Yhteenveto 10. kaudesta

Mulder: I’m just looking for some kind of internal logic.
Guy Mann: Why? There isn’t an external logic, to any of it.

Ennen kymmenennen kauden alkua kirjoitin toivelistan siitä, mitä toivoisin uusilta jaksoilta. Nyt on aika tehdä loppuyhteenveto kaudesta. Oliko kausi vuosien odotuksen arvoinen?

Kymmenes kausi tarjosi mahdollisuuden sitoa The X-Filesin juonet kerrankin yhteen ja antaa tarinalle loppuhuipennus. Mutta nyt, 23 vuoden jälkeen, asiat ovat enemmän sekaisin ja tarina enemmän kesken kuin koskaan.

Kymmenennen kauden jaksoja on vaikea edes yhdistää alkuperäiseen sarjaan (tarkoittaen lähinnä kausia 1-7). Pääosissa ovat samat näyttelijät, heidän hahmonsa muistuttavat jossain määrin alkuperäisiä hahmoja ja tarinat ovat saaneet vaikutteita vanhasta sarjasta. Kauden aloitusjakso reboottasi sekä sarjan mytologian että hahmojen historian. Chris Carter tarjoilee yllätysjuonenkäänteinä paholaisen puolelle siirtymistä, eroja ja masennusta, mutta ilman perusteluja ne jäävät vain ontoiksi ja merkityksettömiksi juonenkäänteiksi, eivät osaksi henkilöiden kasvutarinaa. Parempi tosiaan kutsua tätä event series -nimellä, omituisena syrjähyppynä.

Suurin toiveeni oli, että vain kuusi jaksoa sisältävä kausi olisi teemallisesti ja tunnelmallisesti yhtenäinen. No eipä ollut. Mytologiasta hypättiin monsterijaksoon ja komediasta tragediaan. Kaudesta paistoi läpi, että jokainen käsikirjoittaja/ohjaaja oli vastuussa omasta jaksostaan. Mitään kunnollista koordinaatiota ei jaksojen kirjoittajien kesken ollut. Jokainen jakso oli vain irrallinen tarina samoilla päähenkilöillä. Mitään koko kauden kestävää tarinaa ei ollut, vaikka sitä alun perin lupailtiin. The X-Files on aina ollut jonkinlainen antologia, kokoelma erilaisia tarinoita joissa on samat päähenkilöt. Mutta kun kausi sisälsi vain kuusi jaksoa, olisi odottanut jonkinlaista yhtenäisyyttä.

Juttua on sekoittanut entisestään jaksojen esitysjärjestyksen vaihtaminen viime tingassa — ja erityisesti se, että tämä väärä järjestys on oikeasti toimivampi kuin oikea alkuperäinen järjestys. Tämä tiivistää The X-Filesin ongelman: harvassa muussa draamasarjassa voisi sekoittaa esitysjärjestyksen sen vaikuttamatta tarinaan. Televisiosarjoja ei enää tehdä siten. Draamasarjoissa on koko kauden tai sarjan kestäviä tarinoita ja taipaleita, joilla on alku, huipennus ja loppu. The X-Files on ennemminkin sekalainen sikermä tarinoita, kuten tämä kausi todistaa.

Parhaiten kaudella onnistuivat ”vierailevat” kirjoittajat eli Glen Morgan, Darin Morgan ja James Wong. He olivat sarjan menneisyydestä paremmin kartalla kuin sarjan luoja. Morganit ja Wong tiesivät myös sarjan tärkeimmän vahvuuden: heidän jaksoissaan Mulder ja Scully tutkivat juttuja yhdessä, eivät erikseen. Darin Morgan pääsi yli kyynisyydestään ja pilkanteostaan Mulderia kohtaan ja loihti jakson, jossa Mulder löytää taas uuden innon. James Wong antoi ensimmäisen kerran Mulderin edes ajatella Williamia. Kauden suurin voittaja oli kuitenkin Glen Morgan, joka jaksossaan tuomitsi sarjan William-juonenkäänteen niin julkeasti, että olisi voinut luulla Carterin näkevän punaista. William-tarinan uudelleenavaaminen oli juonellisesti myös koko kauden suurin yllätys. Olisin veikannut, ettei Carter olisi enää halunnut palata tarinan pariin.

Edellisestä voikin päätellä, kuka alitti kaudella pahiten tasonsa. Valitettavasti epäonnistuja oli sarja luoja Chris Carter, jonka edellinen loistelias jakso on edelleenkin Requiem 16 vuoden takaa. Parhaalla tahdollakaan ei voi sanoa tämän kauden mytologiajaksojen olleen lähellä sellaisia Carterin kirjoittamia klassikoita kuin The Erlenmeyer Flask, Duane Barry, Anasazi-trilogia tai Redux-trilogia. Itse asiassa kymmenennen kauden mytologia silppusi koko vanhan mytologian, muisti joitain vanhoja osia siitä ja kirjoitti loput uudelleen. Kauden aloitusjakso avasi useita teemoja, jotka kuihtuivat kokoon samantien. Mulderin masennus? Parantui sekunnissa. Mulderin ja Scullyn etukäteen kohuttu etääntyminen? Mikä etääntyminen? Ei sellaista ollutkaan. Ja hyvä niin, mutta hyväksi käsikirjoittamiseksi Carterin temppuilua ei voi sanoa. Tämä paljon melua tyhjästä -juonenkäänne ei ansaitse enää yhtän ajatusta.

Täytyy muistaa, että kun kymmenennen kauden viimeistä jaksoa kirjoitettiin ja kuvattiin loppukesästä 2015, 11. kauden toteutuminen vaikutti huomattavasti epätodennäköisemmältä kuin nyt. Yhtä hyvin 10. kausi olisi voinut olla floppi, ja tarina olisi päättynyt siihen paikkaan. Carter ottikin varsin suuren ja tarpeettoman, jopa tyhmänrohkean riskin jättäessään tarinan kesken.

Parasta olisikin, että jos 11. kausi tulee, Carter ei olisi siitä kuin muodollisesti vastuussa. Kaudesta voisi olla vetovastuussa Vince Gilligan, Glen Morgan tai edes Frank Spotnitz. Mutta kaikesta kritiikistä huolimatta Carter on tuskin menossa mihinkään, nauttiihan hän yhä FOX:n, Duchovnyn ja Andersonin luottamusta. Toivoa sopii, että seuraavalle kaudelle saataisiin mukaan enemmän vanhoja The X-Filesin käsikirjoittajia kuten Vince Gilligan, Frank Spotnitz tai Howard Gordon tasapainottamaan Carterin päättömyyksiä.

8. ja 9. kausi onnistuivat mielestäni tärvelemään The X-Filesin. Nyt 10. kausi onnistui paikkaamaan jotain vaurioista, mutta tärveli samalla uusia asioita. Joten kaiken kaikkiaan päällimmäinen tunne tästä kaudesta on, että tulipahan nähtyä, mutta mitään ei olisi menettänyt, vaikka kausi olisi jäänyt tekemättä.

Tämän vuoksi 10. kaudesta tuli mitä tuli
”Raivostuttava cliffhanger” – kriitikot haukkuivat My Struggle II:n
Mulderin ja Scullyn paluusta on nyt kulunut vuosi
The X-Filesin vuosi päättyi murskakritiikkeihin

The X-Filesin 10. kausi päättyy – jatkuuko tarina?

ha47

My Struggle            Founder’s Mutation
Mulder and Scully Meet the Were-Monster
Home Again      Babylon          My Struggle II