Arvostelu: Ghouli

gh107

”I feel like I’m gonna fall off a cliff.”

11×05 Ghouli
Käsikirjoitus: James Wong
Ohjaus: James Wong
Ensiesitys: 31.1.2018
Tag line: You See What I Want You To See

Kaikkien näiden vuosien jälkeen hän on vihdoinkin täällä: William.

gh1

Tämä ei ole William

Ghouli alkaa kuitenkin perinteisenä hirviöjaksona. Teaseri on suorastaan perinteinen The X-Files -teaseri: huonosti valaistu, pelottava ja tehokas. Kaksi teinityttöä luulee näkevänsä hylätyllä Chimera-nimisellä (niinpä tietysti) laivalla Ghouli-nimisen hirviön, mutta päätyvätkin puukottamaan toisiaan. ”Nykyajan hirviöihin ei saa tunnesidettä”, valittaa Mulder selvitettyään, että Ghouli on pelkkä nettimeemi. Mutta pian tämän viikon hirviö osoittautuukin kaikista maailman hirviöistä eniten Mulderin ja Scullyn tunteita kuohuttavaksi.

gh21

Netti apuna tutkimuksissa

Vaikka The X-Filesin uudelleenlämmittelystä ei muuten pitäisi, niin ainakin sarja on alkanut vihdoin tehdä tiliä menneitten vääryyksiensä kanssa. Niistä vääryyksistä suurin oli William. Pieni vauva tuotiin sarjaan mukaan vain paikkaamaan toisen päätähden poistumista. William-juoni alkoi mennä pieleen jo saman tien kun Scullyn raskaus paljastui, ja juoni huipentui sarjan suurimpaan virheeseen, Williamin pois antamiseen, vain muutama jakso ennen alkuperäisen sarjan loppua. Koko sarjan suuren kertomuksen valossa Williamista luopuminen oli suurin mahdollinen petos ja pelkän logiikankin perusteella vain äärimmäisen tyhmää (lue koko valitukseni William-jakson arvostelusta). Tällaisessa sarjassa, jossa on pohjimmiltaan kyse kahden päähenkilön suuresta emotionaalisesta matkasta, ei voi vain kirjoittaa näille lasta ja heittää sitten tämä roskan lailla menemään.

gh26

Aika kohdata seuraukset

Carterin ajatuksena varmastikin oli, että jos William on poissa silmistä, homma on hoidettu, ja seuraavassa elokuvassa Mulder ja Scully voivat tutkia aaveita ja avaruusolentoja ilman sitoumuksia. Toisin kävi, ja Williamin kohtalosta tuli virtahepo olohuoneessa. Haastattelusta toiseen Carterilta Williamista vielä vuosienkin jälkeen. Silti Carter oli kuulemma yllättynyt, kun sekä Glen Morgan että James Wong halusivat kirjoittaa edellisellä kaudella tarinan Williamista. Williamin haamu suorastaan varjosti koko kautta. Wongia William kiehtoi niin paljon, että hän halusi palata aiheen pariin vielä uudelleen tällä kaudella.

Ghouli ei voi kuitenkaan olla kunnolla mytologiaa, koska Carter on varannut mytologian itselleen. Siksi sen on keskityttävä Founder’s Mutationin tapaan johonkin mytologian lukuisista sivuhaaroista. Wong valitsee sivuhaaraksi Founder’s Mutationin tavoin puolustusministeriön salaiset hybridikokeet avaruusolentojen DNA:lla. Kontrasti on suuri My Struggle -jaksoihin verrattuna. My Strugglet yrittävät olla isoja ja ratkaista koko ihmiskunnan kohtalon. Ghouli keskittyy mytologian pieniin yksityiskohtiin, eikä yritä ratkaista kaikkea, vaan syventää tarinaa. My Strugglet ovat emotionaalisesti onttoja insinöörinnäytteitä, joissa tapellaan, hurjastellaan, kolaroidaan ja ratkotaan isoja mysteerejä. Ghouli haluaa vastata vain pieniin mysteereihin, jotka mytologiassa ohitetaan.

gh59

Williamin varjo seuraa Scullya

Ghoulilla on liiankin paljon kerrottavaa 42 minuutissa. Millainen henkilö edes on  tuo kauan kaivattu William? Tähän asti William ei ole edes ollut todellinen henkilö, vaan pelkkä työkalu juonen edistämiseen, MacGuffin termin syvimmässä merkityksessä. William oli vuoroin ihmevauva, täydellinen ihminen, hybridi, supersotilas ja uusi Jeesus. Kahden kauden ajan koko sarjan hahmokaarti varjeli ja suojeli Williamia kaiken maailman supersotilailta, avaruusolennoilta, uskonnollisilta kulteilta, tappajilta ja sekopäiltä, kunnes William vain yksinkertaisesti kirjoitettiin ulos. Sarjan palatessa 10. kauden myötä Wongin Founder’s Mutationissa ja Glen Morganin Home Againissa Mulder ja Scully kaipasivat Williamia, koska tämä oli heidän kadonnut lapsensa. Kun Carter lopulta My Struggle II:n cliffhangerin myötä antoi ymmärtää Williamin palaavan takaisin, Williamin rooli oli taas puhtaan instrumentaalinen: hänen täytyisi pelastaa koko ihmiskunta tai ainakin Mulder. Carter tarvitsi taas Williamia, mutta vain ratkaisemaan Carterin keksimä käytännön ongelma. Jopa tämän jakson sivuprojektina pystyyn ponkaistu Ghouli.net -sivu teki Williamista enemmän oikean henkilön kuin Chris Carter.

Heti kun Mulder ja Scully alkavat epäillä Jackson Van De Kampia pojakseen, Williamista alkaa selvitä asioita pala palalta. Scully lukee Williamin päiväkirjaa kuten Mulder luki Samanthan päiväkirjaa Closuressa ja Mulder tutkii Williamin tietokonetta saadakseen vihjeitä. Itse William tulee kunnolla mukaan tarinaan vasta varsin myöhään. William ei yksinkertaisesti ehdi kehittyä yhden jakson aikana kokonaiseksi henkilöksi, koska tarinaa olisi niin paljon kerrottavana. Carterin mukaan William olisi tällä kaudella tarinan ”absent center”, jonka etsintä ohjaisi kautta. Ennen Ghoulia tästä ei kuitenkaan ole ollut merkkejä. On hyvä, että William lopulta esitellään jonkun muun kuin Carterin jaksossa. Ajatelkaa nyt Carteria kirjoittamassa teini-ikäistä hahmoa. Nolostuttavan dialogin lopuksi Williamista tulisi varmaan jotain tähtivaloa.

gh70

Williamin arvoitusta selvittämässä

Poissa ollessaan Mulderin ja Scullyn pieni hirviö on kasvanut 17-vuotiaaksi nuoreksi mieheksi. Vauvana William liikutteli mobiiliaan ajatuksen voimalla. Nyt hän pystyy hallitsemaan sitä, millaisena ihmiset näkevät toisensa. William saa ihmiset tahdonvoimallaan näkemään hirviöitä ja näkyjä.

James Wongin näkemys Williamista ei tosin sekään ole kovin onnistunut. Oikeastaan William vaikuttaa jaksossa lähinnä tunnekylmältä psykopaatilta. Tämä William on pelimies, joka tapailee kahta tyttöä, jotka melkein kuolevat Williamin kepposen seurauksena. William ei vaikuta olevan juuri millänsäkään adoptiovanhempiensa murhasta, johon itse on omalla toiminnallaan myötävaikuttanut. Vielä vähemmän William on kiinnostunut biologisesta äidistään, josta on nähnyt visioita. Tästä Williamista on hyvin vaikea pitää.

gh87

William ilmeettömänä

Osasyynsä tässä on näyttelijävalinnalla. Miles Robbins on kummallinen valinta 17-vuotiaan Williamin rooliin. Ensinnäkin Robbins on 25-vuotias, kohta 26-vuotias. Toisin sanoen Robbins on vanhempi kuin itse Salaiset kansiot. Hän on vanhempi kuin Gillian Anderson oli aikoinaan aloittaessaan Scullyn roolissa. Robbins oli jo 9-vuotias, kun William edes syntyi. Ainahan Hollywoodissa vanhemmat henkilöt ovat näytelleet teinirooleja, mutta Robbinsista tulee ihan liikaa mieleen jonkun teinidraaman yli-ikäiset näyttelijät. Jos vain Robbins edes näyttäisi oikealta rooliinsa, mutta ei, hän ei näytä sen enempää Scullylta, Mulderilta kuin edes Tupakkamieheltä. Eikä Robbins tee edes vaikutusta näyttelijäntaidoillaan. Siksi mieleen lähinnä tulee, että Robbins on palkattu rooliinsa tähtipotentiaalin takia. Robbins on nimittäin Hollywoodin aatelistoon kuuluvien Susan Sarandonin ja Tim Robbinsin poika. Jos suunnitelmissa olisi jatkaa The X-Filesia Williamiin keskittyvän spin-off -sarjan muodossa, niin mikä olisikaan parempi veto, kuin palkata päärooliin jo sukulaissuhteidensa takia kiinnostava ja valmiiksi tunnettu näyttelijä.

gh53

Periytyvä kyky

Myös Wongin käsikirjoituksessa ja ohjauksessa on tässä kohdin vikaa. Ne ohittavat kaikki kohdat, joissa William voisi vaikuttaa sympaattiselta. Williamin kasvoja ei näytetä, kun Mulder ja Scully poistuvat ruumishuoneelta Scullyn katuvaisen anteeksipyynnön jälkeen. Se, milloin ja miten William tuli tietoiseksi kyvyistään, ja millaista sisäistä taistelua kykyjen hallitseminen vaatii, jää kertomatta. Williamia kohtaan olisi hyvinkin helppo tuntea empatiaa. Hänen adoptiovanhempansa tapetaan pojan silmien edessä, samaan aikaan biologinen äiti astuu hänen elämäänsä, tappajat ovat hänen perässään, ja apokalyptiset näyt riivaavat herkeämättä. Williamin luulisi olevan surullinen, hämmentynyt ja peloissaan. Miles Robbins ei kuitenkaan pysty tuomaan mitään tästä esille, vaan näyttelee Williamia latteasti kuin olisi halvassa teinidraamassa.

Sen sijaan François Chau on aivan täydellinen naamioituneena Williamina. Ja hän on kuusikymppinen aasialaismies! Chaun esittämän Williamin ja Scullyn kohtaamiset ovat aitoja ja lämpimiä. Chau saa Williamin vaikuttamaan mukavalta ja vilpittömältä, mihin Robbins ei kykene alkuunkaan. ”Don’t give up”, sanoo tämä William Scullylle sarjan mottoa toistaen. En edes valittaisi, jos Chau näyttelisi Williamin roolin myös jatkossa!

gh57

Valveunia

Carter on selvästi säästänyt Williamin tarinaa itselleen jo pitkään. Hän kielsi aikoinaan Joe Harrisia käyttämästä The X-Files -sarjakuvissa Williamia. Harris oli kaavaillut tekevänsä Williamista Mulderille ja Scullylle arkkivihollisen. Carterin mukaan se olisi kuitenkin suututtanut sarjan naisfanit. Wongin mukaan Carter saneli myös hänelle omat ehtonsa, kun Wong halusi kirjoittaa jakson Williamista. Carter vaati, että Mulder ja Scully eivät tapaa Williamia vielä tässä jaksossa. Wong joutuu käyttämään kaikkia mahdollisia temppuja estääkseen kohtaamista tapahtumasta: ensin William lavastaa kuolemansa, sitten karkaa ruumishuoneelta, naamioituu toiseksi ihmiseksi ja lymyilee lopulta pöydän alla Mulderin ja Scullyn jalkojen juurella.

Carterin pinttymä säästellä kaikkea suurta jonnekin sarjan/kauden loppuminuuteille on alkanut todella jarruttaa tarinaa. My Struggle III:ssa Mulder ja Scully päättivät, että vaikka heidän on löydettävä William, he eivät voi aktiivisesti etsiä häntä – sehän olisi häirinnyt MOTW-jaksojakin. Sen sijaan William löytäisi itse vanhempansa. Ghoulissa William lähettää äidilleen enneunia ja johdattelee askel askeleelta luokseen. Varsinaisena antikliimaksina William ei luokaan yhteyttä äitiinsä vaan lähtee matkoihinsa todeten, että olisi kuitenkin kiva tuntea paremmin. Kun käsikirjoitus ei osaa antaa tälle mitään selvää syytä, niin pakko olettaa, että Carter ei vain halua Williamia taas häiritsemään tulevia jaksoja. Nyt viimeistään olisi ollut hetki hylätä The X-Filesin väsynyt kaava ja antaa tarinan kasvaa niihin mittoihin, joihin sen olisi pitänyt kasvaa jo aikoja sitten. Kohokohdan vältteleminen häiritsee pahasti tarinankerrontaa, koska oikein mitään ei voi tapahtua ennen kuin viimeinen mytologiajakso huipentuu – jos edes silloin, koska Carterin mielestä paluu on aina mahdollinen.

gh60

William katosi taas

Wongin ja Carterin haastattelut Ghouli-jaksoon liittyen paljastavat hämmästyttäviä asioita sarjan tekemisestä ja koordinaation puutteesta. Wongin mukaan hän ei esimerkiksi tiennyt jaksoa kirjoittaessaan, että Tupakkamies väittäisi olevansa Williamin isä. Ehkä siksi jaksosta voi löytää pieniä vihjeitä siitä, että William on isänsä kaltainen: hänellä on taipumusta ylidramaattisiin temppuihin, ylösnousemukseen, otsaseksiin (kyllä, se on sana), William on pelannut baseballia ja hänen huoneensa on koristeltu avaruussukkuloilla ja Isojalka-lumisadepalloilla. Wong kertoo myös palkanneensa Robbinsin rooliin nimenomaan siksi, että tässä oli jotain samaa kuin Duchovnyssa (linkitetyn haastattelun lopuksi Wong mainitsee myös kiinnostavan spoilerin tulevaan jaksoonsa liittyen).

gh89

Otsaseksiä

Ilmeisesti Carter ja Wong eivät myöskään keskustelleet keskenään siitä, mitä Williamille on tapahtunut viimeisen 15 vuoden aikana. Wong sanoo haastatteluissa halunneensa osoittaa, että Scully teki oikean päätöksen antaessaan Williamin pois, ja William on viettänyt onnellisen lapsuuden. Samaan aikaan Carter väittää haastatteluissa, että Williamin lapsuus oli ongelmallinen, koska hänellä alkoi ilmetä paranormaaleja kykyjä, eivätkä adoptiovanhemmat osanneet auttaa häntä samalla tavalla kuin Mulder ja Scully olisivat osanneet. Miten käsikirjoittajat voivat olla näin eri linjoilla näin keskeisestä asiasta? Puhuisitte keskenänne! Jos ja kun William palaa takaisin sarjaan, saa nähdä, kumpi näkemys voittaa. Ainakin jaksoa varten perustettu Ghouli.net -sivusto näyttää tukevan Carterin versiota tarinasta. Harvinaista, että Carter käytännössä myöntää, ettei adoptiossa ollut oikeastaan hirveästi järkeä.

gh95

Hirviöasiantuntijat

Harvoin olen Carterin kanssa enää samaa mieltä, mutta nyt kerrankin olen. Jos The X-Filesissa ylipäänsä olisi mitään logiikkaa, olisi William löydetty saman tien adoptoinnin jälkeen ja hän olisi päätynyt jonkinlaiseksi koekaniiniksi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun William sai takaisin yliluonnolliset kykynsä, olisi William alkanut kohdata erilaisia ongelmia, eivätkä Van De Kampit olisivat osanneet tehdä mitään asian hyväksi. Todennäköisesti Williamin elämä olisi ollut hyvin vaikeaa.

gh35

Maaginen lumisadepallo

Wongin näkökulma on Ghoulissa näkökulma oudon optimistinen myös verrattuna hänen edellisen jaksonsa Founder’s Mutation paljastuksiin. Jaksossa epämuodostuneet lapset oli erotettu vanhemmistaan sairaalan lasikopeissa pidettäviksi koe-eläimiksi. Ghoulissa Wong tuo jopa mukaan Founder’s Mutationin tapahtumia muistuttavan Crossroads-projektin, jossa Scullyn ja Williamin epäillään olleen osallisena, mutta väittää silti, että Williamilla olikin kaikki hyvin.

gh61

Scully seisoo taas korokkeella

Wongin käsikirjoituksessa on toinenkin kummallisuus. Edellisessä jaksossaan Founder’s Mutation Wong antoi vihdoinkin Mulderin tuntea jotain poikaansa kohtaan ja näytti hänet isänä ensimmäistä kertaa koko sarjan aikana. Siksi on pettymys, että Ghoulissa Mulder jää taas kerran sivuhahmoksi tarinassa. The X-Files on aina viljellyt antiikkista näkemystä siitä, että vauvat ja lapset ovat sarjassa naisten juttu, ja miehet ovat pelkkiä kaukaisia sivustakatsojia (myös tästä voi lukea lisää vuodatusta William-arvostelun kohdalta).

Tapa, jolla Mulder on kirjoitettu sarjassa suhtautumaan Williamiin, on yksinkertaisesti käsittämätön. Sama mies suri kuitenkin pari vuosikymmentä kadonnutta siskoaan, ja meni äärimmäisyyksiin saadakseen selville tämän kohtalon. Nyt Mulderilla on oma poika, eikä hän tunnu hirveästi välittävän asiasta muuta kuin sen osalta, kuinka suurta tuskaa Scullylle aiheutuu. Jopa Skinner reagoi Williamin kuolemaan tunteellisemmin kuin Mulder. Sentään Mulder kutsuu Williamia yhä omaksi pojakseen, vaikka Skinner on juuri kertonut hänelle hallituksen tekemistä eugeniikkakokeista.

Kuitenkin Mulder oli alun perin sarjassa se tunteellinen hahmo rationaalisen Scullyn vastapainoksi. Mulder näytti tunteensa avoimesti ja tunsi aina suurta empatiaa varsinkin surullisen kohtalon kokeneita lapsia ja nuoria kohtaan (Conduit, Miracle Man, Oubliette, The Field Where I Died, Paper Hearts, Mind’s Eye…). Nyt Mulderin ja Scullyn roolit ovat kääntyneet täysin päälaelleen. Sen jälkeen, kun Mulder palasi avaruusreissultaan, ei hänen ole annettu tuntea juuri mitään. Abduktiokokemusta ei käsitelty mitenkään ja sitten Mulder katosikin sarjasta. Kymmenennen kauden suuren tarina-arkin piti Carterin mukaan kertoa Mulderin syvästä masennuksesta, vaan eipä siitäkään ollut mitään merkkejä (itse asiassa Duchovny on haastattelussa sanonut, ettei hänen mielestään Mulder edes ollut masentunut, vaan Scully diagnosoi asian väärin – taas esimerkki siitä, kuinka jokainen tässä sarjassa kirjoittaa mitä haluaa ja näyttelee mitä haluaa).

gh25

Mulder pitää päänsä kylmänä

William-tarinassa Mulderin mukanaoloa on vältelty niin paljon kuin mahdollista. Sarjassa ei nähty, kun Mulder saa tietää Scullyn raskaudesta, Mulder ei ollut paikalla Williamin syntyessä, eikä edes näytetty, kun Mulder kuulee poikansa adoptiosta. Jokainen tilaisuus tutkia Mulderin suhdetta omaan poikaansa on jätetty käyttämättä. Jopa Home Againissa Mulder katsoi vain vierestä, kun Scully kävi läpi syyllisyyden tunteita. Jotenkin The X-Files on onnistunut marginalisoimaan Mulderin pelkäksi spermanluovuttajaksi, jos hän nyt enää on edes sitä. Tuoreimpana marginalisoinnin huipentumana Mulderilta ollaan ottamassa pois koko isyyttä.

Oikeasti kiinnostavaa olisi ollut, jos Ghouli ei olisi lähtenyt tuhannesti nähtyyn Scully itkee Williamia -tarinaa, vaan olisi käsitellyt asiaa Mulderin näkökulmasta. Vaihtoehtoja olisi ollut monia. Mulder voisi tuntea syyllisyyttä siitä, että hän joutui pakenemaan ja jättämään Scullyn yksin selviytymään. Hän voisi tuntea surua siitä, että hänen perheensä hajosi taas. Tai pettymystä siitä, että hän ei kyennyt suojelemaan omaa lastaan. Kenties katumusta siitä, ettei etsinyt Williamia käsiinsä aiemmin. Tai edes tuskaa siitä, että kaikki on liian myöhäistä. Mulder voisi edes jonkun kohtauksen lopussa haudata kätensä kasvoihin. Mikä tahansa reaktio kelpaisi!

Duchovny tekee parhaansa Ghoulissa, mutta kun ei ole mitään näyteltävää, niin ei ole. Sen sijaan Anderson saa taas loistaa kärsivänä Scullyna. Wong zoomaa kameran Andersonin kasvoihin pitkiksi ajoiksi, ja antaa Andersonin tehdä sen, minkä Anderson parhaiten osaa. Silti kaikki kärsimys tuntuu taas olevan lähinnä itsetarkoituksellista: tämä on jo toinen kerta sarjassa, kun Scully löytää lapsensa vain nähdäkseen tämän kuolevan.

Scullyn anteeksipyyntö ruumishuoneella on tietysti yksi jakson kohokohdista. Scully sanoi samat sanat jo Mulderille Founder’s Mutationissa, mutta nyt hän pääsee sanomaan ne suoraan Williamille. Scully suree, kuinka hän on menettänyt jokaisen vuoden Williamin elämästä, ja kuinka hänellä olisi pitänyt olla enemmän rohkeutta pitää William luonaan.

gh39

Scully kohtaa taas tragedian

Wongin versio Scullysta on kuitenkin todella onnistunut. Nuori Scully ei uskaltanut kertoa Mulderille, jos hän näki näkyjä kuolleista tai uskoi Jumalan ennusmerkkeihin. Nyt Scully ei edes pyri salaamaan, että uskoo äärimmäisiin mahdollisuuksiin. Hän kertoo Mulderille heti oudoista unistaan ja näyistään, ja haluaa lähteä tutkimaan tapausta vain ja ainoastaan vaistoonsa perustuen. Scullylle ei tuota edes ongelmia uskoa Williamin kuolleista heräämiseen. Koko jakson ajan Scully tunnustaa tunteensa Mulderille avoimesti ja hakee Mulderilta lohdutusta. Tämähän on kasvua!

Ylipäänsä koko Mulderin ja Scullyn välinen vuorovaikutus on hienosti kirjoitettu Ghoulissa. Scullyn muuttuminen jaksossa uskojaksi ja Mulderin sitä myötä seuraava rooli rationalisoijana tapahtuu kerrankin luonnollisesti. He ovat kuin toistensa ankkureita. Mulder ei ole enää samanlainen pisteliäs skeptikko kuin Revelationsissa tai All Soulsissa. Hän ei tuomitse vaan tukee, mutta yrittää samalla valmistella Scullya mahdollisiin pettymyksiin. Mulder ja Scully eivät ole enää nuoria, vaan oikeasti kypsiä, ja uskaltavat olla sellaisia kuin ovat. Ghoulissa ei nähdä mitään temppuilua, vaan aito, toisiaan tukeva suhde. Founder’s Mutationissa Mulder ja Scully surivat poikaansa erikseen, mutta nyt he ovat täydellisessä symbioosissa.

gh93

Lohdutusta

Pieneen temppuiluun Mulderin pitäminen jakson ”skeptikkona” tosin johtaa. Nyt Mulder on se, joka saapuu aina paikalle ne ratkaisevat pari sekuntia myöhässä, eikä tapaa Williamia bensa-asemalla tai löydä tämän ruumista. Kaikki tuo on varattu vain Scullylle.

Temppuiluna voi pitää myös Wongin lähtemistä Carterin retcon-linjalle. Van De Kampit olivat Williamissa wyomingilaisia yksinkertaista elämää viettäviä maalaisia, mutta nyt he ovat kaupunkilaishienostoa. Williamissa Mrs Van De Kamp luuttusi lattiaa luudalla, Ghoulissa samalla rouvalla on helmet ja espressokone. Van De Kampit ovat jostain syystä muuttaneet Wyomingista Virginiaan eli lähelle Mulderia ja Scullya. Mitään ilmiselvää syytä muutokselle ei ole. Katsoja voi tietysti selittää itselleen, että ehkä Van De Kampit voittivat lotossa tai saivat rahaa Williamin käyttämisestä puolustusministeriön testeissä, mutta jos The X-Filesin tekijät miettisivät vähääkään tällaisia asioita, katsojan ei tarvitsisi paikata ilmiselviä juoniaukkoja ja mokia omassa päässään.

Jaksona Ghouli soljuu kuitenkin eteenpäin luonnollisesti ja helposti. Tarina alkaa hirviöjaksona, mutta se on vain harhautusta, kuten kaikki tässä jaksossa. Wongilta on hyvä veto käyttää tarinan innoituksena Slendermania, internet-ilmiötä, joka tuli todeksi väkivaltaisten puukotusten myötä. Ghouli-hirviö on ajankohtainen ja samalla moderni nykyajan kauhukuva.

gh16

Verinen vitsi

Frank Spotnitz mainitsi kerran jossain haastattelussa, että hirviöt pelottavia silloin, kun ne kertovat jotain meistä ihmisistä. Sitä kautta Ghouli onnistuu vangitsemaan jotain sarjan vanhasta taiasta. Ghoulin hirviö on pelkkää mielikuvituksen tuotetta, ja demonit kumpuavat menneistä virheistä ja katumuksesta. The X-Files on yhä vaikuttavin silloin, kun se kertoo ikiaikaisista aiheista, kuten rakkaudesta ja syyllisyydestä. Ghouli-hirviöllä ei ole jaksossa hirveästi väliä, koska jakso kertoo täysin Mulderista, Scullysta ja Williamista.

Ghouli on muutenkin hyvin perinteinen, selvästi perinteisin The X-Files -jakso tällä kaudella. Mark Snown ambient-musiikki muistuttaa sarjan varhaisista kausista. Wong lähtee välillä vähän liiankin perinteiselle linjalle. Tämä on Tupakkamiehen turhin esiintyminen koskaan. Wong muistaa hänet perinteisenä Skinnerin toimiston kalusteena, ei mahtailevana superpahiksena. Maailman mahtavimmalta mieheltä ei luulisi olevan mikään temppu löytää William.

gh74

Skinnerin huoneessa saa taas polttaa

Vaihtoehtoinen todellisuuskin tuodaan kauden muiden jaksojen tapaan taas mukaan, tällä kertaa kevyesti Scullyn unihalvaus-hallusinaatioiden ja Mulderin extravaahtoisia cappuccinoja tilaavan kahvila -alter egon Bobin kautta. Jakson tagline on ”You See What I Want You To See”, mutta viittaako se muuhun kuin Williamin kykyyn? Ghoulissa herätellään myös mahdollisuutta siihen, että ehkä Scullyn ja Williamin näyt eivät kerro tulevaisuudesta, mutta epäselväksi jää, mihin tällä tähdätään, varsinkin, kun tulevaisuuteen käsketään myös valmistautua.

Kaikista oudoista yksityiskohdista huolimatta Ghouli on jaksona hyvä. Ei mahtava, mutta riittävän hyvä. James Wong tekee kohtuullista työtä ottaen huomioon hänelle annetut reunaehdot. Ennen kaikkea Ghouli vie kerrankin tarinaa eteenpäin eikä taaksepäin. Mulder ja Scully saavat edes hetkeksi pienen mielenrauhan. Ghouli on MOTW-jakso, joka yhdistää mytologiaa itseensä saumattomasti. Juuri sellaisia jaksoja The X-Filesissa pitäisi tässä vaiheessa juuri ollakin.

Tarinan kruunaa Scullyn ja Chaun esittämän Williamin kohtaaminen huoltoasemalla. Kummallisesti Chaun ja Andersonin kemia on kuin nuoren pojan ja äidin kemiaa, mikä kertoo näiden kahden näyttelijän ammattitaidosta. Viimeinen kohtaus, jossa Mulder ja Scully näkevät vihdoinkin ensimmäistä kertaa Williamin elossa kuvanauhalta, on pysäyttävä ja toiveikas olematta tippaakaan paatoksellinen. Jos William, Mulder ja Scully eivät voi vielä kohdata, niin tämä on toiseksi parasta.

Kun jo kauden aloitusjaksossa on painotettu sitä, kuinka tärkeä rooli Williamilla on tulevaisuuden pelastamisessa, voi hyvällä syyllä olettaa, että nuori mies ilmestyy takaisin kuvioihin viimeistään kauden/sarjan päätösjaksossa. Silloin Scully saattaa joutua valinnan eteen. Niin ainakin Tupakkamies lupasi My Struggle III:ssa. ”Jos et valitse puoltasi, se koituu kohtaloksesi”, sanoo William viimeisinä sanoinaan Scullylle.

gh104

Myöhässä

Tai ehkä käsikirjoittajat vain heittelevät satunnaisia repliikkejä vailla sen suurempaa yhteistä suunnitelmaa.


”If you don’t stand for something, you’ll fall for anything.”


X-Fakta: Tätä jaksoa varten perustettiin sivu Ghouli.net, josta Mulder ja Scully käyvät myös jaksossa katsomassa lisää tietoa Ghouli-hirviöstä. Se sisältää nimimerkin ”@Rever” eli Williamin kirjoittamia tekstejä, jotka kertovat joko Williamin elämästä (todennäköisesti Carterin näkemys) tai ovat sitten puhdasta mielikuvituksen tuotetta (Wongin versio). Kertomusten mukaan William oli pienenä aina terve, eikä sairastunut koskaan. Kuusivuotiaana Williamille tapahtui jotain, ja adoptiovanhemmat veivät hänet sairaalaan. Sitä kautta William joutui mukaan Crossroads-projektiin. Williamia pidettiin eristyksissä vuoden ajan, ja vain hänen adoptioisänsä sai tavata poikaa. Williamilta otettiin jatkuvasti kantasoluja. Hänelle kehittyi kyky rikkoa esineitä ajatuksen voimalla. Teksteissään William kertoo arvistaan, aivotärähdyksistään ja murtuneista luistaan. Hän näkee näkyjä punatukkaisesta ja sinisilmäisestä naisesta. William kirjoittaa myös tulevasta pandemiasta, joka on pantu alulle isorokkorokotusten kautta. Yhdessä sivuston näyssä William näkee My Struggle II:n loppukohtauksen, jossa Scully seisoo sillalla avaruusaluksen alla.

Williamin tarinoissa mainitaan myös Dr. They sekä tietysti This Man.

Katso myös:
Jakson Ghouli esittely
The X-Files Event Series – Second Chapter