William

9x17a

9×17 William
Käsikirjoitus: Chris Carter
Tarina: David Duchovny, Frank Spotnitz ja Chris Carter
Ohjaus: David Duchovny
Ensiesitys: 28.4.2002
Tag line: The Truth Is Out There

Kun The X-Filesin lopettamispäätös oli tehty, saatiin David Duchovny palaamaan kaksiosaiseen päätösjaksoon ja bonuksena jopa ohjaamaan ja osin kirjoittamaan sitä edeltävä jakso William.

9x17j

Häivähdys Mulderia. Alasti.

Juuri kuin uskoisi, ettei sarja voi enää syvemmälle upota, ja kun Mariaanien haudan pohja näkyy jo, tulee tämä jakso William. Onhan se niin, että Williamin tulo mukaan sarjaan oli virhe alusta lähtien. Ei välttämättä olisi ollut, jos 1013 olisi osannut välttää alien-kliseet ja saippuaoopperamaiset virheet. No, eihän vauva voi olla normaali, kun äidillä on niskassa avaruusolentojen implantti ja isä on ihmisen ja avaruusolennon hybridi.

9x17m

Lastani ette saa!

Mutta suurimman virheensä koko sarjan historiassa 1013 tekee nyt tässä. William viimeistää todistaa, että Scullyn raskaus oli vain hatusta vedetty temppu, jolla yritettiin saada katsojat pysymään mukana Mulderin poissa ollessa. Kaksi vuotta juonta kierrettiin vauvan ympärille, ja julistettiin Williamin olevan avain kaikkeen. Nyt kun Mulder on taas palaamassa takaisin, vauvasta voidaankin hankkiutua eroon kuin roskasta.

9x17d

YH-äidin arkea

Tapa, jolla Williamista hankkiudutaan eroon, ei tee kunniaa kenellekään. Ei Scullylle, eikä Mulderille. Se on vain viimeinen naula näiden kahden kerran niin upean roolihahmon teloituksessa. Mulder ja Scully eivät ole aikoihin olleet ne samat henkilöt kuin vielä kausilla 1-7. Eikä jakso tee kunniaa varsinkaan Carterille ja Spotnitzille, jotka tämän tempun avulla periaatteessa vetävät vessasta alas kaiken Requiemin jälkeen tapahtuneen. Williamin kohtalosta käytiinkin huhujen mukaan kulissien takana kovaa kädenvääntöä tuottajien ja näyttelijöiden kesken.

9x17n

Sedän sylissä

Carter ja Duchovny voittivat, koska heidän mukaansa lapsi olisi ollut tiellä tulevissa elokuvissa. Vuonna 2002 tosin näytti siltä, että vahingoittunut sarja ei ikinä mitään elokuvaa enää saisi. Joten minkäänlaista perustelua sille, että pari jaksoa ennen jäähyväisiä William hävitetään, ei ole. Ja kappas, kun seuraava elokuva sitten kuitenkin 2008 ilmestyi, oli se perusasetelmaltaan sellainen, että kyllä yksi 7-vuotias lapsi olisi siihen mukaan mahtunut. Itse asiassa elokuvassa on mukana jonkinlainen korvike-William.

9x17r

Salaperäinen herra Miller

William adoptoimisessa ei ole järjen häivää. Scully perustelee asiaa Williamin suojelemisella, mutta kuinka ihmeessä William voisi Trust No 1-maailmassa olla paremmassa turvassa tietämättömien maalaisten seurassa? Puhumattakaan siitä, että tilastojen valossa valkoihoisia poikalapsia annetaan adoptioon niin vähän, että ei olisi mikään temppu jäljittää Williamia. Jopa Spender toteaa tässä jaksossa, että William ei tule olemaan koskaan tai missään turvassa. Mutta koskapa The X-Files olisi logiikasta välittänyt.

20151212171236574

Tuutulauluja

Mutta jos unohdetaan itse jakson nimihenkilön kohtalo, niin jaksona William ei ole ollenkaan huonompi jakso. Jaksossa on monia hyviä elementtejä, mutta ne huonot elementit ovatkin sitten todella huonoja. Scullyn luo ilmestyy tunnistamattomaksi ruhjottu mies (”The Breather”), joka antaa ymmärtää olevansa Mulder. Scully ei tietenkään usko häntä. Se, että arpeutunut Spender olisi Mulder, ei vakuuta kyllä ketään. Huomaa, ettei Anne Simon enää yhdeksännellä kaudella toiminut sarjan tieteellisenä neuvonantajana. Hän ei olisi mitenkään sallinut sellaista mokaa, että velipuolten Mulderin ja Spenderin DNA olisi identtinen. Eiväthän he mitään identtisiä kaksosia sentään ole! Jeffrey Spenderin paluusta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin hän on kerrankin kiinnostava henkilö.

9x17g

Spender testeissä

Tämä sarja on totisesti antanut isistä huonon kuvan. He ovat joko kylmiä ja kaukaisia, tai haluavat jopa tappaa tai kiduttaa poikaansa. Kaikki pojat vihaavat isiään. Eikä Mulderistakaan tullut yhtään parempi isä. Surullista. Sarja vielä korostaa Mulderin kaukaisuutta isänä sallimalla harvoin Mulderia kutsuttavan isäksi. Yleensä puhutaan vain Scullyn vauvasta. Koska vauvat ja perhehän tuntuvat olevan sarjassa vain naisten juttu. Tulkaapas kirjoittajat jo 2000-luvulle.

9x17o

Isänsä uhri

Williamissa on hetkittäin sielukkuutta, jota oli viimeksi ehkä Scullyn ja Skinnerin katsellessa tähtiä This Is Not Happeningissa. Jakso etenee sulavasti, kamera kiertelee ympäriinsä ja nousee ihmisten yläpuolelle. William on kenties Duchovnyn paras ja ehein ohjaus. Kamera keskittyy Scullyyn ja käsikirjoitus antaa hänelle mahdollisuuden muuhunkin kuin itkemiseen: epäuskoon, kaunaisuuteen ja pelkoon. Anderson sanoo melkein uskottavasti jopa sellaisen kornin repliikin kuin ”You’ve prevented alien colonization by injecting this metal into my son?”. Nauraisin, jos tämä jakso ei muuten itkettäisi.

9x17k

Scully ei usko silmiään

Hetki, jolloin Scully tutkii epämuodostuneen miehen kasvoja, ja näkee tämän silmissä Mulderin sanomassa ”we’re both looking for answers”, on parhaita hetkiä pitkiin aikoihin. Oudolla tapaa sillä hetkellä Scullyn ja silpoutuneen miehen välillä välähtää samanlainen eroottinen kemia kuin ennen Mulderin ja Scullyn välillä.

9x17i

Kemiaa

Jaksossa on myös pari muuta mukavaa pikkujuttua, joista voi varmaankin Duchovnya kiittää. Kärjessä on valkoisen puhvelin symboliikka (ah, Paper Clip) sekä Scully laulamassa vauvalleen Joy to the Worldia. Voi niitä aikoja, kun Scully lauloi sitä Mulderille. Silloin ennen, kauan aikaa sitten.

9x17l

X-Arkiston kimpussa

Yhdessä keskeisessä kohdassa Williamin käsikirjoitus pettää anteeksiantamattomasti. Jakson tuloksena Mulder ja Scully ovat periaatteessa tehneet saman hirvittävän rikoksen, joka toimi katalyyttinä koko sarjalle: he ovat luovuttaneet lapsensa pois. Mulderin vanhemmat antoivat aikoinaan pois Samanthan, mikä sai Mulderin etsimään totuutta vuosikymmenet. Julmaa ironiaa on, että periaatteessa ympyrä sulkeutuu nyt tähän, tai että sykli alkaa uudelleen alusta. Mulder ja Scully toistavat saman virheen kuin huonossa valossa esitetyt Mulderin vanhemmat. Loppujen lopuksi Mulder ja Scully eivät siis olleetkaan yhtään parempia. He eivät voineet suojella perhettään. He epäonnistuivat.

9x17s

Epäonnistunut

Ja miten William tai The Truth tämän osoittaa? Ei mitenkään. The X-Filesilla olisi ollut kaksi eri vaihtoehtoa. Se olisi voinut tunnustaa, että Mulder ja Scully ovat tehneet saman synnin kuin Mulderin vanhemmat. Kaiken jälkeen he epäonnistuivat pahimmalla mahdollisella tavalla. Tai Mulder olisi voinut ymmärtää, että joskus on vain pakko tehdä vaikeita päätöksiä, ja hän olisi antanut anteeksi vanhemmilleen.

9x17t

Nähdään vielä joskus, ufovauva!

Katastrofaalinen William-käänne olisi edes tämän näkökulman ansainnut. Tai ehkäpä jonain päivänä televisioon ilmestyy sarja, jossa aikuiseksi kasvanut William liittyy FBI:hin, törmää X-Arkistoon ja toivoo löytävänsä sieltä vastauksen sille, mitä hänen lapsuudessaan tapahtui.


”We’re both looking for answers.”


X-Fakta:  ”What the fuck is magnetite?” Gillian Anderson ja David Duchovny muistelivat sarjan loppupuolen hämmentäviä käänteitä Paley Centerin haastattelussa 12.10.2013.