Arvostelu: My Struggle III

”I Want to Lie.” 

11×01 My Struggle III
Käsikirjoitus: Chris Carter
Ohjaus: Chris Carter
Ensiesitys: 3.1.2018
Tag line: I Want to Believe / I Want to Lie

”Previously on The X-Files…”  Jaahas, tämä alkaakin ironisesti. My Struggle II päättyi jännittävään tilanteeseen, jossa koko Washington DC jäi tuijottamaan ufoa. Edessä olisi uusi maailma, jossa salaliitot tunnetaan ja ufojen olemassaolo on todistettu. Mutta ei. Nyt sitten näemme pakituksen, joka on ollut klisee viimeistään siitä asti, kun Dallasin Bobby Ewing astui ulos suihkusta vuonna 1986. Millään, mitä tapahtui aiemmin, ei ole enää mitään väliä.

3ms1

Sehän olikin vain unta!

Kyllähän jo My Struggle II:n ensiesityksen jälkeen esitettiin teorioita, että kaikki Scullyn silmään zoomauksen jälkeen olisi pelkkää kuvitelmaa, mutta harva varmaan uskoi, että Chris Carter oikeasti toteuttaisi niin pöljän kuvion. Mutta niinhän siinä sitten kävi. My Struggle II ei koskaan tapahtunut. Kaikki oli vain oraakkeli-Scullyn näkemää enneunta. Tupakkamiestä näyttelevä William B. Davis toteaa elämäkerrassaan Where There’s Smoke Chris Carterin aina pelänneen kirjoittavansa Mulderin ja Scullyn jonain päivänä sellaiseen pulaan, ettei keksi enää poispääsyä siitä. En osaa sanoa, kumpi olisi pahempaa: että Carter olisi keksinyt tämän hallusinatiokuvion, koska ei saanut selvitettyä cliffhangeria muulla tavalla, vai että Carter olisi suunnitellut tätä juonikuviota alusta asti. Jälkimmäinen on suorastaan pelottava vaihtoehto. Kun My Struggle II:sta kuvattiin, ei ollut mitenkään kiveen hakattua, että sarja enää koskaan jatkuisi. Silti Carter oli valmis riskeeraamaan.

My Struggle III kiteyttää Carterin suuret puutteet kirjoittaja paremmin kuin ehkä mikään toinen jakso. Heti kun paljastuu, että My Struggle II ei tapahtunut, jakso muuttuu vesitetyksi versioksi My Struggle II:n tapahtumista. Jakso on taattua My Struggle -laatua, eli ihan hirveä. Enkä nyt puhu pelkästään kömpelöstä dialogista ja tökeröistä monologeista. Tai yrityksestä olla ajan hermoilla heittelemällä satunnaisia viittauksia valeuutisiin, Trumpiin tai ilmastonmuutokseen. Enkä puhu myöskään siitä käsittämättömästä logiikasta, jolla tapahtumat etenevät. Kuten se absurdi käänne, että Skinner keksii Scullyn aivojen lähettävän Morse-koodia Williamin löytämiseksi (jos se oli tarkoituksellinen viittaus Founder’s Mutationiin, niin bravo!). Chris Carterin mottona on kertoa, mutta ei näyttää. Tarina etenee voiceovereina, luentoina, flashbackeina ja arkistokuvina sen sijaan, että Mulder ja Scully aktiivisesti ottaisivat selville ja tutkisivat asioita. Carter ei edes ole kovin hyvä ohjaaja enää. Kuvaus on tyylitelty oudosti nykiväksi, ja kohtaukset on valaistu kuin tavanomaisessa poliisisarjassa. Mark Snown musiikki hukkuu kaiken temmellyksen taustalle.

3ms6

Skinnerin älynväläys

Carterilla ja tällä jaksolla on paljon pahempiakin ongelmia. Suurin niistä on, että tämä tarina ei voi huipentua. Jos ei ole tällä tarinalla loppua, niin ei sillä ole mitään huipennustakaan. Carter on vain kiusoittelija, joka ei tule koskaan antamaan katsojille minkäänlaista tyydytystä. The Truthissa Carter asetti avaruusolentojen saapumisen tarpeeksi kauas vuoteen 2012, jotta hänen ei tarvitsisi koskaan oikeasti käsitellä asiaa. Kun 10. kausi tapahtui vuonna 2016, koko asia lakaistiin maton alle. Aina kun ollaan lähellä ratkaisua ja totuutta, Carter jänistää, painaa delete-nappia ja palauttaa tarinan alkuruutuun. Avaruusolennot eivät voi koskaan saapua. Salaliittoa ei voi koskaan paljastaa. Williamia tai Samantha eivät voi palata. Mulder ja Scully eivät voi koskaan lopullisesti saada toisiaan. Totuutta ei voi löytää.

”Avaruusolennot eivät ole tulossa”, sanoo salaperäinen Mr. Y jaksossa. Olivat kyllä, mutta muuttivat sitten mieltään. Samalla viimeistään pyyhkiytyy pois My Struggle II:n lisäksi The X-Filesin yhdeksän ensimmäistä kautta. Koko eeppinen mytologia on mennyttä. Se kirpaisee aika pahasti. Kaikki on ollut turhaa. Edellisen kauden Kamppailu-jaksojen jälkeen oli sentään vielä jokin toivo siitä, että vanha ja uusi mytologia voisivat vielä kietoutua yhteen. Nyt The X-Files kertookin ilmastonmuutoksesta, megafaunasta, Dysonin kehistä ja avaruuteen pakenemisesta. Tunteeko joku muu tulleensa huijatuksi? Vuosia pala palalta rakennettu mytologia ja tarina on revitty kappaleiksi. Sarjassa eletään kirjaimellisesti totuuden jälkeistä aikaa: kaikki sarjan päätösjakson The Truth vahvistamat totuudet ovat nyt vääriä. Chris Carter rikkoi oman sarjansa.

3ms3

So much for little green men…

Carter on isojen ideoiden mies. Hän ei usko tarinaan tai henkilöihin, hän uskoo cliffhangereihin ja juonenkäänteisiin. Siksi Mulder on ”kuollut” jo kolmesti tai neljästi. Tarinan voi aina hajottaa palasiksi ja rakentaa samoista aineosista uudelleen. Tämä uusi mytologia tuntuu siltä, että Carter olisi ottanut ideoita ja teemoja vanhoista jaksoista, ja käyttänyt niitä uudelleen hieman eri lailla kuin viimeksi. Ehkä on siis parasta todellakin ajatella 10. ja 11. kautta otsikkonsa mukaisesti nimenomaan Event Series -sarjana, jossa on samat näyttelijät ja samoja teemoja kuin alkuperäisessä sarjassa, mutta ei oikeastaan mitään muuta yhteistä.

3ms37

Tämäkin on jo nähty monet kerrat

Toiset päättävät shown silloin, kun tarina on kerrottu ja tarina-arkki loppu, mutta Carter lisää vain uusia kerroksia. Vaikka Mulder katosi kuvioista alkuperäisen sarjan loppupuolella ja päähenkilöt vaihtuivat, mytologiaa veivattiin silti entiseen malliin. Onko Skinner hyvä vai paha, who’s the daddy, Mulderin/Scullyn on kuoltava, synkistelyä sairaalavuoteen äärellä, ”totuus on X-Arkistossa”, ympyrän kiertäminen totuuden löytämiseksi… Kierrätystä, uusintaa, toistelua. The X-Files on jäänyt sisälle Mondayn ikilooppiin. Totuusko on lähempänä kuin koskaan? Tätä tarinaa on käännelty ja väännelty jo neljännesvuosisata, eivätkä Mulder ja Scully ole sen lähempänä totuutta kuin 20 vuotta sitten.

Kuten jo My Struggle II:n arvostelussa totesin, Chris Carterin kirjoittamisessa on jotain hyvin saippuaoopperamaista. Tämä Dallas-temppu vain korostaa sitä. Ihan samalla tavalla kuin Ridge ja Brooke menevät naimisiin viidennentoista kerran ja ovat varmoja, että tällä kerralla onni kestää, löytävät Mulder ja Scully viidennenkymmenennen kerran uuden avaimen kaikkeen ja ovat varmoja, että nyt se lopullinen totuus vihdoinkin paljastuu.

3ms10.PNG

Mulder elämänsä kunnossa

Carter on kuin pahimman luokan trollaaja, joka ei taaskaan vastaa kysymyksiin, mutta esittää nipun uusia. My Struggle III jättää miljoona kysymystä avoimeksi. Sen esittämät asiat eivät ole yhtenäisiä edes edellisen kauden Kamppailu-jaksojen kanssa, saati alkuperäisen sarjan. Miksei CSM:lla ole naamaimplanttia kuten My Strugglessa, joka ilmeisesti kuitenkin on tapahtunut? Miten CSM on edes elossa? Miten Spender on parantunut? Mitä oikeasti on tapahtunut Reyesille? Minne katosivat supersotilaat? Kloonit? Kapinalliset? Vaarallinen musta öljy? Mehiläiset? Koska tämä kaikki edes tapahtuu? Edellinen kausi tapahtui alkuvuodesta 2016, mutta kaikki viittaa siihen, että My Struggle III tapahtuu nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Scullyn hiuksetkin ovat muuttaneet väriä ja kasvaneet noin kymmenen senttiä toimiston lattialla maatessa. Toisaalta on kai turha kritisoida sarjaa, jossa on esimerkiksi nähty 14 kuukauden pituinen raskaus (vai peräti 1,5 vuoden pituinen raskaus?). Carter ei edes yritä selittää ilmeisiä juoniaukkoja, vaan vääntää tarinaa eteenpäin yhä kiihtyvämpään tahtiin. Toivottavasti Scully nyt kuitenkin alkaisi jo valmistamaan rokotetta tulevaa pandemiaa varten, kun kerran on nähnyt enneunessaan, miten se tehdään. Kannattaa varmaan rokottaa Mulderkin ennalta…

3ms35

Scully kävi kampaajalla

My Struggle III on aivan käsittämätöntä reboottaamista ja uudelleenkirjoittamista. Aivan kirjaimellisesti. Kaanon on tälle sarjalle merkityksetön, jos sellaista koskaan oli olemassakaan. Tässä jaksossa nimittäin Carter on oikeasti muuttanut ja nauhoittanut uudelleen En Ami flashbackeissa kuultavaa dialogia sopimaan paremmin uuteen tarinaansa. Kuka tahansa voi tarkastaa tämän vertailemalla En Amin kohtauksia tämän jakson flashbackeihin. Samoin jakso William joutuu Carterin retconin uhriksi. Selviää, että oikeasti Scully pyysikin Jeffrey Spenderiä kätkemään Williamin. Koko ajan Mulder ja Scully olisivat periaatteessa voineet soittaa Spenderille ja käskeä tuomaan Williamin heille takaisin.

3ms11

Kaunistunut Spender

Pahinta jaksossa on, että se kaivelee jostain esiin En Amissa 18 vuotta sitten esitetyn idean siitä, että CSM olisi tehnyt jotain Scullyn raskaaksi tulemisen eteen, lisäten siihen ajatuksen, että CSM olisi jopa itse Williamin isä. Eikö tätä WTD-asiaa (who’s the daddy, tämä juonenkäänne on niin kliseinen että sille siis oma lyhennyskin) käsitelty jo 18 vuotta sitten jo ihan liiaksikin? Eikö kokonainen The X-Filesin kausi perustunut sille, että Mulder on Williamin isä, ja toisen näistä on profetian mukaan kuoltava? Eivätkö Mulder ja Scully olisi olleet varsinaisia idiootteja, jos heillä olisi ollut pieninkin epäilys Williamin alkuperästä, ja he eivät olisi teettäneet kaikkia mahdollisia testejä pojalleen? Miksi William nyt lähettäisi äidilleen ennenäkyjä siitä, että hänen kantasolunsa pelastavat Mulderin, jos Mulder ei olisi isä?

3ms12

Mulderin rooli hämärtyy

Fanien konsensus on tällä hetkellä, että Tupakkamies tietysti bluffaa. Jakson tagline on sentään I WANT TO LIE. Koko WTD on todennäköisesti kirjoitettu vain todennäköisesti siksi, että kauden finaalissa tuntuu vielä makeammalta, kun paljastuu, että Mulder onkin isä (tämä ei ollut spoileri, kunhan arvailen). Tai että CSM korkeintaan aktivoi Scullyn niskasirun, ja on siten isä kuvainnollisesti.

3ms29

Carl juonii

Sillä ei ole oikeastaan väliä. Raja on jo ylitetty. Kyse ei ole siitä, etteikö tällaisia asioita saisi käsitellä televisiossa, vaan miten niitä käsitellään. Paljastus on kuvottava, koska niin kammottavaa asiaa kuin raiskausta käytetään kevyesti shokkiefektinä ja cliffhangerina. Tässä sarjassa on aiemminkin käytetty raiskausta pelkkänä pinnallisena viihteenä, jopa huumorin lähteenä (Small Potatoes, The Post-Modern Prometheus). Abduktoitujen ”lääketieteelliset raiskaukset” ja naisten hedelmöittämiset heidän tietämättään ovat aina olleet osa mytologiaa, mutta eivät juuri koskaan siitä näkökulmasta, miltä näistä naisista tuntuu. Naisille nyt vaan tapahtuu tällaista The X-Filesissa. Carter itse ei tunnu edes ymmärtävän ongelmaa. Haastattelussa hän selittää, että eihän CSM raiskannut Scullya, saattoi vain raskaaksi tieteellään (”impregnated with science”), mikä ilmeisesti on siis muka aivan eri asia.

3ms14

Scully-parka

Erityisesti tämä juoni särähtää nyt, kun Carter on joutunut sovinismisyytösten kohteeksi palkattuaan tiimiinsä vain miehiä. Carterin haastatteluja seuraaville on tullut tutuksi miehen vähättelevä asenne sarjan naisfaneja kohtaan sekä outo, hieman seksistiseksi tulkittavissa oleva huumori, kuten tämäkin My Struggle III:n esittämisen aattona pidetty Redditin AMA todistaa. Carter ei suostu tajuamaan, että jatkuvasti haastatteluissa esiin nouseva Scullyn puuttuva työpöytä ei ole vain työpöytä, vaan vertaus jostain isommasta.

3ms21

Scully Mulderin toimistossa, Mulderin pöydän äärellä

Ajat ovat muuttuneet. Kun En Ami esitettiin vuonna 2000, teoretisoitiin, että CSM olisi korkeintaan tehnyt jotain Scullyn hedelmällisyyden palauttamiseksi, esimerkiksi antanut jonkun pistoksen tai aktivoinut sirun. Vuonna 2018 #metoo-aikaan tämä onkin yhtäkkiä tarina naisesta, joka huumattiin, raiskattiin ja saatettiin raskaaksi vastoin tahtoaan. Tekijänä valta-asemassa oleva mies, muka rakastaa tätä naista. My Struggle III on avoimen misogynistinen, kuten useat lehdet ovat jo ehtineet kirjoittaa. Yhden jakson aikana Scully saa sairaskohtauksia, pyörtyilee, ajaa kolarin ja joutuu murhayrityksen kohteeksi. Vaikkei se olisi suoranaisesti misogyniaa, niin ainakin huonoa kirjoittamista se on. Scully työnnetään sairaalaan sivuun tarinasta useita kertoja. Chris Carterilla on outo tapa samaan aikaan nostaa Scully jalustalle täydellisenä naisena sekä kiduttaa häntä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Scully on varmasti yksi TV-historian ihailluimmista ja kaltoinkohdelluimmista naisista.

Vaikka lopussa paljastuisi, että Mulder on Williamin isä, tämä CSM:n paljastus heittää varjon koko kauden ylle. Kaikkien niiden tulevien hassuttelujen, shippyjen kohtausten ja monsterijahtien taustalla on nyt tieto siitä, että Mulder ja Scully -parat ovat itse autuaan tietämättömiä tulevasta paljastuksesta. Aivan kuin Carterilla ei olisi mitään empatiaa Mulderia ja Scullyja kohtaan. 25 vuotta kestäneen kidutuksen aikana heille on harvoin tapahtunut mitään hyvää, ja nekin ainoat hyvät asiat on myöhemmin otettu pois yksi kerrallaan.

3ms39

He eivät tiedä, mitä on tulossa

Mutta tiedättekö, tämä sarja on jo rebootannut ja valehdellut niin paljon, että vaikea enää välittää. Miksi katsojan pitäisi välittää hahmoista ja juonenkäänteistä, kun seuraavassa jaksossa kaikki voidaan vain pyyhkiä pois? Mihinkään ei voi kiintyä, minkään pysyvyyteen ei voi luottaa. Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen pisteessä, että ei edes kiinnosta, mitä mytologiassa tapahtuu. ”Trust no one” -filosofia ei toimi näin äärimmäisyyksiin vietynä. Paljastakaa vaikka, että ei ole Scullykaan Williamin äiti, että Reyes on ollut kaksoisagentti alusta asti, Krycek elossa, Skinner hyvä/paha/hyvä/paha, Tupakkamies hyvisten puolella ja avaruusolennot sittenkin tulossa. Ihan sama. Nämä käänteet ovat ihan yhtä jännittäviä kuin Ridgen ja Brooken viidensientoista häiden katsominen.

3ms22

Tällä kertaa näin

Epäilen, että Carterin huipennuksen välttely ja alkuruutuun palaaminen liittyy siihen, ettei hän vain tiedä, mitä tekisi huipennuksen jälkeen. Ajatellaan sellaisia elokuvia kuin Kolmannen asteen yhteys, Contact – ensimmäinen yhteys, Signs tai Arrival. Kaikki ne kertovat siitä, kuinka avaruusolennot saapuvat. Mutta yksikään elokuvista ei lopulta rakennu näyttävien ufokuvien, erikoistehosteiden ja toiminnan varaan. Kaikki nämä elokuva kertovat siitä, miten ufojen kohtaaminen muuttaa ihmisiä. Kohtaaminen on lopulta aina jotain emotionalista. Tämän kauden suurta kohtaamista, sitä hetkeä, jolloin Mulder ja Scully lopulta tapaavat poikansa, roikotetaan todennäköisesti viimeiseen jaksoon asti sillä verukkeella, että Williamin on itse löydettävä vanhempansa. Silloin Carterin ei tarvitse oikeasti käsitellä tätäkään asiaa.

Carterille roolihahmojen tunteet ja motivaatiot ovat ilmiselvästi ongelma. Hänelle roolihahmot ovat pelkkiä instrumentteja, joilla kuljettaa tarinaa eteenpäin haluttuun suuntaan. Alkuperäisessä sarjassa Mulderin ristiretkeä ajoi emotionaalinen pakko löytää kadonnut sisko, mutta nykyinen mytologia on täynnä cooleja helikoptereita, räjähdyksiä, takaa-ajoja, näyttäviä kolareita, kamera-ajoja ja satunnaisia tarinaelemettejä. Henkilöiden motivaatio ja emotionaalinen matka eivät Carteria kiinnosta. Mikä ihme motivoi kaikkia näitä ihmiskunnan tuhoamis- ja selviytymissuunnitelmia? DVD-kommentiraidoilla Carter puhuu aina teknisistä asioista ja kuvakulmista, ei siitä, mitä hahmot tuntevat tai miksi he toimivat kuten toimivat. Sama motivaatioiden hämäryys vaivaa pahasti myös My Struggle III:sta. Moni haluaa löytää tai tappaa Williamin, Scullyn, Tupakkamiehen, Jeffrey Spenderin tai ties kenet, mutta jää hämäriksi, miksi.

Mulderin ja Scullyn hahmotkin ovat olleet The X-Filesissa sivuraiteilla jo kahdeksannen kauden alusta lähtien. Vielä pahemmille sivuraitelle jouduttiin 10. kauden myötä. My Struggle esitteli Mulderin ja Scullyn, jotka eivät oikeastaan olleet Mulder ja Scully. Edes pääosien esittäjät eivät saaneet Carterilta taustoitusta sille, mitä Mulderin ja Scullyn elämässä on tapahtunut I Want to Believen jälkeen, vaan joutuivat täyttämään aukot omassa päässään ja näyttelemään ilman kunnollista ohjausta ja kontekstia, kuten The Event Series -DVD/Blu-Rayn dokumenteista selviää. Gillian Anderson on kertonut, että hänellä oli vaikeuksia päästä sisälle rooliin. Totta kai se on vaikeaa, koska näyttelijät eivät tunnista hahmojaan. Tässäkin jaksossa Mulder esimerkiksi viiltää miehen kurkun auki tuosta vain kuin kylmäverinen sarjamurhaaja, ja se on ilmeisesti kaikille ihan ok, koska mies oli pahis. On suuri ongelma sarjalle, jos edes pääosan esittäjät eivät tunnista hahmojaan.

Tämä hahmojen hämäryys heijastuu väistämättä näyttelijänsuorituksissa. Anderson kähisee ja huokailee dramaattisesti, silmissään kestoahdistunut katse. Duchovny ei edes yritä vaikuttaa vakuuttavalta. Kirjallisuuden maisteria ja julkaissutta kirjailijaa varmaan potuttaa, millaista tekstiä hän joutuu suustaan suoltamaan. Sanoin jossain aiemmassa arvostelussa, että Duchovnya ja Andersonia nyt katsoisi vaikka lukemassa läpi puhelinluetteloa. Olin osittain väärässä. Katsoisin mielummin heitä lukemassa puhelinluetteloa kuin Carterin dialogia, koska puhelinluettelossa on sentään joku logiikka. Aina, kun Mulder alkaa käydä päänsisäistä proonsaansa läpi, haluan vain huutaa hänelle, että pitäisi päänsä kiinni. Mulderin autoilu selostusten säestämänä muistuttaa vahingossa vähän liikaa Frank Drebinista, kuten jotkut fanit ovat huomauttaneet.

3ms30

Uusia patsastelijoita

Verrattuna moniin muihin näyttelijöihin Anderson ja Duchovny sentään tekevät hyvää työtä. Heillä on vuosien kokemus Carterin höpönlöpön myymisestä katsojille, kuten on aina vakuuttavilla William B. Davisilla ja Mitch Pileggillakin. Duchovnyn ja Andersonin tuttu kemia toimii aina. Mulderin ja Scullyn kohtaukset ovat parasta tässä jaksossa, vaikka ovatkin moneen kertaan nähtyä sairaalavuoteen äärellä synkistelyä. Muissa osissa nähdään varsin epätasaisia suorituksia, joka pääosin johtuu käsikirjoituksesta ja siitä, että monet kohtaukset ovat tahattomasti koomisia. Jaksossa nähdään esimerkiksi ehkä maailman tyhmimmät CSM:n ja Syndikaatin kätyrit. Annabeth Gish toivoi, että uudet jaksot antaisivat oikeutta Reyesille. Ainakaan vielä sitä ei tapahdu. Reyes voi vain toimia CSM:n tupakkatyttönä ja pöhköjen jorinoiden kuuntelijana. Uusi syndikaatti, virkeät satavuotiaat Mr. Y ja Erika Price, ei puolestaan tee mitään vaikutusta patsastelullaan, vaikka totta kai näyttelijäveteraanit A.C. Peterson ja Barbara Hershley tekevät parhaansa. Einstein ja Miller ovat jaksossa juuri niin pienessä roolissa kuin ansaitsevatkin.

t63

Tätä vartenko Robbie Amell ja Lauren Ambrose vaivautuivat Vancouveriin?

Hahmoista kaikkein ongelmallisin on kuitenkin vanha sauhuttelija. Tämä kolmas kamppailujakso on olevinaan Tupakkamiehen kamppailu, mutta Tupakkamiehestä on tullut rasite tälle sarjalle. Carter ei voi kuvitella sarjaa ilman Syöpämiestä, joten tämä paholainen on tuotava aina takaisin. Tyyppi on nykyään pelkkä takaisin eloon pomsahtava sarjakuvahahmo, joka haluaa seinähulluudessaan lopettaa koko ihmiskunnan. Kuten jo My Struggle II:ssa, Carter ottaa taas ihan liian tosissaan satiirisen Musings of a Cigarette-Smoking Manin idean siitä, että Tupakkamies yksin olisi vastuussa kaikesta pahasta maailmassa. Kaikkivaltiaan Tupakkamiehen rooli on räikeässä ristiriidassa alkuperäisen sarjan kanssa. Siinä Tupakkamies oli vain ratas pyörässä, Syndikaatin rivijäsen. Carl Gerhard Bushin (nimet tulevat Carterin isoisältä) kertomus on varsin erilainen kuin C.G.B. Spenderin tarina Two Fathers/One Sonissa. Teaserin monologissa Tupakkamiehen hahmo on lisätty mukaan historiallisiin uutispätkiin maailman johtajien rinnalle, ja Tupakkamies hehkuttaa rooliaan maailmanhistorian taustalla. Hän on jopa lavastanut koko ihmiskunnan siihen asti suurimman unelman ja saavutuksen, kuukävelyn. Tällä paljastuksella onnistutaan viemään merkitys niin Mulderin Scullylle antamalta Apollo 11 -avaimenperälta kuin jopa Mulderin kuvitelmilta, joissa hän laukaisee poikansa kanssa raketteja taivaalle (Founder’s Mutation). Carter onnistuu todellakin viemään pois kaiken mahdollisen hyvän, mitä tässä sarjassa on tapahtunut.

3ms32

Tupakkamiehen suurin lavastus

Koska jakson taglineksi on vaihdettu I WANT TO LIE, herää kysymys siitä, onko mikään jaksossa nähty totta. Ei kai Carter nyt sentään kirjoittaisi jaksoa, jonka paljastukset ovat kaikki valhetta, heti sellaisen jakson perään, jota ei tapahtunut? On kai vielä periaatteessa mahdollista, että Mr. Y valehteli, ja avaruusolennot tulevatkin, mutta aika sille on jo loppumassa jaksojen huvetessa. Mikään ei suoraan osoita, että edes Tupakkamiehen tarina olisi pelkkää satuilua (paitsi ehkä se, että CSM näyttää aina väärän ikäiseltä flashbackeissa ja arkistokuvissa). Mitä ikinä Carter yrittääkään sanoa vallasta, nykyisestä poliittisesta tilanteesta, eliiteistä tai vapaasta tahdosta Tupakkamiehen hahmon ja tämän valhe/todellisuus-teeman kautta, hän ei ole tarpeeksi hyvä kirjoittaja oikeasti tuomaan asiaansa esille. Ehkä asia kirkastuu seuraavassa My Struggle -jaksossa, ehkä ei.

Heijastus

Carterin päälleliimatut viittaukset totuuden jälkeiseen aikaan ja valeuutisten maailmaan herättävät kuitenkin mielenkiintoisen ajatuksen: ehkä Carter ei olekaan huono kirjoittaja, joka unohtaa aiemmin esittämänsä asiat ja muuttaa loputkin tietoisesti. Ehkä Carter onkin aina ollut aikaansa edellä. Ehkä hänen jaksonsa ovatkin todella postmoderneja. Kaikki on niissä valeuutista, kaiken todeksi tiedetyn voi kumota ja faktat ovat vaihtoehtoisia. Totuus on muunneltavissa oleva, ontto irvikuva. Ehkä The X-Filesin mytologia onkin vuosia kestänyt, aikaansa edellä oleva Jose Chung -tyylinen performanssi, joka kuvaa nykyaikaamme. Ehkä ongelma onkin minussa, kun en vain tajua Carterin neroutta.

Tuntuu, että on vielä kerran sanottava, kuinka kamala tämä jakso on. Ehkä My Struggle III on kuitenkin piirun parempi kuin tuskallisen huono My Struggle ja älytön My Struggle II, koska Mulder ja Scully ovat sentään yhdessä tässä jaksossa. Luulen kuitenkin, että tämä My Struggle -saaga on vain tappanut uskoni siihen, että television pääkanaville päätyvillä käsikirjoituksilla olisi sentään jonkinlainen laatuvaatimus. Carter tarvitsee jonkun, joka sanoo hänelle, että ”tyhmä idea, älä tee tuota”. Ennen se oli Frank Spotnitz, nyt sitä ei tee näköjään kukaan. Jälki on sen mukaista. Haastatteluissa Carterin työtoverit kyllä sitten kiemurtelevat että ”en nyt ehkä olisi tehnyt ihan noin”. Erityisen murheellista tämä on siksi, että ennen Carter oli yksi tämän sarjan parhaista kirjoittajista ja ohjaajista.

t45

Yksinäinen avaruusolento

Frank Spotnitz on kerran sanonut oppineensa The X-Filesista, että yleisö on aina käsikirjoittajaa fiksumpaa, oli käsikirjoittaja kuinka fiksu tahansa. Katsojia ei kannata yrittää päihittää oveluudessa, koska se on mahdotonta. Jotenkin tuntuu, että tässä on juuri Carterin ongelma. Hän yrittää päihittää katsojat oveluudessa. ”Hahaa, typerykset, luulitte kahden vuoden ajan, että maailmanloppu tulee, mutta se olikin vain unta. Odottakaapa, mitä kiinnostavaa tapahtuu seuraavaksi.”

3ms36

Jotain pysyvää

Chris Carteria itseään lainaten: ”Sure. Fine. Whatever.”


”Had I come full circle to find the truth? Or only to uncover greater lies: Not one conspiracy, but two, that threaten not only Scully, but our son — the drumbeats in my heart.”


X-Fakta: Oliko koko My Struggle II -jakson paljastuminen uneksi hallusinaatioksi Chris Carterin alun perinkin suunnittelema temppu vaiko viime hetkellä keksitty ratkaisu jatkaa vaikeasta cliffhangerista? Merkit viittaavat siihen, että kyseessä oli tosiaan Carterin jo kaksi vuotta sitten keksimä juonikuvio. Myös Carter sanoo näin tällä videolla ja väittää kertoneensa myös Duchovnylle asiasta. Joulukuussa 2015 julkaistussa The X-Files Event Seriesdokumenttipätkässä Carter sanoo monitulkintaisesti ”Episode 6 will also be called ’My Struggle’ but it’ll be Scully’s struggle, and you’ll see the details of her struggle through her own eyes.” Anne Simon väittää hänen, Margaret Fearonin ja tuottaja Gabe Rotterin tienneen alusta asti, miten cliffhanger ratkaistaisiin. Myös Glen Morgan sanoi keväällä 2016 tietävänsä Carterin suuren suunnitelman ”I know some stuff. Right now people are complaining; they will go, ’Oh, that’s what that was.’ They’ll see.” Paras vihje siitä, miten cliffhanger ratkaistaan, tuli kuitenkin yllättävältä taholta. The X-Files -oheisnovelleja toimittanut ja kirjoittanut Jonathan Maberry paljasti jo lokakuussa 2016 New York Comic Conissa eräälle fanille Carterin kertoneen hänelle, että kaikki My Struggle II:ssa Scullyn silmään zoomauksen jälkeen tapahtunut oli pelkkää kuvitelmaa. Kyseinen fani kertoi tästä keskustelustaan aikoinaan ainakin Haven-keskustelupalstalla. Tuttuun tapaan myös lähes kaikki muutkin jakson tapahtumat vuosivat julki spoileri spoilerilta ennen jakson esitystä, ja loputkin tapahtumat olivat arvattavissa.

Kai on vielä mainittava tästä jaksoon piilotetusta salaviestistä.

Katso myös jaksoesittelyt:
Vielä kerran, The X-Files!
Tänään viimein Suomessa: Luku 2 ja Kamppailuni 3