Arvostelu: Familiar

fa62

”There is no getting out of this town, Scully. Not these days.”

11×09 Familiar
Käsikirjoitus: Benjamin Van Allen
Ohjaus: Holly Dale
Ensiesitys: 7.3.2018
Tag line: The Truth Is Out There

The X-Files lähenee loppuaan, mutta vielä on Mulderilla ja Scullylla hirviöitä napattavana. 1013:n tehtaalta on tullut tällä kertaa jakso nimeltä Familiar, joka nimensä mukaisesti on tuttuakin tutumpi kertomus pikkukaupungista mystisten voimien kourissa. On demonisia voimia, jylhiä metsiä, täysikuu, ja dynaaminen duo valaisemassa taskulampuillaan pimeää yötä ja valottomia taloja.

fa63

Nyt voisi vielä sataa rupikonnia

Familiar sai ensiesityksensä päivänä, jolloin tuli kuluneeksi joko 26 vuotta (pilotin mukaan) tai 25 vuotta (muiden jaksojen mukaan) Mulderin ja Scullyn ensimmäisen yhteisen tapauksen tutkimusten alkamisesta. Neljännesvuosisata on kulunut Bellefleurista, mutta mikään ei ole oikeastaan muuttunut. Mulderin ja Scullyn hauska retki metsään noudattaa yhä samaa MOTW-kaavaa kuin jo ensimmäinen MOTW Squeeze, ja Mulder ja Scully itsessään ovat kuin muisto menneestä.

Paikka on tällä kertaa Eastwood, Connecticut, keskellä Uuden-Englannin syvintä noitavainoaluetta. Pieni lapsi on löytynyt kuolleena keskeltä metsää. Scully epäilee lähistöllä asuvaa seksuaalirikollista, Mulder noitia ja Manalan porttia vartioivia helvetinkoiria.

Vielä on tarinoita kerrottavana, toistelee Chris Carter. Kun sarja on pyörinyt yhtä kauan kuin Salaiset kansiot, on kuitenkin mahdotonta olla toistamatta samoja ideoita. Noituutta, joukkopaniikia ja pikkulasten murhia on nähty jo lukuisissa jaksoissa. Itse ainakin huomasin Familiarissa vaikutteita muun muassa seuraavista jaksoista: Die Hand Die Verletzt, Fresh Bones, Revelations, Syzygy, Sanguinarium, Paper Hearts, The Post-Modern PrometheusChinga, Alpha, Trevor, Millennium, X-CopsTheef, Chimera, Invocation…  Tosin toistonkin voi tehdä tyylillä ja kekseliäästi. Bad Blood oli parempi vampyyritarina kuin 3, Folie à Deux pyöritti samaa ideaa kuin Grotesque, ja Mulder and Scully Meet the Were-Monster on onnistuneempi versio pääosissa olevasta hirviöstä kuin Hungry. Innovatiivisuutta ei Familiarissa näy alkuunkaan.

fa20

Paha koira

Familiar tuntuu kuitenkin yllättävän tuoreelta. Lähinnä siksi, että jakso on oikeastaan ensimmäinen täysin perinteinen MOTW-jakso koko tällä kaudella. Ensimmäistä kertaa koko kaudella jakson taglinekin on perinteinen The Truth Is Out There ilman minkäänlaisia kikkailuja. Jaksossa ei ole mitään ylimääräistä, vain Mulder ja Scully tutkimassa tapausta ilman suuria henkilökohtaisia yhteyksiä tarinaa. Täytyy mennä varmaan seitsemännelle kaudelle asti löytääkseen vastaavanlaisen jakson. Jakson kirjoittanut Benjamin Van Allen halusi omien sanojensa mukaan tuoda takaisin klassisen The X-Files -tarinan pikkukaupungista, ”jotain vanhaa ja muinaista”. Familiar on kaikessa eristyneisyydessään lähes ajaton. Jos poistaisi Mulderin maininnan aikuisesta pojastaan, tämä jakso yhtä hyvin olla vaikka vuodelta 1995.

fa37

Mulder ja Scully noitapiirissä

Keskeinen tekijä Familiarin ajattomuudessa on, että Mulder ja Scully on jälleen kerran palautettu tehdasasetuksiinsa uskojaksi ja skeptikoksi. Mulder luottaa vaistoonsa järjen sijaan, ja Scully ei usko noituuteen tai pimeisiin voimiin, vaikka on itse joutunut niiden kohteeksi ties kuinka monessa jaksossa. Familiar-Scully kiistää spontaanin itsesyttymisen olemassaolon, vaikka sai aikoinaan Mulderin sydämen hypähtämään ehdottamalla sitä tapauksen ratkaisuksi (Trevor). Nyt, kun Scully on palannut klassiseen Scully-kampaukseensa, ei tarvittaisi kuin hieman naamojen retusointia, ja Familiarin voisi iskeä vaikka osaksi ensimmäistä tai toista tuotantokautta. Niin jämähtänyt on jakson asetelma.

Taas kerran päädytään samaan asiaan, joka on vaivannut kaikkia tämän kauden jaksoja. Ne tapahtuvat täysin eristyksissä toisistaan, eristyksissä koko sarjasta. Alkuperäisessä sarjassa Mulderin ja Scullyn hahmoissa tapahtui kehitystä, vaikkakin hyvin hidasta. Varsinkin Scully muuttui alun superskeptikosta vastahakoiseksi uskojaksi jonnekin seitsemännen kauden puoliväliin mennessä. Nyt hän on taas Familiarissa kärkäs ja kapeakatseinen skeptikko, joka on skeptikko vain koska sarjan kaava vaatii sitä. Scully voisi helposti vain todeta, että hänen täytyy ensin sulkea pois kaikki ei-paranormaalit vaihtoehdot. Sen sijaan Scully kieltää kaiken yliluonnollisen olemassaolon ja suhtautuu Mulderin ehdotuksiin melkein ivallisesti. Ensikertalainen käsikirjoittaja on todennäköisesti klassista Mulder/Scully -dynamiikkaa, vaikka se ei enää kovin hyvin sovi sarjaan.

Scully löytää todisteita

Ajaton kirjoittaminen ei kärjistä yhtä pahasti Mulderin hahmoa. Itse asiassa Mulderin tietynlaista kapinallisuutta on jopa ehtinyt kaivata. Huuhaa-Mulder luottaa täysin vaistoihinsa ilman todisteita, tekee uskonloikkia, lähmii todisteita sormillaan ja turmelee rikospaikkaa. Mulderin innostus paranormaalia kohtaan tuo sarjaan energiaa, vaikka usein se johtaakin siihen, että Scullysta taas kirjoitetaan vastaan hangoittelija.

fa34

Todisteiden syömistä jo vuodesta 1993 (Eve, Revalations, Millennium)

Tiukka uskoja/skeptikko -jaottelu on järjetön, koska rajojen olisi pitänyt jo hämärtyä tässä vaiheessa. Mulder ja Scully ovat vaikuttaneet toisiinsa, ja löytäneet harmonian ja yhteisen sävelen, kuten Chris Carterin ”mestariteos” Babylonkin kertoi. Familiarin loppukohtauksen keskustelu, jossa Mulder ja Scully ovat taas valmiita hyväksymään toistensa näkemykset tapahtuneesta, tuntuu turhalta, koska mikään ei estä Mulderin ja Scullyn hahmojen palauttamista takaisin lähtötilanteeseen taas seuraavassa jaksossa.

fa64

Spontaani itsesytyntä Scullyn silmien alla

Perinteikkyydellä on myös hyviä puolia. Kerrankin mainitaan Scullyn tausta lääkärinä, ja pitkästä aikaa Scully myös melkein päätyy tekemään ruumiinavausta. Myös Mulderin tausta väkivaltayksikössä muistetaan, vaikka jostain syystä Scully päätyykin jaksossa profiloimaan. Nämä ovat kuitenkin pelkkiä pintaraapaisuja. Taas kerran Mulderin ja Scullyn voisi korvata vaikka Einsteinilla ja Millerilla tarinan siitä kärsimättä.

Osa viitteistä menneisyyteen on niin hienoisia ja tulkinnanvaraisia, että voi epäillä näyttelijöiden itse lisänneen niitä. Kun Mulderille ja Sculle tuntuu olevan vaikea paikka tutkia kuolleiden lasten ruumiita, tuntuu, että se on enemmän David Duchovnyn ja Gillian Andersonin tulkintaa tilanteesta kuin käsikirjoituksesta tulevaa. Mulder ja Scully ovat itse lapsensa menettäneitä vanhempia, joten tilanteen pitäisikin vaikuttaa heihin. Toinen nostalginen hetki, Mulderin suru kuolleen pikkutytön ruumiin vierellä, tuo mieleen muistoja vanhoista jaksoista, mutta taas kerran ei voi olla varma, onko tämä vain näyttelijöiden omaa tulkintaa hahmoistaan.

fa33

Mulderia ja Scullya puistattaa

Ensimmäisen TV-käsikirjoituksensa tehnyt Benjamin Van Allen kirjoitti omien sanojensa mukaan jakson täysin itsekseen, koska The X-Files ei poikkeuksellisesti käytä kirjoittajahuonetta sarjan tekemisessä. Sarjalla ole myöskään ole edes sarjaraamattua, josta käsikirjoittajat voisivat tarkastaa sarjan tapahtumia ja faktoja päähenkilöistä. Taustahaastattelut paljastavat taas, että jälleen kerran käsikirjoittaja on ollut lähinnä onnekas viittausten suhteen. Van Allen on jo ehtinyt tunnustaa, että jaksossa kuolevan Emilyn nimi oli pelkkä onnekas sattuma, eikä tietoinen viittaus Scullyn tyttäreen. Hän ei myöskään tietoisesti lisännyt William-viitteitä jaksoon. Van Allenin mukaan Anderson ja Duchovny kylläkin lisäsivät itse viitteitä menneisiin jaksoihin.

fa54

Samanlaisia jo vuodesta 1993

Onkin kiinnostavaa pohtia, millainen The X-Files olisi, jos Duchovny ja Anderson olisivat osallistuneet aktiivisemmin näiden Event Series -sarjojen tuottamiseen. Monessa pitkäikäisessä sarjassa päätähdistä tulee jossain vaiheessa tuottajia, mutta The X-Filesissa on käynyt pikemminkin toisin päin. Duchovny, joka aiemmin vaikutti ajoittain runsaastikin hahmonsa kehittymiseen, on luovuttanut vastuun hahmosta täysin muihin käsiin, ja Gillian Anderson on antanut ymmärtää, että hänen näkemyksiään Scullysta ei huomioitu edes alkuperäisen sarjan aikana. Jos todisteena käytetään näyttelijöiden sarjaan kirjoittamia jaksoja, voi olettaa, että Mulder ja Scully olisivat paljon todellisempia ja inhimillisempiä, jos Duchovny ja Anderson olisivat voineet vaikuttaa asioihin enemmän.

Sen sijaan tämä kausi on kansoitettu ensikertalaisilla käsikirjoittajilla muutaman The X-Files -konkarin lisäksi. Van Allen on työskennellyt Chris Carterin tallissa jo viitisen vuotta, ja tietää, mitä Carter haluaa. Ja Carterhan haluaa hyviä kauhutarinoita. ”Good scary stories” on jotain, joka toistuu Carterin puheissa haastattelusta toiseen.

fa47

Mr Chuckleteeth Helvetistä

Vaikuttaa vain siltä, että se joukkio, joka haluaa hyviä kauhutarinoita, on vuosi vuodelta pienempi. The X-Filesin katsojaluvut ovat tällä kaudella jääneet vaatimattomiksi. Pelkkä nostalgia ei enää tehoa. Kilpaillussa TV-maailmassa ei riitä, että esittää viikosta viikkoon CSI-kaavalla yksinkertaistettuja kauhutarinoita.

fa15

Mulder ei ymmärrä Teletappien lumoa

Onhan Familiar periaatteessa ihan hyvä kauhutarina. Mustasukkaisen vaimon loitsut menevät pieleen, avaavat Helvetin portit ja tappavat viattomia uhreja. Se-elokuvan pellen kaltainen hahmo Mr. Chuckleteeth ja Teletappi-kopio houkuttelevat lapsia metsään helvetinkoirien ruoaksi. Siihen se sitten jääkin. Familiar voisi helposti kommentoida TV-ohjelmien kykyä vaikuttaa ihmismieleen tai lapset turruttavia lastenohjelmia, mutta Van Allen ei astu tälle alueelle. Vince Gilligan tai Darin Morgan olisivat taikoneet TV-sarjojen pahasta vaikutuksesta jonkun ajatuksellisen analyysin, mutta ei Van Allen. Nyt kaikki kietoutuu vain vanhaan tuttuun mielikuvituksettomaan ihmissuhdedraamaan.

fa28

Moderni apuhenki

Van Allen on sen sijaan omien sanojensa mukaan halunnut kommentoida nykyistä lynkkauskulttuuria ja joukkopaniikin syntymistä. Van Allen antaa ymmärtää julkisen lynkkauksen olevan nykyajan noitavainoa, jossa syyllinen tuomitaan ilman todisteita. Mulderin tehtäväksi jää puolustella lynkkauksen uhria ”John Wayne Gacya, jolla on apina” muistuttamalla Salemista ja kommunistivainoista, mutta vertaukset kuulostavat päälleliimatuilta hienouksilta, jotka eivät näy itse jaksossa.

fa40

Joukkopaniikki kärjistyy

Syvällisyyden sijaan Van Allenin käsikirjoitus kärjistyy verenvuodatukseksi. Väkivallasta on tullut tämän sarjan uusi normaali. Chris Carter on haastatteluissa iloinnut siitä, kuinka nykyään voi televisiossa näyttää enemmän kuin 1990-luvulla. Siksi tällä kaudella on nähty runsaasti kylmäverisiä tappoja, kurkun auki viiltämistä, mestauksia, teloituksia ja seivästyksiä. Tällä menolla ei muuta enää puutu kuin massamurha kaiken huipennuksena.

fa27

Mulder ja Scully kauhistelevat joukkopaniikkia, taas kerran

Suurempi ongelma käsikirjoituksen suhteen kuitenkin on, että Mulderista ja Scullysta ei ole mitään hyötyä koko jaksosta. Tapauksen taustalla oleva ihmissuhdedraama purkautuu täysin agenteista välittämättä. Mulderista ja Scullysta on pikemminkin pelkkää haittaa. Ilman heidän väliintuloaan miestä ei olisi teloitettu. Itse asiassa koko tällä kaudella Mulderin ja Scullyn saavutukset ovat jääneet olemattomiksi. Katsotaanpa. This: Mulder ja Scully eivät saa pelastettua Langlya. Plus One: tappajat tappavat itse itsensä (tosin Mulderin ja Scullyn samankaltaisuudella oli välillisesti vaikutusta). The Lost Art of Forehead Sweat: jaksossa ei edes tapahtunut mitään. Ghouli: tapaus vaikutti Mulderiin ja Scullyyn, mutta Mulder ja Scully eivät vaikuttaneet tapaukseen, eikä Williamia edes kiinnostanut vanhempansa. Kitten: okei, tässä Mulder ja Scully pelastivat Skinnerin mutta myös alun perin tuhosivat Skinnerin uran. Rm9sbg93ZXJz: no jos parin dollarin tippaaminen lasketaan merkittäväksi teoksi, niin Mulder teki jotain. Ehkä Mulderin ja Scullyn kannattaisi vain tuijotella tähtiä unremarkable housen kuistilla, koska X-Arkistossa he ovat ainakin nykyään täysin hyödyttömiä.

fa11

Tuttu tilanne

Kaikkien näiden vuosien jälkeen David Duchovny on vihdoin oikeassa. Mulder on maailmanhistorian huonoin FBI-agentti yhdessä parinsa kanssa.

fa46

Hyödyttömät agentit

Familiarin on ohjannut Holly Dale, joka on ohjannut eri TV-sarjoja jo vuosikymmenten ajan. Voi vain ihmetellä, miksei kanadalaista Dalea nähty sarjan ohjaajana jo 1990-luvulla. Dale näyttää Familiarissa, miksi kannattaisi palkata oikeita ohjaajia ohjaamaan jaksoja amatöörien sijaan. Familiarin ohjaus on juuri oikealla tavalla rouhea ja tunnelmallinen. Kuten Kevin Hooks Plus Onen suhteen, Dale tekee jaksosta paljon paremman kuin käsikirjoitus antaisi olettaa. Dale ja kuvaaja Craig Wrobleski käyttävät runsaasti vinoutuita kuvakulmia ja epätasapainoa, ja loihtivat koko kauden tiheätunnelmaisimmat kohtaukset.

Kanadalaisohjaaja Dale tuo myös esiin kuvauspaikan parhaat puolet. Sateinen ja sumuinen, myöhäissyksyinen Vancouver on Familiarissa parhaimmillaan. Juuri tällaista tunnelmaa kaivattiin edellisellä kaudella, joka kuvattiin keskellä kesää. Jos jotain huonoa pitäisi ohjauksesta mainita, niin mainitaan vaikka yletön korokkeiden ja ramppien käyttö, joiden avulla pikkuisesta Scullysta on kasvatettu lähes Mulderin pituinen. Jopa näyttelijät vitsailivat näistä rampeista Twitterissa jakson kuvausten aikana.

fa23

Scully on kasvanut, mutta vain pituutta

Ohjaajaa on myös varmasti kiittäminen erittäin hyvistä näyttelijäsuorituksia varsinkin sivuosissa (mm. Alex Carter, Erin Chambers, Jason Gray-Stanford, Sharon Taylor). Duchovny ja Anderson vetävät roolinsa pääosin vanhasta muistista, mutta aina välistä on havaittavissa todella hienovaraista näyttelemistä. Jopa lapsinäyttelijät ovat kerrankin hyviä eivätkä ärsyttäviä.

fa38

Mulder johtaa joukkoa

Jos nyt oltaisiin kausilla 1-7, sanoisin, että Familiar on ihan perushyvä jakso. Kun jaksoja on 22-24 per kausi, on varaa tällaisiin itsenäisiin tarinoihin. Mutta nyt ollaan todennäköisesti viimeisellä kaudella, ja jaksoja on vain 10. Kun vielä alkukaudesta myös MOTW-jaksoissa tuntui tapahtuvan merkittäviä asioita ja juoni nytkähti eteenpäin edes hitusen, on nyt kauden lopun lähestyessä siirrytty jostain syystä täysin irrallisiin yksittäisjaksoihin.

fa43

Mulder ja Scully eivät kasva tai kehity, mutta ei muutu mikään muukaan. Amerikka ei muutu mihinkään, pikkukaupungeilla on yhä salaisuuksia ja hirviöt eivät koskaan katoa. Familiarin lopussa pahuus ei tietenkään kuole, eikä noituus lakkaa Eastwoodissa.

Jo kauan sitten Dreamlandissa Scully kysyi Mulderilta, eivätkö he koskaan hyppää ulos autosta elämään normaalia elämää. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin lyofilisoidut Mulder ja Scully ajelevat yhä kaupungista toiseen hirviöitä jahtaamassa. Se on kuin jonkinlainen versio Helvetistä: Mulder ja Scully ikinä eivät pääse ulos näistä pikkukaupungista.


”Mulder, the only devil around here probably parks right here in front of the playground, stirring something other than his cauldron.”


X-Fakta:  What’s a hellhound, now? Kun jaksossa on hyökkääviä helvetinkoiria, on pakko liittää tähän Darin Morganin piirtämä kuva Scullylle sopivista koiraroduista.

dm koirat

The X-Filesin kahden koiratähden Queequegin ja Daggoon, esittäjistä ei tiedetä yhtään mitään. Tai no Queequegin esittäjästä tiedetään, että se piereskeli niin pahanhajuisesti, että Andersonilla oli vaikeuksia näytellä koiran kanssa. Vuonna 2013 Reddit AMA:ssa Gillian Anderson kertoi olevansa tyytyväinen Queequegin kuolemasta: ”That dog killed people with its farts and it deserved to die a nasty death in the mouth of that alligator or whatever it was. Ugh. I had to shampoo it, or walk away every few seconds, because these puffs of nastiness kept happening.”

Kristen Cloke ei kirjoittanut edelliseen jaksoon mukaan Daggoota, koska luuli koiran karanneen metsään Mulder and Scully Meet the Were-Monster -jakson lopussa, eikä tullut varmistaneeksi asiaa langoltaan Darin Morganilta. Koiran kohtalo jää siis ikuiseksi arvoitukseksi.

Unohtaa ei sovi myöskään Blue Duchovnya, ainoaa koiraa, joka on päässyt myös sarjan promokuviin.

Katso myös:
Jakson Familiar esittely
The X-Files Event Series – Second Chapter