Hylätyt kansiot: jaksot, joita ei koskaan tehty

s2a

Nämä Salaisten kansioiden jaksot jäivät aikoinaan tekemättä.

The X-Filesin 25-vuotiseen historiaan mahtuu suuri joukko jaksoja, joita ei koskaan toteutettu. Joskus tekemisen estivät budjettisyyt, joskus sarjan tekijät tai FOX torppasivat jakson toteuttamisen. Jotkut ideat näkivät päivänvalon hieman toisenlaisessa muodossa, ja jollekin tarinoille ei koskaan keksitty sopivaa toteutustapaa.

5x08d

Tekemättä jääneet jaksot

Hautakammiotarina
James Wong on kertonut, että kirjoittajilla oli aikoinaan ajatus hautaholveihin liittyvästä jaksoista, mutta FOX torppasi jakson teon.

Aborttitarina
Howard Gordonilla ja Alex Gansalla oli aikoinaan idea aborttiaiheisesta tarinasta, mutta FOX ei suostunut edes harkitsemaan jaksoa. Myös Chris Carter totesi aikoinaan haastattelussa, että ei halunnut käsitellä sarjassa sellaisia kuumia perunoita kuten aborttia.

Valkoisen talon kummitus
Tässäpä jakso, jonka olisin halunnut nähdä. Glen Morganin ja James Wongin suunnitelmissa oli alun perin kirjoittaa neljännelle kaudelle tarina Valkoisessa talossa vaeltavasta Abraham Lincolnin kummituksesta. Morgan teki paljon taustatyötä jaksoa varten, ja tiettävästi jaksoa hiottiin pitkään. Kun Musings of a Cigarette-Smoking Manin tekeminen osoittautui harvinaisen työlääksi, Morgan ja Wong luopuivat Lincolnin kummituksesta. Sen sijaan Morgan päätyi kirjoittamaan oman avioeronsa inspiroiman jakson Never Again.

Darin Morganin kirjoittamattomat tarinat
Kolmannen kauden jälkeen sarjan jättäneellä Darin Morganilla oli kestokutsu palata takaisin sarjaan koska tahansa. Näin melkein tapahtuikin neljännellä kaudella. Morgan lupasi kirjoittaa jakson numero 15, ja 1013 riemuitsi. Muutama päivä ennen deadlinea Morgan kuitenkin ilmoitti, ettei hänellä ollutkaan käsikirjoitusta. 1013 oli epätoivoisessa tilanteessa, ja päätti paniikissa käyttää täytejaksossa idean, joka oli jo kertaalleen hylätty: Scully sairastuisi syöpään. Ja näin syntyi Memento Mori, yksi sarjan arvostetuimmista jaksoista. Tiettävästi Darin Morgan oli aikeissa kirjoittaa jakson The X-Filesiin myös alkuperäisen sarjan myöhemmillä kausilla. Hänellä oli loistava idea, mutta sitten M. Night Shyamalan ehti ensin ja käytti sattumalta saman idean elokuvassaan Kuudes aisti.

Mulderin abduktiojakso
David Duchovny tarjoutui kirjoittamaan ja ohjaamaan kahdeksannella kaudella sarjaan jakson, joka olisi käsitellyt Mulderin abduktiokokemusta. Carter hylkäsi idean sillä perusteella, että jakso ei kertonut Doggettista. Tämä jakso olisi todellakin pitänyt toteuttaa.

Paluu rajan takaa
Frank Spotnitz kertoi hiljattain The X-Cast -podcastissa jaksoideasta, joka makasi käsikirjoittajien pöydällä vuosikausia. Jaksossa joku kuolleeksi julistettu ihminen olisi palannut takaisin rajan takaa ja kertonut, ettei kuolemanjälkeistä elämää ole. Kun ajattelee, millaisen tilaisuuden tällainen jakso olisi antanut vaikkapa Scullyn hahmolle, on sääli, etteivät käsikirjoittajat koskaan keksineet, miten toteuttaa idea.

Kolmas elokuva
Carter ja Spotnitz luonnostelivat yhdessä I Want to Believen jälkeen vielä kolmannenkin elokuvakäsikirjoituksen. Elokuva olisi ollut mytologia. Spotnitz mainitsee käsikirjoituksen edellä mainitussa podcastissa, muttei halunnut kertoa tarkemmin sen sisällöstä siltä varalta, että elokuva vielä joskus toteutettaisiinkin. Ainakaan kyseinen tarina ei siis ole My Struggle -tarina.

Seitsemäs jakso
The X-Filesin 10. kaudesta tehtiin kuuden jakson mittainen, mutta kesken kauden kuvausten joku keksi, että kuvataanpa vielä seitsemäs jakso. Ilmeisesti tekijäjoukko Gillian Anderson ja David Duchovny mukaan luettuina suostui ylimääräisen jakson tekoon, ja FOX oli jo aivan hilkulla julkistaa ylimääräisen jakson teon. Viime metreillä jakso päätettiin jättää toiveikkaasti mahdolliselle seuraavalle kaudelle. Aluksi näyttikin, että näin kävisi: jakson kirjoittaneet Gabe Rotter ja Brad Follmer nimettiin 11. kauden käsikirjoittajiksi, ja tekijäjoukosta vahvistettiin, että salaperäinen seitsemäs jakso olisi mukana kaudella. Sitten tapahtui jotain, ja Rotter päätyi lopulta kirjoittamaan yksin uuden jakson Kitten. Toteutumattomasta jaksosta ei juuri muuta tiedetä, kuin että se olisi ollut MOTW ja liittynyt jotenkin luontoon.

David Duchovnyn jakso
David Duchovny on kertonut, että hänellä oli mielessä sopiva aihe 11. kauden jaksoksi. Duchovny ei vain koskaan keksinyt, miten toisi Mulderin ja Scullyn mukaan tarinaan. Lisäksi Duchovny halusi keskittyä kaudella pelkkään näyttelemiseen.

8x18m.jpg

Toteutumattomat cross-overit

Rooman sheriffi
Kävipä kerran niin, että David E. Kelley ja Chris Carter törmäsivät toisiinsa parkkipaikalla, ja keksivät, että risteytetäänpä Salaiset kansiot ja Rooman sheriffi (Picket Fences). Carter kirjoitti Salaisiin kansioihin tarinan ensimmäisen osan ja Kelley tarinan jatko-osan omaan sarjaansa, mutta FOX:lle ja Rooman Sheriffiä esittävälle CBS:lle kanavarajat ylittävä risteytys oli liikaa. Suunnitelmien kariuduttua Carter muokkasi jaksostaan Red Museumin, ja siirsi tapahtumat pois Wisconsinin Romesta kuvitteelliseen Delta Gleniin. Kelley ei ilmeisesti tehnyt omaan jaksoonsa paljoakaan muutoksia: Away in the Manger -jaksossa Mulderin ja Scully tilalla vain nähtiin toiset FBI-agentit. Jaksossa jopa mainitaan FBI-agenttien vierailleen Delta Glenissa edellisellä viikolla ja kerrotaan kursorisesti Red Museumin tapahtumat.

Unsolved Mysteries
1990-luvulla Yhdysvalloissa pyöri Hollywood-tähti Robert Stackin isännöimä dokumentaarinen rikossarja Unsolved Mysteries, jossa dramatisoitiin tunnettuja rikoksia, sattumuksia ja jopa ufojuttuja. Vince Gilligan halusi tehdä jakson, jossa nähtäisiin filmatisointi jostain Mulderin ja Scullyn selvittelemästä rikoksesta. Mulderia ja Scullya näyttelisivät jaksossa toiset, halvoilla perukeilla varustetut näytteljät ja Stack isännöisi jaksoa. Varsinkin Duchovny innostui ideasta, sillä se olisi tiennyt vapaaviikkoa hänelle ja Andersonille. Jakso ei lopulta toteutunut, vaan Gilligan päätyi sen sijaan kirjoittamaan Bad Bloodin. Gilligan kuitenkin palasi reality-teemaan myöhemmin jaksollaan X-Cops.

Elävien kuolleiden yö
Yksi harmittavimmista poisjäänneistä on seitsemännelle kaudelle kaavailtu zombiejakso. Stephen King halusi kirjoittaa The X-Filesiin toisen jakson, joka perustuisi George Romeron kulttielokuvaan Elävien kuolleiden yö (1963). Romero ehti jopa suostua jakson ohjaajaksi. Suunnitelmat olivat jo varsin pitkällä, mutta jostain syystä jaksoa ei koskaan tehty. Eikä Millenniumista todellakaan ollut tämän zombiejakson korvaajaksi.

2x10l

Palautetaan lähettäjälle

Flight 180
Monet tutut ja tuntemattomat käsikirjoittajat kirjoittivat aikoinaan The X-Filesiin niin sanottuja spec scriptejä, jotka lähetettiin sarjan tuottajille ja toivottiin näiden kiinnostuvan ja ostavan käsikirjoituksen. Vuonna 1994 Jeffrey Reddick lähetti tuottajille käsikirjoituksen nimeltä Flight 180. Jaksossa Scullyn veli Charles saa näyn, jossa hänen lentokoneensa putoaa, jää pois lennolta ja säästyy näin kuolemalta. Lennolta pelastuneet alkavat kuolla yksitellen, ja Mulder ja Scully alkavat tutkia tapausta. Jostain syystä Reddickin  käsikirjoitus ei koskaan päätynyt The X-Filesiin, mutta sen sijaan se kiinnitti Morganin ja Wongin huomion. Hyvä niin, sillä viisiosaiseksi kasvanut Final Destination -franchise on tuonut Reddickille, Morganille ja Wongille enemmän mainetta ja mammonaa elokuvamuodossa kuin se olisi tuonut pelkkänä The X-Files -jaksona.

Dark He Was and Golden-Eyed
Eugene Victor Toomsia näytellyt Doug Hutchison halusi palata The X-Filesiin niin kovasti, että kirjoitti itse jakson Dark He Was and Golden-Eyed. Käsikirjoituksessa paljastettiin Toomsin olevan maksoja syövän intiaanijumalan inkarnaatio, ja sen vuoksi ikuisesti nuori ja kuolematon. Jakso sisälsi paljon takaumia ja Toomsin uuden hyökkäyksen Scullyn kimppuun. 1013 kuitenkin sanoi ”ei kiitos” ja lähetti käsikirjoituksen Hutchinsonille takaisin.

Crampton
Vuonna 1998 kauhukirjailija Thomas Ligotti ja Brandon Trenz kirjoittivat spec scriptin nimeltä Crampton mallinukesta, joka tappaa FBI-agentin. Mulder ja Scully matkustavat tutkimaan tapausta Crampton-nimiseen kaupunkiin.

The Song of the Sun
The X-Filesin fani ja Kovan lain kameramiehenä työskennellyt DW Paone kirjoitti kirjailija Frank Scobleten kanssa käsikirjoituksen muinaisista astronauteista, jotka vierailivat aikoinaan maapallolla. Käsikirjoituksessa faarao Akhenaten oli avaruusolento, joka heräsi henkiin vuonna 1995. Käsikirjoitus päätyi myös Daniel Sackheimin kautta 1013:n käsiin, ja tuottajat pitivät sitä hyvänä mutta liian kalliina tuottaa.

1x20xa

Alkuperäiset jaksoideat

Alkuperäinen Little Green Men
Kakkoskauden avausjakso Little Green Men oli alun perin  Chris Carterin kirjoittama. Jaksossa Mulder olisi lähetetty Moskovaan, ja tarkoitus oli lentää kuvaamaan jaksoa Venäjälle. Carterin suunnitelmat menivät kuitenkin jostain syystä mönkään, ja Glen Morgan ja James Wong kirjoittivat täysin erilaisen aloitusjakson.

Alkuperäinen Christmas Carol 
Christmas Carol kirjoitettiin, koska David Duchovny oli jakson kuvausten aikana kiinni elokuvansa Playing God kuvauksissa. Vince Gilligan, John Shiban ja Frank Spotnitz halusivat kirjoittaa Scullyn ympärille jakson, joka seuraisi Charles Dickensin Joulukertomuksen juonta. Lopullisessa jaksossa tästä ideasta on jäljellä jokin kaukainen muisto sekä jakson nimi.

Alkuperäinen Kitsunegari
Alkuperäisessä Kitsunegarissa tuomittu rikollinen ja ateisti  kuulee Jumalan käskyn tappaa vaarallinen mies, ja pääsee jumalallisten voimien avulla karkuun sellistään. Mulder uskoo rikollisen olevan muuttunut mies, jonka täytyy suorittaa tehtävänsä, tai jotain kamalaa tapahtuu. Scully ei tietenkään usko. Valitettavasti Kitsunegarin käsikirjoituksella oli todella kiire, eikä Tim Minearilla ollut aikaa toteuttaa ideaa sellaisenaan. Spotnitz ehdotti, että sen sijaan Minear voisi tuoda takaisin Robert Patrick Modellin eli Pusherin. Hieman tosin vaikuttaa siltä, että Minearin ideaa hyödynnettiin myöhemmin Orisonissa.

Alkuperäinen The Truth
Carterin alkuperäisessä ideassa Mulder olisi uneksinut koko ensimmäisen The Truth -jakson ajan siitä, miten hänen elämänsä olisi voinut kulkea toisin. Muut tuottajat taivuttelivat Carterin luopumaan ajatuksesta.

Alkuperäinen I Want to Believe
Kuten hyvin tiedetään, Carter ja Spotnitz hahmottelivat toisen elokuvan käsikirjoituksen jo pian alkuperäisen sarjan päätyttyä. Haaveissa oli Fight the Futuren kaltainen mytologiaelokuva. Elokuvan teko kuitenkin venähti, ja alkuperäiset muistiinpanot katosivat jonnekin. Myöhemmin Carter ja Spotnitz totesivat, että näin oli parasta: heidän näkemyksensä Mulderista ja Scullysta olivat jo muuttuneet siihen mennessä, kun elokuvaa päästiin lopulta tekemään vuonna 2007.

5x05l

Toisessa muodossa toteutuneet

Tilt-A-Whirl -tarina
Vince Gilligan olisi halunnut aikoinaan  kovasti kirjoittaa panttivankijakson, joka sijoittuisi huvipuiston waltzer-laitteeseen (toiselta nimeltään Tilt-A-Whirl). Gilligan oli keksinyt jaksolle jo hyvän teaserin, mutta muiden tuottajien mielestä ideassa ei ollut mitään jännittävää eikä tarinaa edes nimeksi. Gilligan heitti tähän vitsinä, että lopussa kaappaajan pää räjähtäisi. Kuudennen kauden alussa John Shiban ehdotti Gilliganille, että tämä kirjoittaisi oikeasti jakson räjähtävästä päästä. Täysin älyttömästä ideasta lähtenyt tarina otti nopeasti tulta alleen, ja syntyi jakso Drive.

Kultakaivostarina
David Amann ehdotti Terms of Endearment -jaksonsa jälkeen tarinaa hylätystä kultakaivoksesta, jossa riehuu hirviö. Spotnitz ei innostunut kultakaivoksesta, mutta halusi jakson hirviöstä suljetussa paikassa. Jaksosta kehittyi lopulta Agua Mala. Olisi ehkä kannattanut pysyä alkupeäisessä ideassa…

Uskomattomat koiraseikkailut
Jeffrey Bell kehitti kaksi erillistä koiratarinaa, joista lopulta muodostui yhdessä jakso Alpha. Ensimmäinen tarina oli vuonna 1963 ilmestyneen elokuvan Uskomaton seikkailu (The Incredible Journey) vastakohta. Bellin ideassa perhe muuttaa tuhansien kilometrien päähän paetakseen verenhimoista lemmikkiään, joka kuitenkin odottaa perhettä uudessa asunnossa. Toisessa Bellin tarinassa lapsi ilmensi kiukkuaan paikallisten koirien kautta. Bell hylkäsi kummankin idean, koska ne eivät olleet visuaalisesti tarpeeksi näyttäviä.

Ajanpysäytysjakso
Millenniumista The X-Filesiin hypännyt Chip Johannessen luonnosteli aikoinaan jakson, jossa vankilassa viruva mies kykeni pysäyttämään ajan. Carter, Spotnitz ja John Shiban pitivät ideaa lupaavana, mutta liikaa Beyond the Sea -jaksoa muistuttavana. Lopulta joitain ideoita käytettiin jaksossa Orison.

6x14a.jpg

Lue lisää:
WhatCulture: 10 Insane X-Files Episodes‏ That Went Unmade
Wikipedia: List of Unmade Episodes of The X-Files