The X-Files: I Want to Believe

20151213225644452

”Don’t give up.”

The X-Files: I Want to Believe
Käsikirjoitus: Chris Carter ja Frank Spotnitz
Ohjaus: Chris Carter
Ensiesitys: 25.7.2008
Mainoslauseet: Believe Again.
To find the truth, you must believe.
To understand the truth, you have to believe.

TV-sarjan loppu jätti Mulderin ja Scullyn syleilemään toisiaan roswellilaiseen hotellihuoneeseen maailmanlopun kolkuttaessa ovelle. Kuusi vuotta myöhemmin ovat nämä kaksi löytäneet oman keltaisen talonsa Länsi-Virginiasta ja tehneet piilopaikastaan kodin maailman pimeyttä vastaan. Scully työskentelee katolilaisessa sairaalassa lääkärinä, mutta Mulder elää yhä erakoituneena piilossa viranomaisilta. Sitten eräs FBI-agentti katoaa ja FBI haluaa Mulderilta apua oudon tapauksen selvittämiseen, ja Mulderin ja Scullyn on palattava töihin jotka jättivät vuosia sitten.

20151213230837023

Kaikkien mielessä on varmasti kysymys: jos Chris Carterilla on ollut kuusi vuotta aikaa miettiä juonta, tämänkö hän saa aikaiseksi?

20151213224408447

I Want to Believe on kummallinen epilogi kerran niin loisteliaalle TV-sarjalle. Se on kuin pienen budjetin TV-elokuva suurella valkokankaalla. The X-Filesin kulta-ajan taikaa on vaikea enää loihtia takaisin, mutta muotoaan muuttaneena sen voi hetkittäin aistia.

I Want to Believe ei todellakaan ole mikään kesän blockbusterfilmi. Se on suorastaan Fight the Futuren vastakohta. Kun sitä katsoi elokuvateatterissa keskellä helteisintä kesää, oli kokemus suorastaan epätodellinen. I Want to Believe on pieni, intiimi ja klaustrofobinen elokuva.

20151213230638349

Yhdellä sanalla sanoen I Want to Believe on vaikea elokuva. Se ei ole helppoa viihdettä, vaan kerroksellinen tarina uskosta. Billy Connollyn esittämä pedofiliasta tuomittu pappi isä Joe väittää näkevänsä näkyjä, jotka kertovat kadonneiden ihmisten olinpaikan. Scullyn paranormaaliton B-juoni siitä, pitäisikö hänen antaa vaikeasti sairaan pienen pojan kuolla vai uskoa ihmeeseen, tuntuu osaksi ajanhukalta, mutta toisaalta se myös kietoutuu elokuvan esittelemiin suurempiin teemoihin.

20151213224121750

Papin näyt ovat juonen ainoa kytkös yliluonnollisuuteen. Poissa ovat avaruusolennot, mutantit tai hallituksen kieroilut. Kaikki elokuvien julmuudet ovat vain ihmishirviöiden tekoja, kuten monissa sarjan parhaimmista jaksoistakin. Elokuvan juoni on tulkinnanvarainen ja siten uskon varassa. Onko Jumalaa vai ei? Vastausta ei kerrota, vaan todetaan, että on jaksettava uskoa. Totuus on väistynyt, ja sitä ei enää edes mainita siinä merkityksessä kuin ennen. Totuus ei ole enää tuolla jossakin, vaan se on ihmisten uskossa, ja se mitä ihmiset uskovat.

20151213230203484

Elokuvan nimi I Want to Believe kertoo kaiken olennaisen juonesta. Carter on halunnut viedä tarinan takaisin samalle alkulähteelle, josta ammennettiin monet tarinat jo sarjassakin: kristinuskon ja paranormaalien ilmiöiden suhteeseen. Samoja kysymyksiä käsiteltiin jo Beyond the Seassa, Revelationsissa, All Soulsissa sekä sarjn loppupuoliskon mytologioissa. Oikeastaan I Want to Believe on lähes kaiken velkaa Beyond the Sealle. Se kertoo uskosta ja epäuskosta, mutta myös anteeksiannosta.

20151213224436420

I Want to Believe saattaa toimia myös sellaisille katsojille, jotka eivät ole sarjaa nähneet, mutta fanit saavat tarinasta todella jotain irti. Uusi katsoja ei voi edes kuvitella, kuinka syvää oli se pimeys, josta Scully puhuu. Uusi katsoja tuskin myöskään tajuaa Scullyn käyttäytymistä tietämättä tämän uskonnollista taustaa tai tehtävää lasten suojelijana.

20151213230947982

Menetys näkyy läpi elokuvan Mulderin ja Scullyn kasvoilla ja surumielisessä olemuksessa. Mulderin tuominen mukaan elokuvaan muistuttaa Mulderin ja Scullyn kohtaamista pilotissa, mutta elämäntilanne on uusi. Tässä on kaksi entistä agenttia, jotka ovat menettäneet kaiken entisen, työnsä ja sitä kautta koko elämäntehtävänsä. Toinen on jäänyt menneeseen, toinen etsinyt itselleen uuden uran elävien parissa ja sairaiden parantajana. Vastakkainasettelu toimii yhä. Hahmot ovat todella kasvaneet ja vanhentuneet, mutta toisaalta he ovat pysyneet melko uskollisina sille, mitä sarjan parhaina aikoina olivat. Mulder on impulsiivinen, Scully on järkevä ja yrittää pidellä Mulderia poissa pimeydestä. Mulder haluaa uskoa yliluonnolliseen, Scully haluaa uskoa Jumalaan.

Carter on jälleen lempiaiheensa, Frankesteinin hirviön, parissa. Tällä kertaa yritetään ruumiinosista kasata uutta kehoa sairaalle miehelle. Vilahtaapa mukana jopa kaksipäisiä koiriakin, mutta pelottavuusasteikolla I Want to Believe ei pääse kovin korkealle.

20151213225444314

Carterin käsikirjoituksessa on hyvät ja huonot piirteensä. Huonoista puolista on mainittava ensimmäisenä väkisin mukaan tungettu, tunnelman rikkova Bush-vitsi. Hyvistä puolista yksi on se, että Carter ei ole sortunut helppoon ratkaisuun, ja vain pistänyt Mulderia ja Scullya selittämättömästi uudelleen X-Arkistoon. Toisaalta I Want to Believe onnistuu myös täydellisesti ohittamaan avaruusolentojen tuoman maailmanlopun ennustukset — ehkä ne eivät tällaiseen pienimuotoiseen henkilökeskeiseen elokuvaan sopisikaan.

20151213224451724

Mulderin ja Scullyn hahmot ovat suurimmaksi osaksi uskottavia, vaikkakin heidän käytöksensä on välistä irrationaalista ja töksähtelevää. Jäin kaipaamaan ”If I quit now they win” -Scullya. Amanda Peetin hahmo ja tämän aiheuttama kolmiodraaman alku on turha, ja kertoo ainoastaan siitä, ettei Carter ole vieläkään päässyt irti siitä pinttymyksestään, että suurimmat draamat Mulderin ja Scullyn välillä aiheuttaisi joku kolmas (Syzygy, Diana Fowley, Alpha, Milagro). Ja miksi ihmeessä Mulder on ylipäätään kirjoitettu ratkomaan tapausta lähinnä Peetin hahmon kanssa, eikä Scullyn? Ilmeisesti siksi, että Carter ja Spotnitz ovat halunneet säästellä Mulder/Scully -kohtausten määrässä. Kuulemma Mulder/Scully -kohtaukset palkitsevat katsojan, kun niitä on vain vähän. Samaa lähestymistapaa käytettiin jo kahdeksannella kaudella, eikä se toiminut silloinkaan. Katsojat nimenomaan haluavat nähdä Mulderin ja Scullyn yhdessä selvittelemässä tapausta.

20151213224556837

Käsikirjoituksen kannalta suurin moka tehtiin kuitenkin jo sarjan loppumetreillä. Miksi ihmeessä Williamista piti hankkiutua eroon sarjan viime hetkillä, kun pikkupoika olisi vallan hyvin sopinut asumaan Mulderin ja Scullyn nykyiseen piilopirttiin? I Want to Believe ei mitenkään oikeuta tätä sarjan radikaalia ja yltiötyperää ratkaisua. Päinvastoin, Carter repäisee jostain vieraan lapsen, jota Scullyn on sopivaa hoivata.

20151213225632163

Elokuva on kauniisti kuvattu. Satava lumi ja synkät, hyytävät ja kylmät, talviset Vancouverin maisemat ovat avainasemassa ilmapiirin luomisessa. Toinen ehdoton vahvuus on Mark Snown upea musiikki, jossa varsinkin jousiosiot nousevat esille. Oikeastaan Snown musiikki on ehkä elokuvan paras yksittäinen asia.

20151213224022358

Carterin ohjaustyylistä puuttuu Rob Bowmanille tyypillinen visuaalisuus, ja elokuva muistuttaa yksinkertaisessa asussaan alkukausien jaksoja. Suurimmat ongelmat ovat juuri ohjauksessa ja elokuvan rytmityksessä, joka loppupuolella alkaa laahata todenteolla. DVD:lla julkaisuun ja TV:ssa esitettävään ohjaajan versioon on tehty joitain muutoksia, jotka olisi saanut jättää tekemättä. Upeat visuaaliset lopputekstit on pilattu lisäämällä päälle irrallisia kuvia. DVD-version muutamat lisätyt kohtaukset eivät tuo elokuvaan mitään lisää paitsi huonoja erikoistehosteita. Mulderin ja Scullyn sairaalan pukuhuoneessa tapahtuvaan kohtaamiseen lisätty sinäänsä kaunis musiikki tekee kohtauksesta sokerisen, sillä elokuvateatterissa nähty äänettömyys teki kohtauksesta paljon liikuttavamman.

Sivuroolien esittäjistä Billy Connolly näyttelee paikoitellen yli. Sitä paitsi näiden ”suurten tähtien”, Connollyn, Peetin sekä Xzibitin roolit olisivat voineet vetää ketkä tahansa vancouverilaiset rivinäyttelijät elokuvan siitä kärsimättä. Skinner tuodaan mukaan lähinnä siitä ilosta, että hänet voidaan tuoda mukaan. Mitään erityistä hän ei juonelle anna.

20151213230429232

I Want to Believe ei suinkaan ole huono elokuva. Se on vain erilainen kuin odotettiin ensi-iltapaikkalla kesän rymyelokuvien keskellä ja sarjan alientarinat huomioiden. Mutta jos sallinette pienen analyysini, niin ei I Want to Believe lopulta kaatunut käsikirjoitukseen, ensi-iltapaikkaan tai ohjaukseen. Todellinen virhe tehtiin siinä, että Carter yritti salata joka ainoan yksityiskohdankin elokuvasta ennen ensi-iltaa. Ehkä Carter ajatteli, että x-philet kihisisivät jännityksestä odottaessaan mitä tahansa The X-Files -nimen alla tulevaa, kuten silloin menestyksen huippuaikoinakin. Valitettavasti sarjan viimevuodet onnistuivat karkottamaan suurimman osan faneista tiehensä. Miksi pettyneet odottaisivat kaiken taas olevan paremmin?

20151213224734509

Ja missä on säkenöinti ja innostuneisuus tai kevyt huumori, jotka kannattelivat sarjan synkimpiäkin jaksoja? Ei ole kyse siitä, että Duchovnyn ja Andersonin kemia olisi kadonnut jonnekin. Kemia on yhä tallella, joskin kotoutuneempana ja avioparimaisempana. Tarina on vain niin synkkä ja painostava, paatoksellinen, ettei kevyttä humoristista sanailua ole tarjolla kuin yhdessä kohtauksessa, siinä jossa Mulder lähentelee Scullya sängyssä.

Kohtauksessa paljastuu taas Carterin kierous: kun Mulder ja Scully makaavat sängyssä, Scullyn tyynyllä on Carterin vaimon Dori Piersonin kirjoittama kirja Beautiful Wasps Having Sex, mutta pimeydessä erottuu vain sana SEX. Ihan kuin Carter yrittäisi sanoa: tässä teille nyt sitten Mulder, Scully ja seksiä.

20151213225139459.png

Kaikista edellä mainituista heikkouksista huolimatta on sääli, että I Want to Believe sai laimean vastaanoton, sillä elokuvan perusteella Carter ja Spotnitz tuntuvat oppineen läksynsä. Monet Requiemin jälkeen tehdyistä virheistä on korjattu. Elokuva kertoo täysin Mulderista ja Scullysta ja heidän kasvustaan, jopa niin täysin, että itse juoneen ja monsteriin ei ole juurikaan panostettu niin paljon, kuin se olisi ollut tarpeellista kauhuelokuvaksi mainostetulle filmille.

20151213230846571
Mulder ja Scully ovat taas sellaisia kuin sarjan alkaessa: tavallisia ihmisiä. Ei alienvauvoja, uusia vapahtajia, kuolleesta heräämisiä — Mulder ja Scully ovat humaanimpi kuin vuosiin. Heidän suhteensa suhteellisen aikuismaisesti ja kypsästi kuvattu ottaen huomioon, että kirjoittajana on Chris Carter. Tämä on jotain toista kuin liian pitkään pelattu ”ovatko ne yhdessä vai eivätkö ole” –peli. Varsin eleettömästi tehdään selväksi suhteen laatu, vaikkakin hetkeä viivytellään sen verran että saadaan katsojat yllättymään kun Mulder nousee esiin Scullyn vierestä sängystä.

20151213230323186

Mulderin ja Scullyn parisuhteessa on myös elokuvan vahvuus. Se tuo uutta näkökulmaa ja kerrosta heidän keskusteluihinsa, jotka eivät ole enää työtoverien väittelyitä vaan avioparimaisia. Carter itse kuvaa kommenttiraidalla suhdetta domestikoituneeksi. Erityisen maininnan ansaitsee kohtaus, jossa Mulder ja Scully tapaavat sairaalan hälyisellä käytävällä. Kun Scully tarttuu Mulderin käteen, koko aula hiljentyy ja tyhjenee. Kun Mulder ja Scully irrottavat kätensä, aula täyttyy taas ihmisistä.

xib7

Carter on kertonut, että elokuva toimii sekä uutena alkuna että mahdollisesti viimeisenä jäähyväisenä sarjalle. Onneksi elokuva ei pääty siihen, että X-Arkisto avattaisiin uudelleen, ja Mulder ja Scully palaisivat sinne. Tämä ratkaisu olisi halventanut sen kehityksen, jota hahmot ovat kokeneet sarjassa ja tässä elokuvassa.

Viimeisenä lukuna Mulderin ja Scullyn tarinaan I Want to Believe olisi ollut melko onnistunut. Se on paljon tunteellisempi ja arvokkaampi jäähyväinen kuin The Truth –jaksot aikoinaan. The Truthissa Mulder halusi mieluummin kuolla Totuuden puolesta kuin taistella Scullyn kanssa. I Want to Believen lopussa nähdään varsin erilainen mies. Mulder on valmis lähtemään pois pimeyttä karkuun yhdessä Scullyn kanssa, jos Scully sitä haluaa.

Myös Scully ymmärtää elokuvan aikana jotain: sen, että pimeys tulee aina löytämään hänet ja Mulderin. ”But let it try”, antaa pimeyden vain yrittää erottaa heidät, se ei koskaan onnistu siinä, Mulder sanoo viimeisinä sanoinaan. Mulderin ja Scullyn usko on vahvistettu, he ovat hyväksyneet kohtalonsa pimeydessä ja kaikki on valmiina seuraavaa taistelua varten.

20151213231212032

Lopputekstien jälkeen tulevassa yllätyskohtauksessa Mulder ja Scully soutavat veneellä kohti horisontissa näkyvää paratiisia ja vilkuttavat kameralle. Olisivatpa he saaneet jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi!


Fox Mulder: If you have any doubts, any doubts at all, call off that surgery and then we’ll get out of here… just me and you.
Dana Scully: As far away from the darkness as we can get?
Fox Mulder: I’m not sure it works that way. I think maybe the darkness finds you and me.
Dana Scully: I know it does.
Fox Mulder: Let it try.


X-Fakta: Max Allan Collins kirjoitti I Want to Believe -elokuvan virallisen novellisaation yhdessä Frank Spotnitzin kanssa. Kirjassa paljastetaan yksityiskohtia siitä, mitä tapahtui The Truthin jälkeisenä kuutena vuotena. Kirjan mukaan Mulder ja Scully ovat asuneet keltaisessa talossaan (”unremarkable house”) viisi vuotta eli vuodesta 2003 alkaen. Kyseinen talo eli Blieberger Farm Langleyssa on varsin suosittu kuvauspaikka, ja se on esiintynyt esimerkiksi sarjoissa Once Upon a Time ja Tin Man.