Arvostelu: My Struggle IV

4ms117

”Just come back alive.”

11×10 My Struggle IV
Käsikirjoitus: Chris Carter
Ohjaus: Chris Carter
Ensiesitys: 21.3.2018
Tag line: Salvator Mundi

Viimein olemme päässeet tämän kärsimysnäytelmän loppuun. Tässä sitä ollaan, suuren TV-sarjan raunioilla. Totuus on, että kaikki oli täysin hyödytöntä. Mulder ja Scully eivät voittaneet yhtään taistelua.

4ms92

Kadotusta katsomassa

Olen aina salaa toivonut, että kaikki Je Souhaiten jälkeen tapahtunut olisi pelkkää hallusinaatiota, vaihtoehtotodellisuutta tai jotenkin pois pyyhittävissä. Mutta en minä kyllä ihan tätä tarkoittanut. Neliosaisen My Struggle -saagan päättyessä pois on pyyhitty koko The X-Files. Muuta ei kirjaimellisesti jäänyt jäljelle kuin Mulderin ja Scullyn kalpeat kopiot, jotka itkien syleilevät toisiaan kaiken hävityksen keskellä.

My Struggle IV:sta katsoo kuin hidastettua kolaria, paitsi, että tapahtumiin on pakko suhtautua huumorilla. Ei kai tätä jaksoa voi edes ottaa vakavasti? My Struggle IV on kelvoton, syvästi viallinen, halveksuttava jakso. Tämä sarja vain pahenee ja pahenee jokaisen mytologiajakson myötä.

4ms34

”Where’s the writer? I want to speak to the writer.”

Kaikkein pahinta tässä jaksossa on, että se olisi voinut olla vielä paljon huonompikin. Kyllä, tämä kammottava jaksonkuvatus, kenties huonoin TV-sarjan päätösjakso koskaan, saa silti sanomaan, että onneksi se ei ollut vielä pahempi. Suurkatastrofin ainekset olivat ilmassa. Carter olisi voinut päättää kauden/sarjan valtavaan cliffhangeriin, jossa Mulder tai/ja Scully ovat kuoleman kielissä, joutumassa abduktoiduksi tai ikuisesti erotettu toisistaan. Mutta Mulder ja Scully ovatkin elossa ja ihan kunnossa! Odotusten täytyy olla todella matalalla, jos riittää, että päähenkilöissä pihisee henki vielä lopputekstien alkaessa rullata.

My Struggle IV on ehtaa Chris Carteria. Se on päätös tetralogialle, jonka jaksoilla ei ole oikeastaan ollut hirveän paljon tekemistä keskenään tai ylipäätään koko sarjan kanssa. My Struggleissa pyörivät osittain samat henkilöt, osa henkilöistä katoaa jonnekin kesken kaiken ja uusia henkilöitä ilmestyy tilalle. Juoni tuntuu jatkuvan aina ihan eri paikasta. Mikä yhdessä jaksossa kerrotaan totuutena, kumotaan toisessa jaksossa. Tarina on täynnä aukkoja, epäloogisuuksia ja suoranaisia mahdottomuuksia. Olisi mukava viitata taustahaastatteluihin, joissa tarinan kirjoittaja valaisee aikomuksiaan ja logiikkaansa, mutta Carterin antamat haastattelut My Struggle IV:sta (ja monet muut aiemmat haastattelut) ovat täysin absurdia, epätodellista potaskaa, jonka perusteella sarjan tapahtumia ymmärtää entistä vähemmän (parhaimpana esimerkkinä tämä tuore X-Files Newsin haastattelu). Miten My Struggle -jaksoja voisi edes ymmärtää, kun sarjan luojalla itselläkään ei joko tunnu olevan asioista ymmärrystä, hän ei muista vanhojen jaksojen tapahtumia tai ei vain yksinkertaisesti välitä niistä?

Niin fanit kuin akateemiset tutkijat ovat kirjoittaneet The X-Filesista lukuisia teorioita ja analyysejä. Sarjassa on nähty suuria teemoja, kuten poikien vastuu korjata isien tekemät virheet, valkoisten miesten valta, naisten keho hirviönä tai globalisaation tunkeutuminen pikkukaupunkeihin. Tutkijat ovat tutkineet sarjan narratiiveja, motiiveja, filosofiaa, moraalia ja dialogia. Sarjaa on tulkittu niin Platonin tekstien, Raamatun tarinoiden, Heideggerin filosofioiden kuin goottilaisen kauhuperinteen kautta. The X-Filesin näkemyksistä uskonnosta ja totuudesta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja. Oikeasti kaikki oli vain kuviteltua. Mitään teemaa, motiivia, narratiivia tai suurta suunnitelmaa ei koskaan ollut. Kaikki oli pelkkää sattumaa ja hyvää onnea, ja Chris Carter keksi tarinaa sitä mukaa kuin seuraava deadline lähestyi. My Struggle IV:n jälkeen se on piinallisen selvää. ”The truth, the truth! There’s no truth. These men, they make it up as they go along”, kuten Krycek aikoinaan huudahti.

4ms55

Emmy- ja Golden Globe -voittaja Barbara Hershey suuressa roolissaan

Kysymyksiin vastataan uusilla kysymyksillä, suoria vastauksia vältellään ja keskeiset kohtaukset jätetään näyttämättä. Dialogi on läpeensä arvoituksellista. ”You still don’t understand, do you? Your son has what everybody wants, what people would kill to have”, sanoo Mr. Y Mulderille. Kertokaa nyt toki, mitä se on! My Struggle IV jättää vastaamatta sellaisiin pikkuisiin kysymyksiin kuin miksi William on tärkeä, miten Mulder ja Scully ovat yrittäneet varautua pandemiaan tai mikä oli Scullyn ja Williamin visioiden tarkoitus? Mitä tapahtui koko sille idealle, että Mulder tarvitsee poikansa kantasoluja selviytyäkseen? Miksi Tupakkamies haluaa yhtäkkiä murhata koko ihmiskunnan? Mikä ihmeen spartalaisvirus? Mitä Erica Pricen ja Mr. Y:n suunnitelmilla oli tekemistä yhtään minkään kanssa? Uusi mytologia loppuu neljä mytologiajaksoa liian myöhään, mutta silti ennen kuin siitä ehti saada mitään selkoa. Vanhasta mytologiasta ei ole enää jäljellä yhtään mitään. Vuoteen 2016 asti The X-Files kertoi siitä, kuinka Mulderin ja Scullyn on taisteltava tulevaisuutta vastaan, ja estettävä avaruusolentojen tulo.

Kuten ehkä muistatte, avaruusolennot eivät ole tulossa. Se selvisi jo aiemmin, mutta tieto tekee vieläkin kipeää.

4ms61

The X-Files vuonna 2018

Asia mainittiin yhdessä My Struggle III:n sivulauseessa, mutta se on ehkä koko My Struggle -jaksojen tärkein viesti. Paitsi, että lause tekee hyödyttymäksi koko alkuperäisen sarjan, se alleviivaa, kuinka loppujen lopuksi näiden 25 vuoden aikana Mulder ja Scully eivät saaneet aikaan mitään. Eivät yhtään mitään. Mulder ja Scully kärsivät, menettivät perheensä, terveytensä, uransa ja maineensa. Kaikki oli täysin turhaa. Mulderilla ja Scullylla ei ollut koskaan vaikutusta mytologian tapahtumiin. Uhraukset Williamin suojelemiseksi olivat täysin turhia. Mulder ja Scully eivät koskaan voittaneet edes pienintä taistelua. Suuri salaliitto romahti One Sonissa ihan itsekseen, ja lopulta avaruusolennotkin vain päättivät olla tulematta. Niin olisi käynyt, vaikka agentti Scullya ei olisi koskaan määrätty vakoilemaan agentti Mulderia X-Arkistossa. Nämä kaksi reboottauskautta ovat korostaneet Mulderin ja Scullyn hyödyttömyyttä. Mulderilla ja Scullylla ei ollut mitään vaikutusta juoneen. Heille tapahtui asioita, mutta he eivät tehneet asioita. Yhtä hyvin Mulder ja Scully olisivat voineet jäädä paratiisisaarelleen elämään helppoa elämää, ja antaa salaliittojen mennä eteenpäin omalla painollaan. Lopputulos olisi täysin sama.

Kyllähän My Struggle IV:n lopussa Mulder tappaa Tupakkamiehen, ja sen pitäisi kai vakuuttaa katsojat siitä, että maailmanlopun uhka on ohi. Ilmeisesti siis kukaan CSM:n eliittijoukoista ei siis aio toteuttaa suunnitelmaa. Sitä paitsi tämä on jo neljäs (!) kerta, kun Tupakkamies kuolee sarjassa. Viimeksi Tupakkamies ”kuoli” ohjuksen räjäyttämänä, joten vaikea uskoa muutaman luodin tehneen miehestä tällä kertaa selvää. Tai ehkä sen voi uskoa, mutta vain siksi, että vaikka Tupakkamies olisi kuolematon niin 80-vuotias William B. Davis ei sitä ole.

My Struggle IV:a värittää muutenkin melkoinen déjà vu -tunnelma. Jakso on kuin uudelleenversiointi kaikista tähänastisista kausien päätösjaksoista. Muutenkin nykyään täysin turha X-Arkisto suljetaan kymmenennen kerran. Kersh haluaa potkia Mulderin ja Scullyn ulos FBI:sta, taas. Tupakkamies kuolee. Mulder ”kuolee”. Kaikki kuolee. Ja Scully on raskaana. ”Déjà vu all over again”, kuten Mulder Requiemissa totesi.

4ms30

Tuttu tilanne

My Struggle IV:ssa ei ole kuitenkaan hitustakaan siitä tunnelmasta ja lopullisuuden hengestä kuin kaikissa muissa tähänastisissa lopetusjaksoissa. Jopa Nothing Lasts Foreverissa oli enemmän tunnelmaa. Verratkaa tätä jaksoa vaikka Requiemiin. Requeim oli majesteetillinen, voimakas, kitkeränsuloinen, palkitseva finaalijakso. Mulder ja Scully kohtasivat menneisyytensä ja pohtivat tulevaisuuttaan. Tahti oli hidas ja hengittävä, tunnelma nostalginen ja haikea. Vaikka Existence oli osittain rymistelyä, oli siinäkin vahva taakse jättämisen ja uuden tulevaisuuden tunnelma. My Struggle IV saa jopa aikoinaan lytätyn The Truthin näyttämään mestariteokselta. The Truthissa Mulder ja Scully joutuivat taas kerran tekemään tiliä menneisyyden kanssa. Jopa I Want to Believe päättyi sovinnollisemmin ja hyväksyttävämmin kuin My Struggle IV: pimeys seuraa aina Mulderia ja Scullya, mutta sen kanssa voi elää.

Ennen kaikkea Requiem, Existence, The Truth ja I Want to Believe onnistuivat liikuttamaan. Näillä jaksoilla oli joku viesti. The Truthin lopussa Mulder pohtii totuutta ja uskomisen hintaa, ja Scully vakuuttaa, että tekisi kaiken yhä uudelleen. Paremmasta tulevaisuudesta oli vielä toivoa. My Struggle IV:ssa ei ole hitustakaan tästä. My Struggle IV:ssa on tavallaan merkityksellinen hetki, kun Mulderista ja Scullysta tulee jostain käsittämättömästä syystä ilmiantajia Tad O’Malleyn salaliittoja käsittelevässä showssa. Tämän pitäisi olla jakson tärkein hetki ja käännekohta. Se tekee Mulderista ja Scullysta syväkurkkuja, totuuden julki vuotajia. Asian merkitys kuivuu kuitenkin kokoon, koska kaiken vauhdin keskellä jaksolla ei ole aikaa miettiä tapauksen merkitystä. Koko kohtaus tuntuu vain lisätyn, koska Carter halusi tuoda vielä kerran mukaan Tad O’Malleyn.

4ms65

Totuus tulee julki

Sovituksen sijaan My Struggle IV tuntuu enemmänkin kostolta. Jo 8. kaudelta alkaen Carter on tuntunut lähinnä haluavan kostaa pois haluaville näyttelijöille tai niille hahmoille, jotka epäonnistuivat yleisön houkuttelemisessa (hei hei Lone Gunmenit). Uskomaton tuhon aalto pyyhkäisee yli Salaisten kansioiden. My Struggle IV:n massamurhassa ei kukaan säästy: Carter käytännössä tekee selvää koko sarjan sivuhahmokaartista. Reyes, CSM, Skinner, Mr. Y, Erica Price, William, nimettömät pyssymiehet… Räjähteleviä päitä, Mulder lahtaamassa joukon asemiehiä samalla kertaa, Skinnet ampumassa puolivahingossa Reyesin kalloon kuulan tai hullu Tupakkamies ajamassa Skinnerin yli autolla… Uhriluku on niin suuri että se kääntyy tahattomaksi huumoriksi. Uuden Syndikaatin kärkihahmojen, Mr Y:n ja Erica Pricen, aivot lentävät pellolle ennen kuin kummastakaan hahmosta sai mitään selvää. Pöytä on nyt puhdistettu. Vaikka kukaanhan ei koskaan oikeasti kuole The X-Filesissa.

Juoksua, autolla huristelua, hyppimistä, takaa-ajoja, ammuskelua, räjäytyksiä. Ihmisiä on niin paljon, että kenenkään tarainalle ei jää tarpeeksi aikaa. Arvostettuja näyttelijöitä haaskataan parin repliikin osiin. Koska aikaa on vain 42 minuuttia, ei My Struggle IV:n ole mahdollista pysähtyä hetkeksikään hengittämään. Jopa hengittäväksi aiottu loppukohtaus on täyteen ahdettu, kun Mulderin ja Scullyn on käytävä läpi kaikki tunnetilat parin minuutin sisällä. Mikä tarkoitus on Carterin aikajanakikkailulla, joka vain vaikeutta jakson seuraamista? Saada äärimmäisen yksinkertainen (ja silti äärimmäisen epäselvä) juoni vaikuttamaan hienommalta kuin onkaan?

4ms36

Sponsored by Ford

Totta kai My Struggle IV myös päättyy jonkinlaiseen cliffhangeriin. Mulder ja Scully luulevat Williamin kuolleen, mutta niin vain tämä sukeltaa esiin vedestä kuin Flukeman tai Leonard Betts. Carter jättää osan koko reboottauskausien ajan odotetuista tapahtumista hamaan tulevaisuuteen, jotta jatkoa olisi pakko tehdä. Koskaan ei selvinnyt, mikä Reyesin tarina oikein oli, ja Reyesin hahmon vapahdus on lähinnä tulkinnanvaraista. Mulderin ja Scullyn suudelmaa ei nähdä. Sitä suurta hetkeä, jolloin Mulder ja Scully kohtaavat Williamin, ja perhe on yhdistynyt, ei koskaan tule. Ilman Ghoulia ja James Wongin henkilökohtaista kiinnostusta Williamin tarinaan Scully ei olisi koskaan saanut pyytää Williamilta anteeksi.

4ms10

Kiitos ja näkemiin, Reyes!

Pessimistisesti on todettava, että Carter on yksinkertaisesti vain kyvytön päättämään tämä tarina. Gillian Anderson suostui alun perin mukaan 10. kauteen, jotta sarjalle voitaisiin antaa arvoisensa lopetus. Kun My Struggle II päättyi valtavaan cliffhangeriin, Anderson hämmästeli sitä julkisesti. Carterin suunnitelma puri, ja Anderson suostui pitkien neuvottelujen jälkeen mukaan 11. kaudelle, jotta Scullyn tarina saisi kunnon loppuratkaisun. Tässä on lopputulos. Vaikka Carterille annettaisiin vielä viisi kautta aikaa päättää tarina, jokainen kausi päättyisi aina cliffhangeriin. Jos joku vielä luuli, että The X-Filesia kirjoitetaan katsojien ja fanien viihteeksi, niin ei, tätä kirjoitetaan vain pitämään tuottava franchise elossa.

4ms119

Ylösnousemus

Taas kerran Carterille tuttuun tyyliin Mulder ja Scully ovat erillään 99 % My Struggle IV -jaksosta. Tämä on The X-Filesin viimeinen jakso koskaan, ja Mulder ja Scully ovat yhdessä muutaman minuutin ajan. On täysi mysteeri, miksi Carter ei hyödynnä tähtiensä välistä uskomatonta, ainutlaatuista kemiaa edes tämän viimeisen kerran. Mulder on jaksossa kuin joku James Bond, joka listii joukon pahiksia kerralla. Samaan aikaan Scully ei tee yhtään mitään muuta kuin roikkuu puhelimessa odottamassa Mulderin soittoa. Ei ole olemassa mitään syytä sille, miksei Scully hyppäisi mukaan Mulderin kyytiin etsimään Williamia tai – luoja paratkoon! – jopa ajamaan autoa. No, ehkä Scullylla oli kalusteita järjestettävänä unremarkable housessa.

Tämä jakso todellakin näyttää, mikä on naisen paikka. My Struggle III:ssa alkanut juonenkäänne, jossa Tupakkamies kertoo raiskanneensa Carterin sanoin ”saattaneen tieteellä raskaaksi” Scullyn, ei kumoudukaan tässä jaksossa. Juonenkäänne herätti runsaasti kritiikkiä heti My Struggle III:n esittämisen jälkeen (esim. tämä artikkeli). Tämä artikkeli perustelee, miksi The X-Filesin raiskauskäänne on ongelmallinen verrattuna vaikkapa The Handmaid’s Talen paljon rajumpiin käänteisiin: koska se heitettiin mukaan vain shokeeraamistarkoituksessa vailla aikomustakaan tutkia traumaattisen tapahtuman todellista vaikutusta. Mitä tekeekään Chris Carter kaiken kritiikin jälkeen? Lisää tarinaan kierroksia, ja keksii, että paitsi ettei Mulder ole Williamin isä, niin ei Scullykaan ole oikeasti äiti, vaan pelkkä hautomakone. Pelkurimaisesti Carter myös jättää näyttämättä kohtauksen, jossa Scully kuulee asiasta. ”The truth we both know”? Siinä meni sekin totuus.

4ms67

Scullylle kerrotaan jotain

Miksi kukaan ylipäätään uskoo tätä absurdia ja epätodellista potaskaa Williamin alkuperästä, jota itseään luojaksi kutsuva CSM hourii? Missä ovat todisteet? Mikä se ”I Want to Lie” -juttu oli muuta kuin hieno tagline? Tämä Tupakkamies on täysin seniili huru-ukko, joka haluaa murhata kaikki ihmiset. Hän on muka maailman mahtavin mies, mutta niistä eliittijoukoista ei näy jälkeäkään. Ainoa, joka koskaan näkyy CSM:n seurassa, on papan palvelija/autokuski/henkivartija/tupakan sytyttelijä Monica Reyes. Tupakkamies vaikuttaa harhaiselta vanhukselta, joka pitäisi jo sulkea vanhainkotiin vahvalla lääkityksellä. Turha edes soveltaa logiikkaa, mutta oikein mikään sarjassa 18 viime vuoden aikana nähty asia ei tue Tupakkamiehen sanojen oikeellisuutta, puhumattakaan siitä, miten keinohedelmöitys toimii. Niska-implantin aktivoiminen on yhä loogisin selitys kaikkeen.

Ihan sama. Kuten jo My Struggle III:n arvostelussa totesin, tämä sarja on veivannut ja muutellut tarinoita ja tosiasioita niin paljon, että kammottavasta juonenkäänteestä ei jaksa enää edes raivota. Mihinkään sarjassa nähtyyn ei voi luottaa, koska Carter voi muuttaa kaiken mitä haluaa. Jos vielä nähtäisiin kausi 12., niin eiköhän tämäkin juonenkäänne pääsisi retconin uhriksi. My Struggle IV sisältää jo reboottauksen siemenen siltä varalta, että sarja palaisikin vielä, ja osa tapahtumista pitäisi perua. Puolessavälissä jaksoa nähdään taas kerran kuva Scullyn silmästä, mikä edellisen kauden päätösjaksossa merkitsi ennenäkyjen alkamista.

4ms40

Visio

Voi vain hämmästellä, miksi Carter haluaa mitätöidä kollegojensa rakastaman juonenkäänteen. Gillian Anderson on nämä vuoden uskonut, että Scully tuli raskaaksi hänen kirjoittamassa ja ohjaamassaan jaksossa all things. William B. Davis on todennut, että hänen kirjoittamassa jaksossa En Ami ei ollut aikomus raiskata ketään. Frank Spotnitz on useasti vahvistanut, että tuottajat olivat jo Requiemista asti päättäneet, että Mulder olisi Williamin isä. Vince Gilligan on hehkuttanut, kuinka mahtava lopetus sarjalle oli, että Mulder ja Scully saivat Williamin. John Shibanin oma poika esitti vastasyntynyttä Williamia. James Wong vuodatti omat adoptiokokemuksensa Ghouliin. My Struggle IV:n paljastukset tuntuvat lyönniltä kaikkien näiden kasvoihin. Kim Manners kääntyisi haudassaan, ja Frank Spotnitz taatusti itkee jaksoa katsoessaan.

4ms81

Scully näkee kaksoisolentoja

Vuosien ajan William oli symboli sille, että Mulder ja Scully saavuttivat kaiken menetyksen keskellä edes jotain hyvää. Nyt My Struggle IV paljastaa, että William ei oikeastaan koskaan ollutkaan Mulderin ja Scullyn lapsi. Hän oli pelkkä laboratoriokoe Emilyn tapaan. ”He wasn’t meant to be”, Scully sanoo toistaen täysin samoja sanoja kuin Emilyssa. Kun Scully sanoo Williamin olleen idea, pelkkä koe, tuntuu kuin Carter puhuisi suoraan katsojalle. Hänelle William oli pelkkä koe, hyvä idea, jolla piti paikata David Duchovnyn poissaoloa. Carterilla ei oikeasti ollut mitään käsitystä siitä, mitä tehdä, joten hän hankkiutui vauvasta eroon. Mutta faneille tuo idea oli totta 17 vuotta.

4ms37

Viimeinen viikon hirviö

Jotta Williamin unohtaminen olisi helpompaa, on Williamista tehty täysin sietämätön hahmo. William pyörittää samaan aikaan monta tyttöystävää, leikkii D.P.O-leikkejä kolaroimalla autoja ajatuksen voimalla, räjäyttelee ihmisten päitä, pelottelee Ghouli-hahmollaan, manipuloi psykologiaan, suhtautuu tunteettomasti muihin ihmisiin, ei välitä vanhemmistaan ja on vain yksinkertaisesti psykopaatti. Kaiken huipuksi William on jonkinlainen supersotilas, muodonmuuttaja tai jotain. Jostain syystä Carter tekee hänestä myös jonkinlaista Kristus-hahmoa, tai ainakin jakson tagline on älytön Salvator mundi. Taas paukutetaan katsojia Raamatulla päähän.

4ms60

William siunaa

Jaksossa nähdään hämmentävä hetki, jolloin Scully ymmärtää, että hänen ja Mulderin täytyy päästää irti Williamista, koska William ei koskaan ollutkaan heidän poikansa. Näin katoaa taas roska, joka on ollut Mulderin ja Scullyn elämän (poissaoleva) keskipiste 17 vuotta. Koko Scullyn hahmo on pyörinyt Requiemin jälkeen (valitettavasti) lähinnä vain Williamin ympärillä. Mutta mitäs Williamista, kyllähän kolmas kerta toden sanoo. Gillian Anderson kamppailee näkyvästi kohtauksessa. David Duchvonyn hämmennys Mulderina on todennäköisesti aitoa. Käsikirjoituksen kohtaukseen Anderson ja Duchovny saivat perinteitä noudattaen vasta juuri ennen kameran käynnistymistä, joten valmistautumiseen ei ollut aikaa.

Kuten aina, Carter käsittelee henkilöitä kuin shakkipelin nappuloita, kiinnittämättä mitään huomiota näiden motivaatioon tai tunteisiin. Luulisi jossain olevan ongelma, kun sarjan toinen päätähti vihjailee tyytymättömyydestään jakson tapahtumiin, kumpikin päätähdistä hämmästelee tapahtumien logiikkaa ja yksi sivuosanäyttelijä joutuu kirjoittamaan omia fanfic-tarinoita selittääkseen hahmonsa käytöstä. Joskus tuntuu, ettei Carter oikein ymmärrä, miten inhimilliset ihmiset käyttäytyvät.

Carterin ohjatessa näyttelijänsuoritukset vaihtelevat karmaisevan huonoista saippuaoopperamaiseen ylinäyttelyyn. Kymmenkunta vuotta rooliinsa liian vanha Miles Robbins ei edelleenkään vakuuta, mutta on hivenen parempi kuin Ghoulissa. Jakson pieni valopilkku on ensimmäisessä roolissaan esiintyvä West Duchovny, jolle voi povata valoisaa tulevaisuutta näyttelijänä, jos hän haluaa seurata vanhempiensa jalanjälkiä. Andersonkin onnistuu esimerkiksi alun kohtauksessa, jossa Scully haluaisi kertoa Mulderille jotain, mutta ei pysty. Mutta heti, kun pitäisi tulkita Carterin järjetöntä dialogia, ei Andersonkaan pysty ihmeisiin. Ensimmäisellä katselukerralla loppukohtaus tuntui silkalta melodraamalta ja saippuaoopperalta, mutta toisella katselukerralla huomaa, kuinka David Duchovny on kohtauksessa todella hyvä.

Carterin shakinpeluuta muistuttavasta lähestymistavasta huolimatta My Struggle IV -jaksoon on eksynyt muutama aito hetki. Toinen tapahtuu, kun Mulderiksi naamioitunut William kohtaa Scullyn, ja kertoo Williamin tietävän Scullyn rakastaneen häntä. Toinen koskettava hetki on, kun Mulder tapaa vihdoin Williamin ja pitää tätä sylissään ensimmäisen kerran 17 vuoteen. Tällä kaudella Mulderin on ensimmäistä kertaa annettu toistuvasti kutsua Williamia pojakseen. Nyt sekin vaikuttaa vain tahalliselta veitsen kääntämiseltä haavassa. Jakson lopussa Mulder kysyy, mikä häntä enää määrittää, jollei isyys. Se on omituinen kysymys huomioiden, että käsikirjoittajat eivät 18 vuoden aikana koskaan kirjoittaneet Mulderia isän roolissa.

4ms52

17 vuoden jälkeen

Carterin noromosydän sentään heltyy viime hetkillä, ja hän antaa Mulderille ja Scullylle odotuksiin nähden melko onnellisen loppuratkaisun. Ihme on taas tapahtunut Mulderille ja Scullylle, rukouksiin on vastattu ja mahdottomasta on tullut mahdollista. Vaikea sanoa, heittääkö Carter Scullyn raskauden mukaan loppumetreillä vain manipuloidakseen katsojat toivomaan jatkoa sarjalle ja Gillian Andersonin palaamaan takaisin. Vai uskooko Carter todella antavansa katsojille jotain, jota luulee katsojien haluavan?

4ms2

Tämä lapsi meni pieleen

Kuten tunnettua, Carter rakastaa ympyränmuotoista tarinankerrontaa. Tällä jaksolla hän ikään kuin palauttaa tarinan siihen hetkeen, jolloin kaikki alkoi mennä katastrofaalisen pieleen: hetkeen ennen Mulderin abduktiota Requeimissa. Kaikki Je Souhaiten jälkeen tapahtunut pyyhitään kätevästi pois. Tällä kertaa Carter antaa ymmärtää tekevänsä tarinan oikein: Scully saa kertoa Mulderille olevansa raskaana, ja pari voi kasvattaa ihmelapsensa yhdessä vailla huolta avaruusolennoista tai supersotilaista. Haluan uskoa, että tämä on jonkinlaista katumusta siitä, kuinka Carter mokasi tämän saman juonen heti 8. kauden ensimmäisestä jaksosta alkaen. Todennäköisesti Carter kuitenkin vain päätyisi toistamaan vanhat virheensä. Requiemin ja Existencen loppu sulkivat kumpikin tavallaan Mulderin ja Scullyn kulkeman ympyrän, mutta My Struggle IV tuntuu aloittavan ympyrän, tai pikemminkin noidankehän, taas uudestaan.

Raskaus, jonka pitäisi olla yllätys, ei todellakaan ole mikään yllätys, koska Plus Onen nähneet osasivat kyllä laskea yhteen yksi plus yksi (eräs toimittaja jopa kysyi asiasta suoraan David Duchovnylta haastattelussa jo tammikuussa). Mulderin ja Scullyn lihalliset ilot Vanhan Testamentin Raakelin mukaan nimetyssä hotellissa olivat juuri sitä, mitä arveltiinkin: vain pelkkä taktinen liike uuden ihmevauvan siittämiseen. Eihän Salaisissa kansioissa kukaan voi harrastaa seksiä ilman seurauksia. Mitä voi sanoa tästä juonenkäänteestä, jossa hedelmätön nainen odottaa lasta 54-vuotiaana? Muutama vuosi sitten julkaistiin virallinen The X-Files -novellikokoelma The Truth Is Out There, jonka yhdessä novellissa 53-vuotias Scully synnyttää Mulderille tyttären. Naureskelin silloin itsekin tällä sivulla tarinan typeryydelle. Eipä naurata enää. Mutta kun tätä juonenkäännettä on tosiaan spekuloitu jo Plus Onesta lähtien, niin se on menettänyt jo shokkiarvonsa. Olisin jopa ollut pettyneempi, jos kaiken sen spekuloinnin jälkeen Scully ei olisikaan ollut raskaana. Hyvä puoli on, että FBI:n eläkeiän kohta saavuttaneena Mulderilla on ainakin aikaa hoitaa lasta (jos tarkkoja ollaan, niin Williamin monologin mukaan tämä jakso tapahtuu vuonna 2019, jolloin Mulderin pitäisi jo olla eläkkeellä. Mitäpä olisi The X-Files -jakso ilman aikajanamokaa). Sitä paitsi tämä taitaa olla ensimmäinen mukava asia, joka Mulderille ja Scullylle on tapahtunut sitten Existencen.

4ms106

Ihmeitä tapahtuu

Carterin oudossa mielessä raskaus on varmasti suloinen teko. Edellisessa Carterin jaksossa Plus Onessa  sanottiin suoraan, että Scully on vanha kuivunut maho, ja lapsettomana täysin hyödytön. Joten hurraa, Scullyn elämällä on taas tarkoitus! Ymmärrän hyvin, miksi Gillian Anderson ei osannut sanoa, mitä mieltä hän on loppuratkaisusta. Williamia on kaivattu lähes kahden vuosikymmenen ajan, ja nyt  hänen koko olemassaolonsa perutaan salamannopeasti, mutta ei se mitään, koska Mulder ja Scully saavat nyt ihan oikeasti oman vauvan.

En ole varma, onko My Struggle IV:n loppu oikeasti toiveikas loppu. Mulder ja Scully jäävät epävarmoina halaamaan toisiaan, samaan aikaan pohjattoman surullisina ja onnellisina. Ennustin jo The Lost Art of Forehead Sweatin arvostelussa, että Darin Morgan tarjoaisi emotionaalisesti paljon tyydyttävämmän lopetuksen sarjalle kuin Chris Carter. Niinhän siinä kävikin. Myös Mark Snow rinnastaa tietäen tai tiedostamatta The Lost Art of Forehead Sweatin Reggien kertoman lopputarinan, I Want to Believe –elokuvan ja My Struggle IV:n lopun toisiinsa soittamalla niissä samoja säveliä: The Lost Art of Forehead Sweatissa kuultiin elokuvan soundtrackilta kappale Home Again ja tässä The Surgery. Darin Morganin jaksossa Mulder ja Scully löysivät totuuden ja saivat vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä. My Struggle IV saa kysymään, mikä enää edes on totuus. Entisen idealistisen moton mukaan ”totuus on tuolla jossakin”, löydettävissä jos vain tarpeeksi etsii, mutta nyt ”totuus” on menettänyt täysin merkityksensä. Totuus on kadonnut jaksojen taglineista, ja tässä jaksossa sitä tuskin enää mainitaan. Mitä Scully sanoikaan Plus Onessa? ”If you eliminate the impossible, whatever is remaining, even if improbable, must be the truth.”

4ms114

Siunattu Scully

Nyt, kun olemme viimein päässeet tarinan loppuun, voi kysyä, mikä on The X-Filesin perintö. Mikä on Mulderin ja Scullyn perintö? Mulderista, idealistisesta totuudenetsijästä, on tullut jackbauermainen tappokone. Nuorten naisten feministi-ikoniksi kasvanut Scully on pelkkä Tupakkamiehen raiskattava nukke. Tupakkamies on Kelju K. Kojootti, joka pomppaa esiin yhä uudestaan ja uudestaan juonimaan. William on pelkkä epäonnistunut koe, jonka ei olisi koskaan pitänyt olla olemassakaan. Tämänkö takia Salaiset kansiot haluttiin tuoda takaisin? Tämänkö tarinan Carter halusi kertoa? Erehdyin aikoinani luulemaan, että The X-Files olisi edes jollain tasolla kertomus siitä, kuinka pojat yrittävät korjata isiensä virheet, ja yrityksestä yhdistää hajonnut perhe. Nyt tajuan, että tämä olikin vain kertomus huonoista isistä, korvattavissa olevista lapsista ja miesten kontrolloimista hirviöhautomoista.

4ms120

Mulder ymmällään

Tämä reboottaus tuhosi mytologian, halvensi Mulderin ja Scullyn suhteen, murhasi kaikki henkilöt joko kuvainnollisesti tai kirjaimellisesti, heitti Williamin roskiin uudelleen, keräsi nolostuttavan huonot katsojaluvut ja teki sarjasta esimerkin seksismistä. Se on aikamoinen temppu! Täydellinen epäonnistuminen! Gillian Anderson, älä tule koskaan takaisin! Jos tulet takaisin, vauva ei koskaan synny, viimeisinkin hyvä Mulderin ja Scullyn elämässä riistetään, kuolleet eivät pysy kuolleina ja uusi maailmanloppu uhkaa varmasti.

4ms111

Uusi alku?

The X-Files kaatui siihen, että Chris Carter haluaa pitää mytologian ja kaikki tärkeät juonenkäänteet tiukasti omissa käsissään. Sarjan toinen vastaava tuottaja Glen Morgan on tehnyt haastatteluissa selväksi, että mytologia on yksin Carterin juttu. Morgan esitti kuitenkin This-jaksossaan mielenkiintoisen ajatuksen: ”The X-Files belong to everyone”. Hän on täysin oikeassa. Salaiset kansiot kuuluvat kaikille. Carter ansaitsee kiitoksen sarjan luomisesta, mutta nyt on aika antaa Mulderin ja Scullyn jatkaa elämäänsä vain katsojien mielikuvituksessa. Ehkä Mulder ja Scully etsivät ikuisesti totuutta, ehkä he löytävät etsimänsä ja voivat lopulta suojella perhettään. Ehkä he saavat lopulta Williamin takaisin. Annetaan Mulderin ja Scullyn vihdoin paeta Chris Carterin tuhovoimien ulottumattomiin.

4ms116

Hämmentyneitä ilmeitä

The X-Files ei ansainnut tällaista loppua, mutta se ei enää ansaitse yhtään uutta mahdollisuutta. On aika kiskaista johto seinästä ennen vieläkin suurempaa hävitystä. Eikä My Struggle IV:n loppuratkaisu edes ole kaikkein huonoin mahdollinen. Mulder ja Scully ovat elossa ja melko onnellisia. Se on kai jo jonkinlainen voitto. Enempää olisi ollut turha enää toivoakaan.

4ms118

Loppu


Mulder: That’s impossible.
Scully: I know. I know it is. It’s more than impossible.


X-Fakta: My Struggle IV on The X-Filesin 218. jakso. Tällä jaksomäärällä se jakaa ennätyksen pisimpään jatkuneena pohjoisamerikkalaisena scifisarjana yhdessä Smallvillen kanssa. Smallvillea tehtiin myös 218 jaksoa. The X-Filesia on tehty myös kaksi elokuvaa, joten ehkä sitä voi pitää todellisena ennätyksen haltijana. Pisimmän scifisarjan maailmanennätystä pitää hallussa brittiläinen Dr Who, jota on tällä hetkellä tehty 840 jakson verran.

Gillian ”Alien Baby Baby Mama” Anderson kutsui jakson esityksen jälkeen kaikki mukaan Scullyn vauvakutsuille:

baby

Jakson My Struggle IV esittely 1 ja esittely 2
My Strugglet – mitä ne oikein olivat?
The X-Files Event Series – Second Chapter