Chris Carter: ”Katsotaan, miten käy”

4x02u

The X-Filesin jatkuminen riippuu Chris Carterin mukaan monesta tekijästä. Lisäksi: DVD/Blu-ray lykkääntyy?

Carter puhuu The X-Filesin tulevaisuudesta ja uusimmasta kaudesta Den of Geekille hiljattain antamassaan haastattelussa. Kuten Carterin haastatteluissa yleensä, vastaukset ovat enimmäkseen ennalta-arvattavia ja ympäripyöreitä. Sarjan jatkumisestakaan ei tule varsinaisesti mitään uutta tietoa.

Aiemmin Carter on sanonut, että sarja voisi jatkua ilman Gillian Andersonia, mutta nyt Carter kertoo Andersonin mukanaolon olevan tärkeää. ”Tunsin aina, että Scullyn tiede on sarjan ydin. Loppujen lopuksi tämä on tiedeshow”, Carter sanoo haastattelussa. Tosin Carter ei tunnu olevan vakuuttunu, että Anderson ei enää jatkaisi sarjassa, tai ainakaan hän ei vaikuta puhuneen suoraan Andersonin kanssa asiasta (”I think she’s stated that she’s finished her run”). Andersonin mukanaolon lisäksi Carter sanoo FOX-Disney -kaupan vaikuttavan sarjan tulevaisuuteen. Carterin mukaan nyt vain odotetaan ja katsotaan, mitä tapahtuu. Hiljattain Montreal Comic Conissa David Duchovny ei halunnut spekuloida uuden kauden tekemisellä, mutta Mitch Pileggi ja William B. Davis ilmoittivat innokkaasti olevansa käytettävissä.

Jos The X-Files jatkuisi, se jatkuisi Carterin mukaan reaaliajassa. Scully olisi synnyttänyt lapsen – tai sitten ei, koska mitä tahansa voi tapahtua (lue: vauva ei edes selviydy, jos sarja jatkuu, tai sitten Carter toistaa koko William-kuvion uudestaan). Carter mainitsee My Struggle IV -jakson olleen yksi suosikkejaan uusimmilla kausilla (”It struck several chords perfectly”) Darin Morganin jaksojen Mulder and Scully Meet the Were-Monster ja The Lost Art of Forehead Sweat sekä jakson Rm9sbG93ZXJz lisäksi.

Carter puhuu haastattelussa myös muun muassa siitä, kuinka Glen Morgan toi Langlyn takaisin sarjaan kiinnostavalla tavalla, Scullyn kiinnostavasta raskaudesta, kuinka kiinnostavaa on, että salaliitot ovat nyt normi, sekä Skinnerin kiinnostavasta roolista 11. kaudella.

Carterin mukaan hänellä ei ole suunnitelmissa muita projekteja The X-Filesin potentiaalisen jatkumisen lisäksi.

Den of Geek haastatteli Carteria ensi maanantaina ilmestyvän kausi 11 Blu-ray/DVD -julkaisun kunniaksi. Sen jälkeen FOX ehti jo ilmoittaa julkaisupäivänä siirtyneen syyskuulle (yhden tiedon mukaan 18.9.). Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, että viivästys koskee ainoastaan Amerikkaa, ja eurooppalaiset julkaisut ilmestyisivät alkuperäisen aikataulun mukaan.

Den of Geek: Chris Carter interview