Taistelu tulevaisuudesta 20 vuotta: The X-Files teki mahdottomasta totta

ftfr

The X-Files -elokuva Fight the Futuren ensi-illasta on vierähtänyt 19. kesäkuuta jo 20 vuotta!

Cherish the past. Enjoy the present. Because the truth is coming. Jo kaksi vuosikymmentä on todellakin kulunut siitä, kun 300 000 mehiläistä, 150 tonnia tekolunta, kahteen osaan pilkottu suudelma, Noel Gallagherin Teotihuacan ja Totuus täyttivät yhteensä 2650 yhdysvaltalaista elokuvateatteria.

ftf20

Mulder ja Scully elämää suurempina

Merkkipäivän kunniaksi VICE-julkaisu teki hiljattain artikkelin Fight the Futuresta otsikolla ”What Prestige TV Can Learn from the First ’X-Files’ Movie. Julkaisu halusi antaa Fight the Futurelle kauan kaivattua kunniaa. Artikkelin mukaan elokuvan aikoinaan kriitikoilta saama haalea vastaanotto oli oman aikansa tuote, ja nykyajan arvostettujen TV-sarjojen tulisi ottaa Fight the Futuresta oppia. Elokuva toimi, vaikkei sarjaa olisi katsonut, mutta palkitsi samaan aikaan uskolliset katsojat, ja yhdisti saumattomasti 5. ja 6. tuotantokauden toisiinsa. Fight the Future oli aikoinaan erikoisuus, artikkeli muistuttaa. Useimmat TV-sarjaan perustuvat elokuvat tehdään TV-sarjan jo loputtua. Kokopitkän teatterielokuvan tekeminen sarjan aikana oli The X-Filesilta ainutkertainen temppu, johon normaalisti pystyvät vain animaatiosarjat, muistuttaa myös Decider. Lehti pitää VICE:n mukaisesti The X-Filesin tekoa menestyvän elokuvan tekemisestä TV-sarjan lomassa mahdottomana temppuna, jossa sarja kuitenkin onnistui. The X-Filesissa oli niin paljon joustavuutta, että se taipui myös menestyneeksi elokuvaksi, toisin kuin muut sen ajan hittisarjat.

FOX:n päätös siirtää The X-Files valkokankaalle kuvaakin hyvin sitä, kuinka suuri merkitys sarjalla oli TV-yhtiölle. The X-Files oli varsin tuoreen TV-kanavan ensimmäinen kansainvälisen suursuosion saavuttanut kulttisarja. Niinpä FOX halusi hyödyntää tuotettaan kaikissa mahdollisissa muodoissa – kirjoina, musiikkina ja kaikenlaisina tuotteina, joihin voi vain painaa The X-Filesin logon. Jos sarja menestyisi myös elokuvamuodossa, ehkä The X-Files voisi jatkaa valkokankaalla senkin jälkeen, kun TV-sarja olisi ohi. Kaikkea ei kuitenkaan voinut siirtää TV-ruudusta valkokankaalle: tekijänoikeudet estivät alkuperäisen The X-Files -logon käytön, joten elokuvaa varten tehtiin uusi, modernimpi logo.

ftfa

The X-Files uuden näköisenä

Fight the Futuren tekeminen tuntuu jälkeenpäin lähes mahdottomalta teolta. Elokuva tehtiin pikavauhtia, ja kuvattiin Los Angelesissa 4. ja 5. tuotantokauden välissä. Chris Carter kirjoitti suuren osan käsikirjoituksesta muiden töidensä ohella vain kymmenessä päivässä helmikuussa 1997, ja tämän version perusteella FOX näytti elokuvalle vihreää valoa. Seuraavat kuukaudet menivät ennakkovalmisteluissa, sillä kaiken piti olla valmista kuvausten alkamiseen, kun David Duchovnyn ja Gillian Andersonin leipätyö eli TV-sarjan kuvaukset olisivat ohi kesän alkaessa. Koska päätähtiä odottivat syksyllä sarjan 5. kauden kuvaukset, ei aikaa ollut haaskattavissa yhtään. Käytännössä viimeisiä kuvauksia elokuvaa varten tehtiin vielä 5. kauden kuvausten aikana. Elokuvan lavastajaksi palkattiin Chris Nowak, jonka tiimillä oli vain kaksi kuukautta aikaa suunnitella lavasteet ja etsiä sopivat kuvauspaikat. Tuottaja Daniel Sackheim oli lopulta hyvin epätoivoinen, ja pyysi, että tuotantoa lykättäisiin vuoden päähän, jotta valmisteluihin saataisiin enemmän aikaa. Kuvauksille jäi lopulta aikaa vain 45 päivää. Tiukka aikataulu tarkoitti myös, että elokuvassa mukana olleet joutuivat käytännössä työskentelemään kaksi vuotta ilman taukoa. Anderson ja Duchovny saivat lohdutukseksi ensimmäistä kertaa yhtä suuren palkkion, neljä miljoonaa dollaria.

Vielä merkittävämmäksi The X-Filesin saavutuksen tekee se, että elokuvan tekijöinä oli ensikertalaisten joukko. Carter ei ollut koskaan kirjoittanut tai tuottanut elokuvaa, eikä Rob Bowman ollut sellaista ohjannut. Gillian Andersonille Fight the Future oli ensimmäinen elokuvapääosa, ja ylipäätään ensimmäinen merkittävä elokuvarooli. David Duchovny oli puolestaan tehnyt valkokankaalla joitain isompia ja joitain pienempiä sivurooleja, tunnetuimpana tietysti rooli Brad Pitt -elokuvassa Kalifornia. Ilmeisesti Anderson ja Duchovny eivät itsekään uskoneet kykyihinsä elokuvan pääosassa, sillä heillä ollut aiemmin tapana vitsailla The X-Filesin elokuva-remakesta, jonka pääosissa olisivat Richard Gere ja Jodie Foster. Vastapainoksi kokemattomille tähdille Carter palkkasi sivuosiin poikkeuksellisesti suuria nimiä, kuten Oscar-voittaja Martin Landaun, Armin Mueller-Stahlin ja Blythe Dannerin. Carter tiesi näyttelijä Glenne Headlyn olevan suuri x-fiili, joten Carter tarjosi hänelle kameoroolin baarimikkona.

ftf19

Tämä kohtaus lisättiin kuvauspaikalla vierailleen Téa Leonin ehdotuksesta

Toinen sarjan suuri fani, Foo Fightersin Dave Grohl oli puolestaan innoissaan päästessään levyttämään elokuvan kylkiäisenä julkaistulle albumilla The X-Files: The Album uuden versio laulusta Walking After You. Grohl myöntää kirjassa Times Like This (2016), että halusi levyttää laulusta elokuvaa varten uuden tunteellisemman version, koska toivoi Mulderin ja Scullyn päätyvän elokuvassa yhteen kappaleensa soidessa taustalla. Albumille päätyi myös Duchovnyn improvisoinnin takia uusi versio laulusta One. Sen levytti Filter solistinaan Richard Patrick, Robert Patrickin veli. Kappaleen musiikkivideolla lymyilee taustalla William B. Davis polttelemassa tupakkaa. Albumin kummallisin raita alkoi kuitenkin 10:13 minuuttia viimeisen kappaleen jälkeen: raidalla Chris Carter kertoi totuuden ja selitti mytologian pähkinänkuoressa.

Fight the Futuren juoni pyrittiin salaamaan kaikin keinoin muun muassa printtaamalla käsikirjoitus punaiselle paperille, jottei sivuja voisi kopioida. Uskaliaimmat kuvamateriaalin jahtaajat piilottelivat jopa maissipellossa napatakseen kuvia. Loppujen lopuksi National Enquirer paljasti varjellun juonen juuri ennen ensi-iltaa. Fight the Futureen jouduttiin tosin tekemään joitain muutoksia sen jälkeen, kun elokuvaa testattiin näyttämällä ihmisille, jotka eivät olleet katsoneet Salaisia kansioita. Merkittävin leikkauspöydällä tehty muutos oli loppukohtauksen vaihto. Alun perin Mulderin piti tavata Scullyn sijasta Tupakkamies, mutta sarjaa katsomaton testiyleisö ei ymmärtänyt, miksi Mulder juttelisi rauhallisesti vihollisensa kanssa. William B. Davis kommentoi elämäkerrassaan Where There’s Smoke…  tapausta hieman happaman oloisesti, sillä kyseessä oli hänen suurin ja hienoin kohtauksensa elokuvassa. Kaiken kukkuraksi Davis lensi Los Angelesiin kuvaamaan uuden kohtauksen, jossa CSM katsoo taustalta Mulderin ja Scullyn tapaamista, mutta lopulta tämäkin kohtaus leikattiin pois.

Leikkaussalin lattialle jäivät myös etukäteen kohuttu näkymä Mulderin paljaasta takapuolesta sekä Scullyn sadattelema F-sana, joka olisi tuonut elokuvalle korkeamman ikärajan. Myöhemmin VHS:lla ja DVD:lla julkaistiin elokuvan rajumpi versio, johon oli lisätty hieman raaempia kuvia avaruusolennon hyökkäyksestä. VHS/DVD-versioon lisättiin myös kohtaus, jossa Manikyyrimies kertoo Mulderille Samanthan joutuneen abduktoiduksi Bill Mulderin päätöksen vuoksi. Jostain syystä Tupakkamiehen ja Mulderin leikattuja kohtauksia ei ole koskaan julkaistu. Sen sijaan päivänvalon näkivät vuosia myöhemmin kohtaukset, joita Carter aikoinaan vannoi säilyttävänsä ikuisesti kassakaapissa. Eli tietysti nämä:

Fight the Futuren maailmanensi-iltaa juhlittiin Mann Bruin Theatressa Los Angelesin Westwoodissa 11. kesäkuuta 1998 eli reilu viikko ennen elokuvan saapumista teattereihin. Paikalla olivat tietysti Chris Carter, Frank Spotnitz, Rob Bowman, David Duchovny, Gillian Anderson, Martin Landau, John Neville, William B. Davis, Mitch Pileggi, Mimi Rogers, Nick Lea, Laurie Holden ja Mark Snow. Muita kuuluisia kutsuvieraita olivat muun muassa Jennifer Tilly, Jacqueline Bisset, Luke Perry, Christina Applegate, Carol Alt, Kelly Preston, Scott Wolf, Bill Maher, Mark Hamill, David Boreanaz, Vincent Young, Chastity Bono, Angie Everhart ja Martin Short. Ensi-iltaa paikan päällä seuranneet fanit saivat lahjaksi elokuvan sountrackin.

ftf2
Anderson ja Duchovny onnittelevat toisiaan hyvästä työstä Fight the Futuren ensi-illassa

Frank Spotnitz paljasti myöhemmin parhaimman muistonsa Fight the Futuren ensi-illasta. Spotnitz, Carter ja FOX:n pomot olivat ajaneen ensi-iltapäivänä elokuvateatterista toiseen nähdäkseen yleisön aidot reaktiot elokuvaan. Jostain syystä porukka sattui aina saapumaan teattereihin sopivasti juuri ennen melkein-suudelmaa, ja he todistivat kerta toisensa jälkeen yleisön kohahdusta ja innostunutta reaktiota.

Vuosien 1997 ja 1998 kesinä useampikin elokuva pelotteli avaruudesta tulevalla uhalla. Vuoden 1997 kesähitti oli ollut Independence Day, jossa viitattiin The X-Filesiin. Fight the Futuressa kuittailtiin tietysti näkyvästi takaisin Independence Daylle. Duchovny kilpaili vuonna 1998 elokuvateattereissa vaimoaan vastaan, sillä Téa Leonin elokuva Deep Impact julkaistiin ennen Fight the Futurea. Deep Impact voitti kilpailun selvästi, mutta hävisi taas vuoden menestyneimmälle katastrofielokuvalle Armageddonille. Fight the Future nousi ensi-iltaviikollaan Yhdysvalloissa katsotuimmaksi elokuvaksi, ja sen maailmanlaajuinen tuotto oli 189 miljoonaa dollaria. Yhdysvalloissa se oli vuoden 23. katsotuin elokuva ja PG-10 -ikärajalla varustetuista elokuvista kymmenenneksi tuottoisin. Ihan mukava tulos elokuvalle, joka tehtiin pikaisesti TV-sarjan lomassa. Nykyaikana tuskin enää tällaista nähtäisiin, kun monien laatusarjojen kaudet ovat lyhentyneet ja tuotantoaika pidentynyt. Deciderin laskelmien mukaan parempaan menestykseen The X-Files ei olisi edes pystynyt: käytännössä elokuvan kävivät Yhdysvalloissa katsomassa kaikki sarjan silloiset katsojat.

Kuten tiedetään, ei The X-Filesista valitettavasti koskaan tullut menestynyttä elokuvasarjaa. Bowman ei saanut hypättyä Fight the Futuren avulla menestyneeksi elokuvaohjaajaksi. Carterin ainoa elokuva Fight the Futuren lisäksi on tietysti I Want to Believe. Duchovnylle ja Andersonille Fight the Future on yhä heidän uriensa tuottoisin elokuva.

ftf8 (1)

Mehiläisiä vartomassa

Viime vuosien aikana muutama elokuvan tähdistä (Landau, Headly ja Neville) on jo ehtinyt poistua keskuudestamme. Mueller-Stahl ei puolestaan halunnut enää palata Strugholdin rooliin The X-Filesin 11. kaudella, vaikka Carter ilmeisesti häntä pyysikin.

ftf25

Ohjaaja Rob Bowmanin kanssa

The X-Filesin katsojaluvut eivät Fight the Futuren ansiosta nousseet, kuten oli toivottu, vaan elokuvan jälkeen sarjan suosio alkoi laskea. Se ei kuitenkaan vähennä Fight the Futuren arvoa The X-Filesin kohokohtana ja suosion huipentumana. Bowmanin mukaan Fight the Futuren menestys tulee aina olemaan yksi hänen elämänsä mahtavimmista kokemuksista. Bowman sanoo VICE:n haastattelussa, että ohjaisi mielellään uuden The X-Files -elokuvan. Kun tietää The X-Filesin kyvyn tehdä paluu yhä uudelleen ja uudelleen, kenties Bowman saakin vielä mahdollisuutensa.

Lähteet:
Fight the Future: IMDBWikipedia
VICE: What Prestige TV Can Learn from the First ’X-Files’ Movie
Decider: ‘The X-Files’ Movie Pulled Off the Impossible, 20 Years Ago Today
Cherish the Past: Fight the Future osa 1osa 2
Den of Geekin artikkeli Fight the Futuren tekemisestä

Lue myös:
Fight the Futuren arvostelu
Suomalaisten kriitikoiden mielipiteitä

Katso nämä:
Fight the Futuren trailereita: 1, 2, 3
Fight the Futuren gag reel
Dokumentti Fight the Futuren tekemisestä
Tumblr- ja Twitter-löytöjä: 1, 2, 3