oregoniin. Seitsemän vuotta aiemmin agenttipari tutki siellä ensimmäistä yhteistä juttuaan. Kaikki tämä on nähty aiemmin, kuten Scully toteaa. Edes Mulderin tiehen maalaama X ole kulunut pois, vaikka moni muu asia onkin muuttunut.

7x22i

Nostalgiaa

Seitsemässä vuodessa oikeastaan kaikki on muuttunut Bellefleurissa. Ihmiset ovat menneet naimisiin, saaneet lapsia, eronneetkin, mutta Mulder ja Scully matkaavat yhä pikkukaupungista toiseen totuutta etsien. Tätä asiaa koko kuudes ja seitsemäs kausi ovat alleviivanneet monissa jaksoissa. Mulder ja Scully ovat joutuneet luopumaan mahdollisuudesta normaaliin (perhe-)elämään löytääkseen Totuuden. Kun Mulder katselee jaksossa Scullyn pitelevän sylissä vauvaa, tiivistyy kohtauksessa kaikki ne uhraukset, joita päähenkilöt ovat joutuneet tekemään.

Requiem osoittaa Mulderin ja Scullyn suhteen kasvamisen ja muuttumisen kierrättämällä kohtauksia pilotista. Jälleen kerran Scully eksyy yöllä Mulderin hotellihuoneeseen ja sänkyyn, mutta jos pilotin kohtauksen oli tarkoitus todistaa suhteen platoninen luonne, Requiem todistaa sen ei-platonisuudesta. Kasvaminen näkyy myös muutoin Mulderin ja Scullyn hahmoissa. Mulder vetää vihdoinkin rajan, eikä anna oudoista huimauskohtauksista kärsivän Scullyn enää seurata mukanaan, vaan päättää palata Bellefleuriin yksin.

7x22l

Hyvästit Platonille

Kaikki on yksinkertaisesti pienintäkin yksityiskohtaa myöten oikein tässä jaksossa. Vaikka kaikki arvaavat ennalta, miten Mulder tulee katoamaan, on täydellinen loppu jaksolle, kun Skinner näkee Mulderin astuvan avaruusaluksen valokeilaan ja katoavan jäljettömiin. Carterille tyypillisesti mies vetäisee loppuun vielä yhden yllätyksen: Scully on raskaana.

7x22r

Kohtalon hetki

Vain yksi asia Requiemissa on pielessä: se ei ole sarjan viimeinen jakso. Se, mikä alkoi pilotissa, loppuu Requiemissa täydellisesti, poeettisesti, symmetrisesti. En ihmettelisi, jos tämä olisi Chris Carterin suunnittelema alkuperäinen loppu sarjalle. Tarina on nyt kerrottu. Loppuratkaisu on jollain tavalla onnellinen. Päähenkilöt saavuttavat sen, mitä ovat tavoitelleet. Tupakkamies-paholainen joutuu helvettiin, Mulder ”pääsee” avaruusolentojen luo ja Scully saa kaipaamansa perheen.

7x22x

Ihme!

Duchovny näyttelee Mulderin abduktiokohtauksen loistavasti. Kyseessä on kuin uskonnollinen valaistuminen, kauan kaivattu hetki. Yhtään huonommaksi ei jää Anderson loppukohtauksessa näytellessään samaan aikaan pohjattoman menetyksen ja ihmeen kokenutta Scullya. Loppu on sellainen kuin koskettavimmat ja mieleenjäävimmät loput ovat: katkeransuloinen ja haikea.

7x22t

Näkemiin!

Mitä jos Requiem olisi ollut koko sarjan päätös? Jälkiviisaana on helppo sanoa, että tähän olisi pitänyt lopettaa. Viimeisenä jaksona Requiem olisi ollut varmasti shokki, sillä Mulder ja Scully olisivat silloin joutuneet erilleen ja löytäneet toisensa kenties seuraavassa elokuvassa. Jos sarja olisi Requiemiin päättynyt sarjan ollessa vielä suosionsa huipulla, olisi elokuvasarja ottanut varmasti paremmin tulta alleen.

7x22m

Vertigo metsässä

Päätösjaksona Requiem olisi ollut paljon legendaarisempi kuin The Truth tai edes Existencetodellinen pamaus pitkän vikinän sijasta. Sellainen finaali jota muistellaan pitkään. Kukaan ei vielä keväällä 2000 olisi voinut kuvitella kuinka tuhoisia vielä tehtävät kaksi tuotantokautta tulisivat olemaan niin sarjan roolihahmoille kuin koko franchiselle. Kun sarja lopulta (hetkellisesti) päättyy The Truth -jaksoon, sen aika on jo mennyt, katsojat kadonneet ja sarjan kukoistus muisto vain.

7x22o

Viimeinen yhteinen kohtaus

Tämä lisää Requiemiin vielä yhden kerroksen. Sarja jatkuu vielä, mutta se ei ole enää sama sarja, eivätkä Mulder ja Scully ole ne samat Mulder ja Scully. Requiem on kuolinmessu sille The X-Filesille, joka se kerran oli.

Vaikka viimeinen kohtaus on mykistävän surullinen, se myös täynnä toivoa. Vielä jonain päivänä Scully saa vielä Mulderin takaisin. Requiem johtaa uusille oville, ja jättää menneisyyden taakseen.


Mulder: More alien abductions, Scully.
Scully: I don’t know how we could possibly justify the expense.
Mulder: We’d probably turn up nothing.
Scully: Let’s go waste some money.


X-Fakta: Scullyn raskaus oli varjeltu salaisuus, jota Carter ja Spotnitz olivat suunnitelleet keskenään jo pitkään. Carter kirjoitti loppukohtauksen vasta edellisenä päivänä ja toi käsikirjoituksen Andersonille ja Pileggille vasta kuvaushetkellä. Carter turvautui usein vastaaviin temppuihin. Existencen loppukohtauksen käsikirjoitus saapui kuvauspaikalle lukitussa salkussa, joka oli käsiraudoilla kiinni lähetissä. Myös The Truthin loppukohtaus tuotiin näyttelijöille vasta viime tingassa. Fight the Futuren käsikirjoitus oli puolestaan printattu punaiselle paperille, jotta sitä ei voinut kopioida, ja I Want to Believen käsikirjoituksen saivat kaikki, mukaan lukien Duchovny ja Anderson, lukea vain valvotussa huoneessa. I Want to Believen kanssa mentiin jopa niin pitkälle, että sen trailerista pyyhittiin pois Mulderin parta.