Uusi kuunnelma lämmittelee The X-Filesia puolivillaisesti

iwtb

Joe Harrisin sarjakuvaan perustuva kuunnelma The X-Files: Cold Cases seurailee vähän liiankin tarkkaan Chris Carterin jaksojen tyyliä.

Seuraava teksti spoilaa hieman kuunnelman tapahtumia. Jos olet lukenut sarjakuvat, tiedät jo kaiken.

The X-Files: Cold Cases -kuunnelma sijoittuu I Want to Believen ja 10. kauden väliin, todennäköisesti vuoteen 2013. Siihen ne yhtäläisyydet kaanoniin melkein loppuvatkin. I Want to Believen tapahtumista huolimatta Mulder ja Scully elävät yhä piilossa peitenimien alla. He ovat herra ja rouva Blake, jotka asuvat yhdessä jossakin päin Virginiaa. Skinner etsii pariskunnan käsiinsä, koska joku on hakkeroinut FBI:n The X-Files -tiedostot. Mulderin, Scullyn ja kenties heidän lapsensakin uskotaan olevan vaarassa.

audio

Kuunnelma perustuu lähes yksi yhteen Joe Harrisin kirjoittamiin The X-Files Season 10 -sarjakuviin (IDW Publishing, 2013-2014), joilla ei nimestä huolimatta ole yhtään mitään tekemistä vuonna 2016 televisiossa nähdyn 10. kauden kanssa. Joitain yksittäisiä repliikkejä ja kohtia on kuunnelmaan lisätty sarjakuvaan verrattuna. Jotain on otettu poiskin, esimerkiksi etukäteen hämmennystä herättänyt raiskaukseksi tulkittavissa oleva kohtaus. Cold Cases -kuunnelma on olevinaan yhtenäinen, jatkuvajuoninen tarina, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Kuunnelma jakautuu viiteen episodiin, jotka kattavat sarjakuvien tarinat Believers, Hosts, Being for the Benefit of Mr. X, More Musings of a Cigarette-Smoking Man ja Pilgrims. Välillä ollaan mytologian tunnelmissa ja etsitään Williamia, välillä jahdataan vanhaa tuttua Flukemania ja sitten muistellaan Tupakkamiehen menneisyyttä. Lopputulos on epätasainen ja poukkoileva. Yli nelituntista kuunnelmaa ei kannata ainakaan yhteen putkeen kuunnella.

comic

Joe Harris (oik.) San Diego Comic Con -tapahtumassa 2013 Andersonin, Carterin ja sarjakuvaa toimittaneiden Chris Ryallin ja Denton J. Tiptonin kanssa. Huomatkaa Andersonin paidan viesti.

Jos on lukenut Joe Harrisin Season 10 -sarjakuvat, ei tämä kuunnelma tarjoa mitään uutta. Se on vain sarjakuva näytellyssä muodossa. Päällimmäisenä kuunnelmasta jääkin ajatus, että kyseessä on melkein hävettävän helppo rahastus. Sarjakuvista saatiin valmis käsikirjoitus, ja Gillian Anderson ja David Duchovny kävivät lähistudiossa lukaisemassa repliikkinsä. Rahastuksen maku tulee varsinkin siitä, että kuunnelman tapahtumia ei ole edes yritetty sovittaa yhteen TV-sarjan kanssa.

Cold Casesia kuunnellessa on nimittäin unohdettava koko televisiossa nähdyn 10. kauden olemassaolo. Nämä kaksi kilpailevaa kymppikautta ovat ristiriidassa keskenään lähes kaikessa. Heti kuunnelman alkupuolella Mulder ja Scully palaavat FBI:n agenteiksi. Lone Gunmenit ovat elossa, samoin Syöpämies. Skinner on edennyt kuunnelmassa Deputy Directoriksi, kun hän TV:ssa oli yhä apulaisjohtaja. Mulder ja Scully eivät asu I Want to Believessa ja 10. kaudella nähdyssä talossa eikä Scully työskentele Our Lady of Sorrows -sairaalassa. Ja niin edelleen. Itse asiassa ei ole edes varmaa, että I Want to Believe on olemassa tässä universumissa. Ironisesti Harrisin versio kymppikaudesta on kuitenkin paljon lähempänä alkuperäistä sarjaa kuin Carterin versio. Melkeinpä vaihtaisin Carterin My Strugglet tähän Harrisin alkuperäiselle sarjalle uskollisempaan mytologiaan.

iwtb

Takaisin kellarissa

Se ei silti tarkoita, että kuunnelma olisi erityisen hyvä. Harris seurailee Carterin huonoimpia maneereja vähän liiankin tarkkaan. Carterin tyylisesti Mulder ja Scully erotetaan usein toisistaan pitkiksi ajoiksi, ja kumpikin tutkii tapausta yksinään. Kuolleita hahmoja tupsahtelee takaisin yksi toisensa jälkeen. Williamista puhutaan jatkuvasti vain Scullyn lapsena, aivan kuin Mulderilla ei olisi mitään tekemistä poikansa kanssa. Juonet jäävät aukinaisiksi. Kuunnelma on täynnä jatkuvuusvirheitä ja ristiriitaisuuksia muihin jaksoihin verrattuna, kuten itse TV-sarjakin. Hankalasti kuunneltavaksi kuunnelman tekee se, että mukana vilisee tuhoton määrä ulkonäköään muuttavia olentoja. Oliko tuo nyt oikea vai vale-Mulder tai onko tuo aito Scully vai kuka tuo nyt onkaan olevinaan?

Etukäteen julkaistujen klippien perusteella moni epäili näyttelijöiden eläytymistä rooleihinsa. Turhaan. Duchovny ja Anderson hoitavat hommansa ihan tyylikkäästi ottaen huomioon, että dialogi on välillä varsin köykäistä. Andersonilla on suhteellisen paljon kokemusta ääninäyttelemisestä, ja tässä kuunnelmassa hän pääsee paikoittain näyttelemään oikein antaumuksella. Duchovny kuulostaa siltä kuin aina, eli monotoniselta. Mitch Pileggi sen sijaan ylinäyttelee Skinnerin roolin. Mukana ovat myös William B. Davis eli Tupakkamies sekä Lone Gunmenit eli Tom Braidwood, Bruce Harwood ja Dean Haglund. Muita sivuosien näyttelijöitä ei ilmeisesti edes pyydetty mukaan, sillä esimerkiksi Doggett, Reyes ja suuri joukko tuttuja hahmoja ovat ties kenen näyttelemiä. Se on hieman häiritsevää, koska osa hahmoista kuulostaa siltä kuin pitääkin ja osa ei. Kai tässäkin haettiin kustannussäästöjä voiton maksimoimiseksi.

aubiobook.jpg

Lontoossa järjestettiin kuunnelman kunniaksi mainostapahtuma, jossa selviteltiin Flukemanin mysteeriä

Ilmiselvästi Harrisin pitkää ja poukkoilevaa tarinaa ei ole suunniteltu julkaistavaksi tällaisena tynkänä. Sen huomaa varsinkin kuunnelman loppumetreillä. Jokseenkin äkillinen lopetus vihjaa, että jos kuunnelman latausluvut ovat vähintäänkin tyydyttävät, kyhäistään Harrisin tarinoista todennäköisesti kokoon toinenkin tämän tyylinen rahastuskeikka.

”The best part of it is that I didn’t have to memorize all that crap. [Laughs] I can just read it right off the page and sound like an intelligent person.” – David Duchovny, EW

***Päivitys: Toinen rahastuskeikka on tosiaankin tulossa, ja kuunnelma The X-Files: Stolen Lives julkaistaan 3.10.2017.***

Kuunnelman traileri

Sarjan oheistuotteita