Babylon

1004ll

”But how to reconcile the two? The extremes of our nature. That’s the question. Maybe the question of our times.”

10×04 Babylon
Käsikirjoitus: Chris Carter
Ohjaus: Chris Carter
Ensiesitys: 15.2.2016
Tag line: The Truth Is Out There

Chris Carter on käsikirjoittajana mysteerinen. Hän on kirjoittanut sekä sarjan parhaat että huonoimmat jaksot. The Erlenmeyer Flask, Duane Barry, Anasazi, Paper Clip, Redux II ja Requiem ovat esimerkkejä siitä, mihin Carter parhaimmillaan pystyy. Toisena päivänä Carterin kynästä voikin sitten syntyä Fire, Space tai Fight Club.

Edellisen kerran kun Mulder ja Scully tapasivat kaksoisolentonsa, seurauksena oli kammottavuuksia ja koko sarjan nolostuttavin jakso Fight Club. Nyt seurauksena on kummallinen jaksoviritelmä, jonka sisältämä omituinen viiden minuutin jakso jättää Fight Clubinkin noloudessaan kauas taakseen. Onko tämä todellakin tarina, jonka Carter halusi kertoa 14 vuoden odotuksen jälkeen?

1004e

Kuin peiliin katsoisi

Babylon on Carterin ääripäistä kirjoitustyyliä pahimmillaan. Parhaimmissa kohdissaan Babylon on jopa nautittava, mutta huonoimmillaan se on suorastaan katastrofaalisen surkea. Jaksosta löytyvät kaikki Carterin maneerit aina ylitsepursuilevasta pop-musiikin käytöstä alkaen. Carter on aina hapuillut kaikkein eniten yrittäessään kirjoittaa huumorijaksoja. Babylonkin on siitä tyypillinen Carterin huumorijakso, että siitä ei tiedä, onko se humoristinen tarkoituksella vai vahingossa. Usein ainoastaan Mark Snown musiikki kertoo, että nyt pitäisi nauraa. Kaiken lisäksi Babylon yrittää olla niin syvällinen ja merkityksellinen, että se jättää lähinnä hämmentyneeksi. Samalla jakso onnistuu puolivahingossa loukkaamaan osaa katsojista: Babylon on ehtinyt jo saada runsaasti kritiikkiä niin muslimien, uskonnon, naisten kuin jopa texasilaistenkin esittämisestä. Ylipäänsä on vähintäänkin arveluttavaa yhdistää jaksossa tarjoiltua huumoria terrorismiaiheeseen.

1004t

Kuinka monta agenttia tarvitaan kommunikoimaan terroristin kanssa?

Miksi ihmeessä kaksoisolennot oikein kiehtovat Carteria? Mysteeriksi jää, miksi agentit Kyd Miller (Robbie Amell) ja Liz Einstein (Lauren Ambrose) ovat täydet kopiot Mulderista ja Scullysta: Miller on paranormaaleihin ilmiöihin uskova profiloija ja Einstein on skeptinen lääketieteen tohtori. Jos Miller ja Einstein jäisivätkin vain huumorijakson yhdeksi vitsiksi, mutta ilmeisesti Miller ja Einstein on tarkoitettu vakavasti otettaviksi, sillä heidän hahmonsa tulevat esiintymään sarjassa vastaisuudessakin. Kun Doggett ja Reyes eivät pystyneet täyttämään Mulderin ja Scullyn paikkaa X-Arkistossa, Carter päätti luoda seuraavan sukupolven FBI:n vähiten etsityimmistä agenteista prototyyppien kaltaisia. Siinäpä todellinen kaksosparadoksi.

Tyylinsä mukaisesti Carter erottaa Mulderin ja Scullyn jaksossa, ja parittaa Mulderin Einsteinin kanssa ja Scullyn Millerin kanssa. Robbie Amellin Miller jää hieman persoonattomaksi, ja hänen kohtauksensa Scullyn kanssa eivät juurikaan jää mieleen. Lauren Ambrose pippurisena agentti Einsteinina menee välillä hieman yli, mutta ainakin yhteiskohtaukset Mulderin kanssa toimivat. Tosin nekin vaihtaisi koska tahansa Mulderin ja Scullyn yhteisiin kohtauksiin. Carter onnistuu varsinkin alun kohtauksessa, jossa Mulder ja Scully sanailevat kepeästi X-Arkistossa. Tosin ehkä siitäkin pitäisi antaa pisteet enemmänkin näyttelijöille kuin kirjoittajalle.

Jälleen kerran Carter typistää sivuhenkilöt lähinnä Mulderin ja Scullyn ajatusten ja motiivien tulkeiksi. Carter ei osaa tai halua kirjoittaa kohtauksia, jossa Mulder ja Scully oikeasti puhuisivat tuntemuksistaan, tai luota siihen, että joskus asiat tulevat selväksi ääneen sanomattakin. Sen sijaan tunteet joko lauletaan tai kolmannet osapuolet analysoivat aina Mulderin ja Scullyn mielenliikkeitä jaksosta toiseen (The End, How the Ghosts Stole Christmas, Milagro, En Ami). Babylonissa agentti Einsteinin rooli kutistuu pahimmillaan Philip Padgettin rooliin analysoida Scullyn tunteita ja rakastumista Mulderiin. Ylipäätään sivuhenkilöiden käyttö on ollut tällä kaudella suorastaan hävyttömän heikkoa. Lone Gunmenien ja Tupakkamiehen tuominen takaisin tähän jaksoon on pelkkää tuhlausta. Ai oliko Skinnerilläkin joku rooli tällä kaudella?

b18

Sivunäyttelijöiden hyötykäyttöä

Mutta pitkästä aikaa Carter onnistuu jotenkuten Mulderin ja Scullyn hahmoissa. Nuorten agenttien rinnalla Mulder ja Scully ovat kaiken nähneitä veteraaniagentteja, jotka voivat ottaa rennosti. He ovat tarpeeksi kokeneita ja kypsiä suhtautuakseen toistensa ajatuksiin avoimesti ja pilkkaamatta, jopa ihailevasti. No, en tiedä, voiko Mulderin käytöstä sanoa varsinaisesti kypsäksi ja luonteenomaiseksi tässä jaksossa, mutta ainakin Mulderilla on taas päällä samanlainen tarmo kuin ennen. Vanhoina hyvinä aikoina Mulder oli se, joka painoi kaasua ja pelasti uskomattomilla uskonloikillaan päivän. Tuo Mulder on jäänyt ehkä hieman taustalle tällä kaudella, mutta palaa nyt takaisin jytinällä. Eikä uskonloikkaan tarvita edes mitään ihmepillereitä. Tosin Carter menee taas hieman yli, ja tekee Mulderista liian ääliömäisen.

1004u

Velho-Mulder vauhdissa

Sitten itse jaksoon. Itse X-File jää hieman neljän päähenkilön jalkoihin. Neljä agenttia haluavat estää tulevan terrori-iskun saamalla jotenkin yhteyden koomassa makaavaan ääri-islamistiseen terroristiin. Mulder ja Scully apunaan nuoremmat versiot itsestään yrittävät kumpikin päästä terroristin pään sisälle. Carterin jaksoista varsinkin Redux perustui ajatukselle, että Mulder ja Scully yrittivät kumpikin tavoillaan löytää totuuden ja vastauksen kysymyksiin, Scully mikroskoopista ja Mulder huuhaa-teorioistaan. Babylonissa Scully ja Miller luottavat tieteeseen ja yrittävät tulkita terroristin aivokäyrää. Mulder puolestaan päättää turvautua Einsteinin tarjoilemiin taikapillereihin, jotka johdattavat hänet tajunnan räjäyttävälle tripille hänen itsensä ja terroristin mieleen.

Vuosien saatossa The X-Filesissa on nähty monenlaisia järkyttäviä kohtauksia, mutta hallusinaatiokohtaus on ensimmäinen kerta, jolloin on ollut pakko sulkea silmänsä. Myötähäpeästä. Hallusinaatiokohtaus on ehkä koko TV-historian kammottavinta katsottavaa, kuin Fight Club potenssiin tuhat, todellinen 50 Shades of Bad. Kaiken lisäksi sillä ei ole juonelle mitään annettavaa. Onneksi baarikohtausta ilmeisesti oli jo leikattu ja supistettu alkuperäisestä, mutta loppukin olisi saanut mennä. Ei ole kovin kehittävää sanoa, että joku kohtaus on kertakaikkisen huono, mutta jopa David Duchovny näyttää häpeävän mukanaoloaan. Sitä paitsi Carter teki tämän jo kerran: tämä on vain psykedeelisempi verson toisen doppelgänger-jakson, Trianglen, tripista. Hallusinaation jälkeinen kohtaus sairaalassa on melkein yksi yhteen Trianglen loppukohtauksen kanssa.

1004r

Skinnerin päänsärky herää

Yleensä juuri silloin, kun Carter tarkoituksellisesti yrittää kirjoittaa jotain poikkeuksellisen hienoa, lopputulos on vain käsittämätöntä ja koukeroista. Edellä mainitut Carterin parhaat jaksot olivat onnistuneita, koska ne olivat toimintaa alusta loppuu, eivätkä yrittäneet olla ylisyvällisiä tai liian monimerkityksellisiä. Babylonissa Carter yrittää sanoa suuria ja syvällisiä asioita, mutta kokonaisuus ei vain toimi. Jakso jättää vain häkeltyneeksi siitä, mitä Carter yrittää sanoa Jumalasta, uskonnosta, uskosta, vihasta ja rakkaudesta, helvetistä ja paratiisista tai ihmiskunnan yhtenäisyydestä. Ajatus on varmasti hyvä, mutta toteutus keskeneräinen. Koko jakso on nimensä mukaisesti kuin Raamatun Babylon tornin hajoamisen jälkeen: hajanainen sekasotku ideoita ja ajatuksia.

1004m

Babylonin juoni yhdessä kuvassa

Ehkä Carterin suuri ajatus selviää seuraavan mytologiajakson jälkeen. Vai onko vain sattumaa, että jakso kulminoituu viimeviikkoisen jälkeen keskusteluun äidinrakkaudesta ja äitien tarkoituksesta? Jaksossa on muutoinkin jopa yllättävän paljon jatkuvuutta edelliseen jaksoon, kun Scullyn äidin kuolema ja mystinen riipus tuodaan esiin.

1004s

Scully yrittää taas kommunikoida koomapotilaan kanssa

Carterilla on paha tapa kärjistää hahmonsa stereotyypeiksi viestin perille viemiseksi. Varsinkin sivuhenkilöt ovat kaikki kaavoihin kangistuneita. Mulder ei ole ollut aikoihin mikään ateisti, vaikka tämä jakso antaa niin ymmärtää. Viimeistään The Truthin loppukohtaus todisti sen. Sarjan loppukohtauksen idea oli, että Mulderin ja Scullyn vastakkaiset uskomukset olivat vihdoinkin yhtä, ja kaksi vastakohtaa oli löytänyt harmonian. Ihmiskunnalla oli taas toivoa pelastumisesta.

Babylon yrittää ilmeisesti viestiä samaa. Mulder ja Scully, usko ja tiede, eivät toimi yksinään, ainoastaan kokonaisuutena. Vastausta kysymyksiin löytyy vain näiden kahden yhteistyöllä, ne muodostavat täydellisen symbioosin. Mutta kuinka sovittaa yhteen kaksi ääripäätä?

1004ff

Tämä kohtaus on saanut lempinimen ”Cialis-mainos”

Carterin mielessä on varmaankin ollut eräänlainen ympyrän sulkeutuminen. Carter on aina kuvannut Mulderin ja Scullyn olevan saman ihmisen kaksi eri puolta. 23 vuotta sitten pilotissa Mulder ja Scully olivat toistensa vastakohtia. Nyt he hyväksyvät toisensa näkökulmat ja outoudet, ja voivat käsi kädessä kävellä kohti paratiisia. Jos My Strugglessa väitetty Mulderin ja Scullyn suhteen töyssyyn törmääminen olisi oikeasti ollut todellista muutoin kuin ensimmäisessä jaksossa, tämä loppukohtaus olisi voinut olla jonkinlainen sovinto Chris Carterin tyyliin. Riidat on unohdettu, ja ääripäät voivat löytää taas yhteisen kielen sydäntään kuuntelemalla. Viha voitetaan vain aidolla rakkaudella. Ja taustalla lauletaan ”I belong with you, you belong with me, you’re my sweetheart” kuin siirappisimmassa shipperin askartelemassa musiikkivideossa. Miten ihmeessä noromoksi tunnustautuva Carter päätyy aina kirjoittamaan tällaisia kohtauksia?

b36

Viimein kaikki on hyvin

Aurinkoinen loppukohtaus on kuin kiirastulen jälkeinen paratiisi. Visuaalisesti upea kohtaus, jossa Mulder ja hänen yksi viidestä miljardistaan vaikuttavat olevan yksin koko maapallolla, kärsii hieman kummallisesta carterlogista. Seesteinen kohtaus kuitenkin henkii rauhan ja sovinnon löytämistä. Mutta taustalla Ilmestyskirjan enkelten pasuunat soittavat jo kenties ensi viikon finaalissa koittavan tuomiopäivän merkiksi.


Miller: Hello? Anyone down here?
Scully: Nobody but the FBI’s Most Unwanted. I’ve been waiting 23 years to say that.
Mulder: How’d it feel?
Scully: Pretty good.


X-Fakta: Scully, what are you wearing? Ainakin yksi osa-alue on The X-Filesissa parantunut vuosi vuodelta: vaatetus. Ensimmäisten kausien puvustus on lähes legendaarisen huonomaineinen: erityisesti Scully on puettu kammottaviin, ylisuuriin jakkupukuihin. Jopa David Duchovny naureskelee yhä haastatteluissa Scullyn hirvittäville housupuvuille ja on maininnut Hillary Clintonin saaneen inspiraatiota alkukausien Scullylta. Todellisuudessa Mulder ja Scully pukeutuivat merkkivaatteisiin (Max Mara, Calvin Klein, Emporio Armani, Hugo Boss) heti kun sarjan budjetti antoi siihen varaa.

Mulderin ja Scullyn vaatetukseen alettiin toden teolla kiinnittää huomiota vasta Fight the Futuren aikana ja jälkeen. Kuudennelta kaudelta lähtien aina I Want to Believeen asti Nancy Collini huolehti Duchovnyn ja Andersonin puvustuksesta sarjassa. Collini on vaatettanut Duchovnyn myös suuremmassa osassa tämän elokuvia, Californication-sarjassa ja usein myös Duchovnyn julkisissa esiintymisissä. Collini esimerkiksi vaatetti sekä Duchovnyn ja Andersonin 10. tuotantokauden promotilaisuuksissa.

Kymmenennellä kaudella puvustajana toimii Gillian Andersonin pyynnöstä Christopher Hargadon, joka on aiemmin toiminut esimerkiksi Hannibalin pukusuunnittelijana ja siten puvustanut Gillian Andersonia jo aiemmin. Kymmenennellä kaudella Scully käyttää varsinkin Hugo Bossin kevät/kesä 2015 -malliston vaatteita sekä esimerkiksi Burberryn, H&M:n, Theoryn ja Victoria’s Secretin (ne rintaliivit) vaatteita. Mulderin puvut ovat taas italialaisen Zegna-muotitalon mallistoa, aurinkolasit Ray-Banilta, rannekello Bulovalta ja muuta puvustoa esimerkiksi Nauticalta, Calvin Kleinilta, James Perselta, Lewisilta ja Banana Republicista. Useissa kohtauksissa Mulderin ja Scullyn vaatteiden värit on valittu tietoisesti yhteensopiviksi. Hargadon tutustui myös joihinkin vanhoihin jaksoihin saadakseen tiettyihin kohtauksiin vaatteita, jotka sopisivat yhteen vanhojen kohtausten vaatteiden kanssa. Vaikka Hargadon ei voikaan puvustaa Scullya yhtä glamourisiin vaatteisiin kuin Hannibalin Bedelia DuMaurieria, on Scullyn vaatetetus selvästi feminiinisempää ja tyylikkäämpää kuin aiemmin: Scully tunnettiin toki jo aiemmin korkeista koroistaan, mutta nyt hän ilmestyy murhapaikoille ja pistää epäillyt matalaksi huikeat piikkikorot jalassa!

Jo alkuperäisen sarjan aikana Frank Spotnitz valitti kerran haastattelussa, kuinka 1013 näkee valtavasti vaivaa jaksojen eteen, mutta fanit välittävät vain siitä, mitä Scullylla on päällä. Kommentti inspiroi netissä kuuluisia jaksoarvosteluja kirjoittavaa Autumn Tyskoa aloittamaan arvosteluissaan palstan ”Frank’s Fashion Spot”, jossa käydään läpi erityisesti jakson puvustusta. Netissä toimii yhä myös sivusto Fox Mulder’s Wristwatch, joka on keskittynyt Mulderin rannekelloihin.