Uusi trailerivideo huvittaa x-phileja ja inspiroi meemejä

intro

Älä katso jo pelkäät spoilereita.

The X-Filesin uusin trailerivideo on herättänyt lähinnä hilpeyttä fanien joukossa. Se nimittäin kertoo hyvin, että sarjan luoja Chris Carter ei ole tainnut vähään aikaan tainnut katsoa läpi omaa sarjaansa. Carter kommentoi edellisen kauden ”ennennäkemätöntä” cliffhangeria seuraavasti:

”Emme ole tottuneet siihen, että Scully näkee ufoja…”, Carter sanoo — paitsi tietysti Deep Throatissa, Fight the Futuressa, The Red and the Blackissa, Biogenesiksessa, The Sixth Extinctionissa, This Is Not Happeningissa ja Providencessa. ”Emmekä ole tottuneet Mulderiin kuoleman portilla”, jatkaa Carter unohtaen, että Mulder on paitsi kuollut sarjassa kolmesti (Anasazi, Gethsemane, This Is Not Happening, joista viimeisellä kerralla Mulder oli haudattuna kolme kuukautta), niin myös virunut sairaalassa kuoleman kielissä useamman kerran joka kauden aikana. Mitähän ennennäkemätöntä vielä näemmekään uusissa jaksoissa?

Nyt tulee niitä spoilereita, joten tämä on viimeinen varoitus!

Trailerissa nähdään lähinnä vanhoja jo edellisessä trailerissa nähtyjä otoksia. Mukana on kuitenkin ensimmäinen väläys vanhasta tutusta, joka näyttää paljon paremmalta kuin viimeksi:

10.jpg

Jeffrey Spender elämänsä kunnossa?

Eniten hupia on kuitenkin saatu tästä sekunnin murto-osan väläyksestä, joka nähdään trailerissa:

8.png

Ennen kuin joku ehtii innostua tai järkyttyä, niin on mainittava, että David Duchovnyn sanoja tulkiten (artikkeli spoilaa) kyseinen kuva saattaa olla Chris Carterin kirjoittamasta doppelgänger-jaksosta Plus One, ja kuvan ihmisista toinen tai kumpikaan ei kenties ole oikea Mulder tai Scully. Joka tapauksessa kuva on jo ehtinyt synnyttää lukuisia meemejä:

1

4

2

3

5

6

14.PNG

7

Katso myös: Traileri pala palalta

Tietoa The X-Filesin 11. kaudesta
Uusia jaksoja koskevat uutiset