”Raivostuttava cliffhanger” – kriitikot haukkuivat My Struggle II:n

1006bb

The X-Files: The Event Seriesien päättyminen cliffhangeriin tasan vuosi sitten sai monet kriitikot ja katsojat ärtymään. ”Ainahan kaudet ovat päättyneet cliffhangeriin”, selitteli Chris Carter.

The Event Seriesin kuuden jakson mittainen paluu oli varsin epätasainen. Vähän aikaa sitten käsiteltiin The X-Filesin päätymistä monille ”vuoden huonoin TV-ohjelma” -listoille ja jaksojen vaihtelevaa vastaanottoa. Kaikkein kriittisimmän vastaanoton sai päätösjakso My Struggle II, jossa ei hirveästi hyvää nähty. Tuoreeltaan jakson esittämisen jälkeen kritiikkiä sai muun muassa Mulderin ja Scullyn erottaminen koko jakson ajaksi ja jääminen sivuhenkilöiksi Einsteinin ja Millerin rinnalla, sekava ja järjetön juoni, joka oli ristiriitainen ja irtonainen aiempaan mytologiaan verrattuna, kömpelö dialogi sekä huonosti kirjoitetut hahmot.

viimeiset-hetket

Silminnäkijöiden mukaan Gillian Anderson yritti ujuttaa suudelman Mulderin ja Scullyn viimeiseen yhteiseen kohtaukseen.

Yksikään asia ei kuitenkaan saanut yhtä murskaavaa vastaanottoa kuin My Struggle II:n päättäminen cliffhangeriin. Monet katsojat ja kriitikot olettivat minisarjan nimenomaan tuovan vastauksia ja tarjoavan tarinalle viimeinkin lopun. Kun näin ei käynytkään, vaan kauden viimeinen jakso päättyi juonenpätkät aukinaisempina kuin koskaan vaikka jatkoa sarjalle ei ole vieläkään tiedossa, purkivat turhautumistaan niin kriitikot kuin katsojatkin. Entertainment Weeklyn mielestä 23 vuoden jälkeen sarjalla oli vastuunsa katsojia kohtaan. Julkaisu kutsui cliffhangeria raivostuttavaksi, koska tarina olisi pitänyt päättää eikä aloittaa uutta. ”Maailman epätyydyttävin loppu”, totesi Cinemablend. ”Karvas loppu”, oli  IndieWiren mielipide. ”Suunnattoman epätyydyttävä lopetus”, kirjoitti Empire”The X-Files Revival loppui kuten alkoikin: kaameasti” (Kotaku). ”I wanted to believe—but now I can hardly give a shit”, laukoi Paste Magazine. Myös New York Timesin kriitikko totesi, ettei välitä enää koko sarjasta.  AVClubin mielestä My Struggle II oli sellainen sekasotku, sarjan ei olisi pitänyt koskaan palata. Varietyn mukaan sarja on niin sekavassa tilassa, ettei edes kiinnosta nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu. The Telegraph sanoi arvostelussaan suoraan, että sarja pitäisi lopettaa.

Syyttävä sormi osoitti arvosteluissa yhteen suuntaan, sarjan vastaavaan tuottajaan Chris Carteriin. Upproxxin mukaan Carter oli ilmiselvästi kauden huonoin asia. The Atlantic vaati Carterille George Lucasin kohtaloa, eli korvaamista toisella tuottajalla. Carterin heittämistä ulos sarjasta vaativat myös Vox, KotakuBirth.Movies.Death, Uproxx, Empire ja AV ClubIndieWire kysyi, vahingoittiko kausi lopullisesti Carterin mainetta, ja toteaa, että miehen on aika lähteä. Tasapuolisuuden nimessä on todettava, että oli joukossa muutama positiivinen arviokin. Vulturen Keith Uhlich, tunnettu x-phile, ja Matt Zoller Seitz puolustivat Carteria, vaikka jälkimmäinen ei kaikesta näkemästään pitänytkään. IGN piti cliffhangerista, vaikka jakso sai muuten kritiikkiä. Flickerin Myth toteaa, että kaudessa oli jonkinlaista potentiaalia. Den of Geekin arvostelu on taas lähinnä neutraali.

carter.png

Mies kaiken takana

Mitä Chris Carter sitten itse ajatteli? Omien sanojensa mukaan hän ei tiedä, olisiko tehnyt mitään toisin (EW). Sattumalta tämä kausi nyt vain päättyy yhteen isoimmista cliffhangereista koskaan (E! Online). Carter myöntää toimineensa kierosti, jotta saisi sarjalle jatkoa (IndieWire). Carterin mukaan katsojat odottivat cliffhangeria, koska sellainen on aina ollut sarjassa kauden päätteeksi. Jos joku tuntee itsensä petetyksi, hän ei tunne ohjelman tyyliä (New York Times). Eli väliäkös sillä, että My Struggle II:lla on suuri mahdollisuus jäädä koko tarinan viimeiseksi luvuksi. Haastattelujen perusteella Carterilla ei myöskään ole juuri suuria ideoita siitä, miten tarina jatkuu. Carter on esimerkiksi naureskellut kysymykselle siitä, kuka ohjaa cliffhangerin lopussa avaruusalusta, ja pitänyt sitä yhtenä hulluimmista hänelle esitetyistä kysymyksistä koskaan (Den of Geek).

1006cc

Kuka se siellä? Epäolennaista!

Muutoinkin Carter on ollut haastatteluissa puolustuskannalla. XFiles.news yritti haastettelussa hieman kritisoida Monica Reyesin muuttamista roistoksi, mutta Carter hämmästeli katsojien voimakasta reaktiota ja sanoi kaikkien rakastaneen juonenkäännettä. Annabeth Gish itse kertoi tosin juonenkäänteen olleen shokki ja toivoi hahmon saavan tulevaisuudessa oikeutusta (TVLine). Toimittajan kysellessä Carterilta ilmiselvästä mokasta eli siitä, miksei Mulder ole immuuni virukselle, Carter sanoi vastaavansa myöhemmin sarjassa (TVLine). ”Palasimme tehdäksemme jotain uutta, originaalia ja tuoretta, ja olen sitä mieltä, että onnistuimme”, Carter totesi haastettelussa. Ja ne negatiivisia arvosteluja antaneet kriitikotkin ovat Carterin mukaan tietysti väärässä (New York Times).